Showing posts with label harjoittelu. Show all posts
Showing posts with label harjoittelu. Show all posts

5/08/2013

kesä on täällä!

Kesä, tai no ainakin kunnon kevät, on tullu Suomeen. On sitä jo hetki ootettukkin. Kuinka ihanaa onkaan kun ei tarvii ulkona takkia! Tänään oli eka päivä kun lähin harkasta ilman takkia ja aurinko paisto jopa kuumasti. Ihanaa.

Viikonloppu meni rauhallisesti, lauantai opparin parissa kirjastossa (no okei juurikaan mitään en kyllä saanu tehtyä..) ja työkavereita kävin kanssa pitkästä aikaa moikkailemassa. Sunnuntaina mentiin Jn kanssa yhdille 7-vuotissynttäreille (vaikkakin J totes mulle ennen niitä että synttärisankari, J'n siskon poika, taitaa täyttää "jotain 4-5"....). Lapsirakkaana ihmisenä ehkä jokseenkin totesin taas että lapsia ei tänne osotteeseen tule, mutta... oli kyllä ihan kivaa muuten!

Maanantaina meni harkassa aika pitkään, tiistaina olin eka aamupäivän harkassa josta siirryin koululle opparikurssille + ohjaukseen, ja tänään taas harkassa. Epäilyksistä huolimatta sain eilen pienen onnistumisen kokemuksen koululla, kun ohjaajat kehui tämän hetkisen työn sujuvuutta ja uskottavuutta. Lisäks keksittiin mulle keino saada muutamat opintopisteet lisää kesän aikana kokoon, jollon mun tavotteena olis valmistua jo 5.11.! Olis niin mahtavaa valmistua jo sillon, ettei tarvis ihan joulunaluspäiville asti stressata. Ja mietin jo, että olis ihana varata siihen marraskuulle heti joku ihana loma houkutukseks, että varmasti tulis tehtyä kaikki ajallaan....

Nyt pyhä keskiviikko 21 - 22. Eli Greyn anatomia.

PS. Perjantaina lähtö Ouluun pikavisiitille.

5/02/2013

Vappukuulumisia

Yli viikko viime kuulumisista, mitäs tässä onkaan tapahtunut.
Puhelinmyyjät lakatkaa soittamasta mulle, en kuitenkaan vastaa. tänään oon sulkenu jo viis puhelua.


Viime viikolla peruin vielä torstain harkasta kun oli niin hirvee olo. Enpä ees muista mitä sillon touhusin, en varmaan mitään ihmeitä. Perjantaina menin jo harkkaan päänsärystä huolimatta, oli pakko päästä ulos kämpästä. Lauantaikin jatku päänsäryllä. Oltiin Jn kanssa leffassa kattomassa I give it a year eli suomennettuna Vuoden se kestää, oli hauska. Sillon muuten alko myös mun Pepsi-lakko, kun luettiin Mn kaa että kofeiini voi myös vaikuttaa päänsärkyyn. Päätin tehä kaikkeni sen pois saamiseksi, oikeesti, toi Pepsittömyys on jo oikeestaan haasteista suurin ja kuvaa erittäin hyvin kuinka paljon halusin siitä kivusta eroon. Sunnuntaina vaan lagattiin ja kävästiin Kampin Lidlissä (ikinä en käy Lidlissä mut nyt voiski alkaa aina välillä käymään kun sieltä sai Smarties-minejä! olin jo unohtanut!).


Päänsärky jatku maanantaihin. Oli harkkaa ja paljon tekemistä, aika meni nopeesti. Tiistai-aamuna päätin etten vaa enää jaksa sitä särkyä. Kaks viikkoa oli jo kestäny ja marssin yksityiselle lääkärille. Testejä ja kokeita, lääkäri joka osas hommansa. Rahaa meni mutta sain lääkkeet joilla päänsärky lähti. Kunhan vaan ei tule takasin.

Mutta tosiaan, vappu! En oo ikinä ollu mikään suuren suuri vappufani, mutta tää vappu oli kyllä jees. Mentiin jo neljän maissa Kaisaniemen puistoon koulukaveriporukan kanssa, siitä jatkettiin N:n kaa Espalle missä oli ihan hulluna ihmisiä, mukaanlukien muutaman tutun! Sieltä lähettiin takaspäin puistoon kun kuultiin että porukka oli siirtymässä sisätiloihin, joten hypättiin porukoiden kanssa bussiin ja suunnattiin J:n luo. Oli hauskaa, kivoja kavereita. Sieltä suunnattiin vielä keskustaan joskus aika myöhään, jollon baarien eessä oli jäätävät jonot, eikä moniin paikkoihin edes päässy sisään haalarit päällä. Päädyttiin johonki baariin jonka nimeä en muista, mutta eipä siellä hirveen kauaa sitten pysytty.



Eilen suunnattiin vielä Jn kanssa keskustaan kun ilma oli mitä ihanin, käytiin ostamassa jädeä ja istuttiin auringossa. Ja illan nautin opparin seurasta, ILMAN päänsärkyä. Ihanaa.
Sellasta. Greyn anatomian kausi tuli katottua vissiin neljässä päivässä ja nyt tuntuu tyhjältä. Oppari painaa päälle. Onneks kohta on kesä!

4/16/2013

Tiistaipäivittelyä

Näköjään tiistai on päivä jollon on aikaa tai tekee mieli kirjottaa blogiin. Viimekskin oli tiistai. No viikon välein on ihan hyvä, vois olla pidempiäkin taukoja..

Ai että se takatalvi mitä suuresti rakastin.......
Viime keskiviikkona alko Hullut Päivät, mihin oli tietysti pakko mennä tunkemaan mummojen keskelle. Sillon löyty yks kassillinen kaikenmoista. Sieltä menin kirjastoon kirjottelemaan opparia, vaikkakin muistan, että en oikeen mitään saanu sillon aikaseks.. Torstaina ja perjantaina oli harkkaa, muistaakseni molemmat päivät meni nopsaa kun tekemistä riitti. Lisäks perjantaina lähin suoraan kaverin, J:n, luo. J oli harkassa ulkomailla eikä oltu nähty neljään kuukauteen niin riitti turistavaa! Käytiin pikku ajelulla ja syötiin ja lähettiin yhen J:n kaverin, M:n, luokse viettämään iltaa. Sieltä lähdin joskus 10 jälkeen kulkemaan kotiin, tosin olin ihan hukassa paikassa missä en ollu koskaan ollu ja pelotti pimeessä ihmisporukat. Oli pakko soittaa siskolle ettei tarttenu yksin kävellä. Löysin kuitenkin bussipysäkille ja sieltä sitten meni tunnin verran kotiin.

Tasan vuosi sitte oltiin J:n kanssa Malagassa!
Lauantai käynnisty hitaasti ja ehin nukkumaan kahet päikkäritkin ennenkun pääsin kämpästä ulos. Siivoilin. Iltapäivällä lähdin kohti Hulluja Päiviä (taas), tällä kertaa Helsingin stokkalle. Siellä näin J:n joka onnistuneesti onnistu metsästämään mut sieltä. Ostin kirjan ja muumimukin (koska sisko oli myyntituulella...) ja namia. Sieltä siirryttiin Kinopalatsiin koska oltiin varattu jo aiemmin viime viikolla liput The Place Beyond the Pines -leffaan illaks. Leffa oli hyvä vaikkakin vähän synkkä ja surullinen. Mut naisten nyt kannattaa mennä kattomaan se jo Ryan Goslingin ja Bradley Cooperin takia.... Yks leffa pitäis vielä ehtiä kattomaan huhtikuun aikana, kun joululiput menee toukokuun 2.pvä vanhaks.

lauantain tylsyys johti webcameralla (ja myöhemmin photoboothilla...) leikkimiseen

Sunnuntainapa olin pitkästä aikaa kahvilahommissa. Päivä meni aika nopeesti vaimon kanssa työskennellessä eikä asiakaspalvelukaan tuntunu ikävältä ku asiakkaat oli aika hyvällä tuulella. Seuraava työpäivä siellä on näillä näkymin vasta helatorstaina.

Maanantai kulu taas harkassa ja sieltä lähin J:n kanssa käymään Käpylässä, jossa se on hoitamassa siskon lasta. Yöks tulin kyllä kotiin ja yritin opparijuttuja vielä vääntää kunnes tajusin ettei tänään oliskaan opparikurssia. Menin kuitenkin tänään koululle, jossa sain kolmisen tuntia mietittyä opparia. Lopullisista aikaansaannoksista en sano mitään mutta tulipa uhrattua kuitenkin aikaa. Sieltä Sellon kautta kotiin. Voi että kun muut ihmiset otti taas päähän. Ihmisviha valloillaan, vaihteeks..

No siellä koulun kirjastossa taas tänään.....
Huomenna ja ylihuomenna harkkaa, pääsen myös Kokous- ja kongressimessuille Finlandia-talolle. En oo koskaan ollu, ni ihan kiva kokemus varmaan!

4/03/2013

pääsiäisiä ja harkkaa

Pitkän pitkän perjantain jälkeen oli vielä vuorossa pitkän pitkät pääsiäispäivät sunnuntai ja maanantai. Voi että kun rakastan noita pyhäpäiviä kun kaikki on kiinni ja kuollutta. NOT.

Lauantaina olin kahvilassa töissä, meni ihmeen nopeesti vuoro. Sunnuntaina käytiin hautausmaalla pitkästä aikaa, tai siis ite en oo käyny siellä lähinnä pitkään aikaan. Haudat oli hukkunu lumeen, joitain kiviä ei ees näkyny. Samalla reissulla kävin pienessä pääsiäismunajahdissa porukoilla. Illemmalla oli vuorossa vanha kunnon filmarin kautta leffailta H:n kanssa, leffana tällä kertaa ei yhtään vähempää kuin kaikkien Oscareiden arvoinen Magic Mike. Huh........


Maanantaina mmmm ei oikeestaan mitään. Löysin pitkästä aikaa lukuvimman kun nappasin hyllystäni vihdoin viime kesästä asti sukulaiselta lainassa olleen kirjan, Haydenin Hiljaisuuden lapset. Tona päivänä luin siitä about 2/3 yhteensä, se on multa jo melkosen hyvin. Kaupassa kävin myös, ihmiset tuli päälle.

No tiistaina eli eilenhän palattiin arkeen! Tosin ei vielä harkkapaikassa, jossa meno oli lievästi sanottuna kuollutta. Mutta eipä siinä, kyllä sitä itelleen tekemistä keksii jotenkin.


Tänään sen sijaan olikin erilainen harkkapäivä, olin vierailemassa hotellin puolella eli tein aamuvuoron hotellirespassa. Olipa jännää! Tykkäsin kyllä ja menisin uudestaankin. Siellä kauluspaidassa ja rusetti kaulassa (kuuluu työntekijöiden asuun, kuten myös henkselit joita ei harmi vaan mulle yheks päiväks riittäny!) ja vähän hukassa. Mutta opin kyllä ees vähän sitä systeemiä, ulostsekkauksia ja sisääntsekkauksia. Vuoroo varten en saanu oikeen nukuttua ku stressasin herätystä ja lopulta nousinkin sitte jo viideltä..

Olin kelannu että meen kaupan kautta vaan kotiin ja otan päikkärit, mutta eksyimpä matkalla Anttilaan. Anttilasta löysin kaks DVD-boksia joita oon kyttäilly (GA7 ja GG4), molemmat päälle kympillä, alennuksessa. Olihan ne pakko kiikuttaa kassalle. Mutta ohhoh siinä kävikin sitte jotain mitä mulle ei oo koskaan käyny - lompakkoa ei löytyny mistään! Hyi että tuli paniikki. Oliks toi joku vihje ettei mun pitäis ostaa niitä...... Sitte kuitenkin tajusin että olin eilisestä vaihtanu aamulla pikasesti laukkua eli sen lompakon oli pakko jäädä toiseen. Jätin boksit varaukseen ja lähin kotiin hakee lompakkoa - empä voinu kuitenkaa ruokakaupassakaan ilman sitä käydä. Venykin sitten tää lopullinen kotiinpääsy mutta onneks lompakko löyty ja boksit sain ja kaupassa käytyä.

Nyt tuntuu ihan flunssaselta. Mittasin äsken kuumeen, eipä ole. Mut päähän sattuu, nenään sattuu, kurkkuun sattuu, korviin sattuu. Yh en tahdo.


Kevään ja kesäajan kunniaks kuvitus viime keväiseltä Barcelonan reissulta.

PS. Onpa muuten pakko mainita aprillipäivästä. Luulin ettei kellekään mee enää aprillipäivän iltapäivällä läpi mitkään pilat, mutta koska en oo koskaan saanu huijattua ketään ni oli pakko yrittää. Ehdotin J:lle aprilli-eroa tai aprilli-kihlausta, siis facebookissa, ja päädyttiin tokaan. Sieltähän alko sitte onnitteluja satelee siihen malliin, sekä fbssä että puhelimitse, että oli pakko pistää stoppi koko hommalle jo parin tunnin päästä :D

3/24/2013

sitä ainaista arkea


Nyt kun oon ehkä ihan pikkusen päässy yli Espanjan hävettävästä esityksestä, voin taas kirjotella jotain. Lauantaina olin pitkästä aikaa kahvilatöissä, enpä ollu ollu siellä melkeen kahteen viikkoon sen ällöttävän taudin takia mitä ei ääneen sanota jottei se tule takasin. En halua enää koskaan sairastuu siihen. Olin siis saikulla edellisen viikonlopun ja vaan lepäsin ja tankkasin, ja näin ihanaa kaveriani K:ta todella todella pitkästä aikaa. Harkkapäiviä oli ma, to ja pe, torstaina olin perehdytysvuorossa ravintolapuolella ja en nyt tänne kommentoi siitä sen enempää. Sanon vaan et oli kiva palata markkinointi/myyntipuolelle perjantaina.. Tiistaina (kiva kun hypin näin loogisesti..) olin abien seurana kirjastossa, ne siellä luki ties mitä aineita ja mä kirjottelin muistiinpanoja opparin teoriaosuutta varten - siitä mainitsinkin tuolla aiemmassa postauksessa. Keskiviikkona sain kuulla hyvän asian, mun oma tsemppi elämässäni ei oo ollu turhaa :-) Niin... ja koska eilenhän en selvästi saanut töistä tarpeekseni niin menin tänäänkin työpaikallani käymään. No okei menin kattomaan uusia vuorolistoja. Mutta jäin sinne sitte tekemään opparihommiakin, koska vaimoke oli töissä ni en päässy sieltä kauemmas kun piti välillä vähän juoruilla. Huomenna sitten taas harkkaan.


Hirvee kissakuume. En kestä pikkukisujen kuvia ja videoita en kestä! Mun on pakko saada oma pikku kissa jota voi vaan paijata ja halia ja pusutella.

kuvat weheartit.com

3/14/2013

toivomaton vieras

Kipeenä oleminen on sanonko mistä. Oonkin tainnu huhkia yhellä vapaapäivällä/vko jo jonkin aikaa niin kroppa päätti ottaa omaa lomaa - mutta mielummin olis ottanu sen flunssan muodossa kun vatsataudin... Ahdistaa makoilla päivät pitkät mutta se on vaan pakko kun muuhunkaan ei pysty. Eilen illalla meni tunti kerätä voimia että pääsin ees ylös sängystä hakemaan vettä.

Tosiaan eilen aamuyöllä heräsin hirveeseen mahakipuun ja aamulla pohdiskelin lähenkö harkkaan vai en, ja tunnollinen koska olen niin minähän lähin. En ikinä saikuta "turhaan" - koko kahvilassaoloaikananikin (viime heinäkuusta alkaen) oon ollu saikulla vaan tasan yhen päivän kun oli kuumetta. No, paha olo vaan jatku ja lounaan sain harkassa syötyä mutta sen jälkeen alko kädet täristä ja ajatukset oli ihan sekavat (esim. yks virallinen maili - unohdin laittaa otsikon kokonaan mikä ei oo kovin hyvä siinä tilanneyhteydessä; en yleensä koskaan tee noin idioottivirheitä) ja näytin kuulemma kalpeelta. Harkkaohjaaja ehdotti kotiinlähtöä - ihan oman olon kannalta ja sen, että jos kyseessä on mun eniten pelkäämä vatsatauti ni ettei tarttuis muihin. Lähin ihan yhestä kehotuksesta ja ikinä ei oo kotimatka tuntunu niin pitkältä.. oli Kampissakin pakko käydä kaupassa kun jotenkin vaistosin etten välttämättä pääse ite kauppaan pariin päivään - ni ostin suklaata ja jugurttia ja sellasta helppoa ja hyvää. No, se oli ihan tarpeen koska en ehtiny kauaa kotona olla kun se lähti. Just niin hirveetä kun kuvittelinkin. ja illalla sitten se kuumekkin nousi.

Tänään oon saanu ihan hyvin ruokaa alas ilman että olis tullu ylös, mutta tuntuu et voimat on silti eilisestä aika vähissä. Mahaa vihloo inhottavasti vähän väliä ja yleisolo on inhottava, mut eilen oli kyllä vielä kamalampi. Toivottavasti tää nyt olis ollu tässä vajaassa parissa päivässä, mun kunto ei kestä pidempään näin rankkaa tautia. Peruutin työtkin lauantailta joten makoilen nyt sitten to-su ihan rauhassa (ehkä pikkusen ahistaa..). Toisaalta oon saanu tänään luettuu parii kirjaa opparia varten, mihin en muuten koskaan pysty keskittymään. Ja, mitä myös totesin on se, että musta huomaa kun oon kipee koska en_jaksa_olla_koneella. Ja se on harvinaista. Eilen katoin fb:tä lähinnä kännykällä sängystä mut ei tullu mieleenkään tuijottaa koneen ruutua.

Noh, nyt peukut pystyyn että tää olis ollu tässä, vaikka voimat on varmaan aika heikoilla vielä useemman päivän.

2/26/2013

Hohhoijaa nyt.

Mä en oikeesti jaksa ymmärtää tätä hevosenlihaSKANDAALIA. Joo, on se väärin että kaikkia ainesosia ei oo tuotteissa lueteltu, koska ostajan pitäs pystyy luottamaan siihen tietoon mitä annetaan, mut silti ihan oikeesti. Lihaa kun lihaa, kuinka monelle sillä loppujen lopuks olis ees merkitystä vaikka siinä lukiskin et osa lihasta on hevosta. Tuskin kovin moni jättäis ostamatta, edelleen, lihaa kun lihaa. Maailmassa vaan on ehkä tärkeempiäkin asioita kun tutkia, missä kaikissa mahollisissa tuotteissa on hevosenlihaa. Hohhoijaa, no, toivottavasti ne "kelvottomat" tuotteet sit tosiaan annetaan johonkin, missä niitä arvostetaan. Tuntuu vaan niin hiton tyhmältä et paljon paljon ruokaa heitetään pois jonkun tommosen mitättömän asian takia, kun sitä jotkut osais arvostaa enemmän kun kuvitellaankaan. Ja ei tästä näin isoa juttua ees olis tullu, jollei media olis alkanu vauhkoomaan ja skandalisoimaan koko hommaa. Pakko sanoo et voi Ikea-raukat, ne tulee menettää aika paljon rahaa ku joutuu vetämään lihapullansa pois myynnistä:D No joo.


Tosiaan vapaa viikonloppu oli täällä suunnalla, ja ohjelmassa oli koiran vahtiminen. Menin tädin kotiin lauantaina iltapäivästä ja J tuli perässä. Siinä olikin oiva ulkoiluttaja, ei mun tarvinnu ees nenää ulos ite pistää. Sitäpaitsi siellä oli Netflix joten ihan vikkelästihän siellä se ilta sitten meni. Sunnuntaina oli ihana auringonpaiste ja teki mieli vaan makoilla sohvalla johon paisto aurinko vaikka olis ollu kouluhommia tehtävänä. Illasta sainkin kotona sitten jotain tehtyä, mutta en kyllä tarpeeks..

Eilen oli taas harkkapäivä, olipa kiva palata sielläkin "arkeen" kun porukka palaili lomalta, viime viikko oli kuitenkin aika erilainen ja olinki siellä vaan sen yhen päivän. Päivä meni nopsaa kun hommaa riitti. Ja on kyllä niin kiva saada positiivista palautetta siitä mitä tekee! Ei oo varmaan yhtään päivää kun olisin harkasta lähteny huonolla mielellä pois. Harkan jälkeen jäin vielä hetkeks Kamppiin kahvilaan lukee opparia varten, koska tiesin etten sitä kotona tekis. Lähtiessäni sieltä kävin vielä kevään kunniaks nappaamassa itelleni kukkia kotiin :-)


Kohta aion raahautua koululle, niin ehdin kirjotella työsuunnitelmaa vielä ennen opparitunteja (ja ehkä niiden jälkenkin). Pitäis nimittäin aikalailla tänään saada se valmiiks, mikä tuntuu melko mahottomalta jutulta mutta nooh. Loppuviikko onkin taas kiirettä pitää -teemaa. Kahvilapaikassa alkaa alepäivät ke-su, ja oon töissä sopivasti just pe ja la eli muutenkin ne viikon kiireisimmät päivät. Sunnuntaina on taas vapaata.

Vitsi kun tekis mieli mennä Ikeaan ku vaan olis aikaa. Onneks ei lihapullien takia, koska kohta niitä ei enää saiskaan. Vaan ihan TAVARAN takia.

2/05/2013

aamuja aamuja

Viikon ainoona aamuna ku olisin saanu nukkuu jopa melkeen yheksään, oon päivittämässä blogia jo ennen kaheksaa. En saanu nukuttua seittemää pidempään (okei koska menin ehkä aikasemmin ku moneen vuoteen nukkumaan - puol 11). Tää on kunnon aamuviikko, harkkaa kolmena päivänä aikaseen vuoroon ja lisäks yks kahvila-aamuvuoro, ja sit tää aamu. eikä tän viikon tapahtumat rajotu aamuun vaan pitkät päivät on joka päivä. mutta.... vapaa viikonloppu!!! saatan olla ehkä ihan pikkusen helpottunu ku päästään viikonloppuun:)



Viime viikko.. Pitää ihan palauttaa mieleen ja kurkkaa kalenteria. Ke & to oli harkkapäiviä, pe oli pitkä kahvilapäivä. Lauantaina näin N:aa, joka jättää mut taas pariks kuukaudeks kun lähtee pois harkkaamaan:( Sunnuntaina oli Apassionata! Kyseessä oli siis 10-vuotisshow, Friends Forever, joka oli kyl hiano. Oon tosiaan kerran ollu joskus sillon kattomassa kun se oli ekoja kertoja Suomessa. Kyllähän sitä mielellään katteli!





Eilen oli pitkähkö harkkapäivä, tänään koulua + töitä, huomenna töitä + koulua, to & pe harkkaa. Huuuh! Eipä siinä, onhan ainaki tekemistä. Ja whoop whoop palautin eilen opparin aiheanalyysin ja aloin jo hahmotella myös tutkimussuunnitelmaa! Ihanaa kun asiat etenee.





Ihan huvikseen vaan päätin ottaa katsausta vuoden takaiseen. Tasan vuosi sitten on kirjotettu tämmönen postaus. Muistan hyvinkin noi sunnuntait ja sen turhautuneisuuden!

1/29/2013

Vettä sataa.

Yhyy en tahtois tehä kuvattomia postauksia mutta ei oo mitään uusia kuviakaan. Ehkä kaivan jotain vanhoja. Kuten esim. kesältä, jos ne vaikka lämmittäis tän ikävän loska-lumisateen keskellä. Viime viikko oli aurinkoista jopa mukavaa talvikeliä, ni miks nyt piti taas iskee tämmönen ikävä sääputki joka saa (ainakin mut) vaan inhoomaan Suomea ja no.. kaikkea. Ulos ei tee mieli astuakkaan ja jos sen joutuu tekemään ni mielessä on vaan se hetki et pääsee taas sisälle. Inhoon kylmää. Inhoon talvea.


Taitaa olla viikon verran viime kirjotuksesta, eli mitäpäs kertoisinkaan. Ah juu viime viikolla olin kolme päivää harkassa, missä asiat alkaa jo sujua, ja kaks päivää kahvilahommissa. Tai no yhen lyhkäsen iltavuoron ja lauantain. Viime viikolla näin myös ihan kivasti kaiffareita, kun ti oli opparihommia ja näin koulukavereita (joita nykyään näkee niin harvoin!), ke oltiin E:n kanssa kahvittelee ja juoruumassa ja la illalla näin monia kavereita H:lla, jonka synttäreitä ja jonka siskon läksäreitä vieteltiin. Su oli viikon eka vapaapäivä, joka oli mulle siivouspäivä. Ihanaa kun on nyt siisti kämppä. Kävin myös porukoilla eilen moikkailemassa. Illalla mulla oli kauhunhetket kun minikoneeni (kiitos pc:n vammasen irtoomattoman virtapiuhan) lensi kaaressa lattialle, koska kompastuin piuhaan. Ai miksi rakastan maccia? no siinä on ainakin magneetilla se piuha kiinni ja irtoo tarvitessa. No, onneks kone aukes vielä, pienen viiveen jälkeen, ja jatko toimimista. Olis ollu hieman p*ska homma muuten, koska esim mun oppari riippuu minikoneesta täysin (koska siinä on Office).


Opparista puheenollen, mulla on nyt kriisi. Sain harkkapaikasta kaks oppariaihe-ehdotusta ja nyt en tiedä yhtään kumman valitsen. Haluisin päästä jo hommiin mutta kun en osaa päättää. No, ainakin mulla on hyvä tilanne kun on aihe ylipäätään.. Lupasin ke ilmottaa harkkapaikkaan kumman valitsen, ni tehdään sopimus. Tällä viikolla oon harkassa kolme päivää, kahvilassa yhen päivän ja sitte on vapaa viikonloppu. siis mikä?? vieras käsite, melkeen ihan ahistaa ajatus "tyhjästä" viikonlopusta! Sunnuntaille on tosin ohjelmaa - Apassionata, johon sain J'ltä+sen porukoilta liput joululahjaks. Oon ollu kattomassa sitä showta tasan kerran, ehkä 8 vuotta sitten? Koska nyt se on 10-vuotisshow. Jebajee.


Tylsä kirjotus ja silleen mut minkäs teet. Alanpa kirjottaa harkkapäiväkirjan tokaa kirjotusta. Koko harkka-aikana pitäis kirjottaa väh. 10 kertaa. Tänään opparikurssia ja silleen, koitan saada aiheen päätettyä ni pääsis kohta jo hommiin!

Ylpeys cappuccino! No okei hetken jo seissyt mutta lehti erottuu ;)

1/18/2013

harjottelun alku + Matka 2013

No enpä oo taas hetkeen kirjotellut! Viime viikonloppuna siis olin töissä lauantain ja sunnuntaina näin vaan kaveria, ja stressasin harjottelun alkua! Koska maanantaina oli siis tosiaan eka päivä harjottelua. Paikkaa en nyt nimeltä täällä mainitse mutta oon siis myynnin ja markkinoinnin harjottelijana nyt syyskuuhun asti.


Maanantai meni aikalailla paikkaan tutustuessa ja ihmisiä kätellessä. Porukka tuntuu kivalta ja oon aikas varma et tuun ihan kivasti viihtymään tuolla. Tiistaina oli koulua, ja olin tunneilla melko turhaan koska meillä oli hanke-esittelyjä joiden avulla värvättiin ihmisiä eri hankkeisiin mukaan tekemään opinnäytetöitä. Olis se muuten varmaan hyödyllinen ollut mutta kun tiedän että tuun tekemään opinnäytetyöni harkkapaikan kanssa yhteistyössä, vaikka aihe onkin vielä pimennossa. Harkkaohjaajat kuulemma miettii sitä yhessä ja jossain kokouksessa, et se olis sit sellanen josta olis oikeesti sille paikallekki hyötyä. Keskiviikkona oli taas harkkapäivä, taas tutustumista paikkoihin ja järjestelmiin ja sellasta. Ens viikolla mun olis tarkotus jo saada oma työpiste ni en joudu hännystelemään mun ohjaajia koko aikaa :D


Keskiviikkona oltiin illalla J'n kanssa leffassa, pitkään on ollu tarkotus käydä kattomassa Juoppohullun Päiväkirja mutta taas se meni niin tyhmiin aikoihin että päädyttiin toiseen. Tällä kertaa se oli siis Frankenweenie, Tim Burtonin uus mustavalkonen leffa. Oli outo, mikä ei yllätä kun on Burtonista kyse mutta hyvä! Menin pitkästä aikaa J'n luo yöks (en oo ollu siellä puoleen vuoteen ...) ja pääsin pelaamaan CTR:ää, oujee.


Eilen sitten J'n luota siirryin aamupäivällä kohti Helsingin Messukeskusta ja Matka 2013 -messuja, joille pääsin ammattilaispassilla vähän niinku töihin. En siis mihkään ständille vaan periaatteessa kuitenkin vieraana siellä kiertelin. Teki hirvee mieli vaan tarttua joka tarjoukseen ja lähteä nopee johonkin. Sattumalta mun pöydältä löytyy nyt kasa Espanjan, Prahan, Kroatian ja Irlannin esitteitä.. Ja toki paksu iso Apollon matkaesite, eiköhän niistä jotain kivaa taas löydy :D Lisäks tilasin Mondon kotiin, 12kk 36€:lla, ei paha. Välissä kävin lääkärissä ja menin vielä myöhemmin takas matkamessuille. Oli tosi virallinen olo kierrellä siellä sen nimilappupassin kanssa kun monet esittelijät oikeen spottas et "Niiin aijahas sä olet tuolta! Hieno paikka!" ja muutenki kiinnitti huomiota ku siinä luki nimen lisäks yritys minkä puolesta olin. Kotiin tuomisina messuilta oli yhteensä neljä täyttä paperikassia esitteitä (työtehtävä, emmä nyt muuten niin paljoa olis raahannu..), metrilakuja ja kaikkea oheis-ilmais-sälää mitä sieltä nyt tarttukaan. Kädet oli tänään kipeet.


Tänään aamulla käväsin terveyskeskuksessa verikokeissa (saanko nyt vähän valittaa tosta -20c kylmyydestä...) ja oon tehny työhommia. Kaveria olis tässä vielä tarkotus nähä. Samalla panikoin etten saa mistään tauteja kun tuntuu että kaikki mun ympärillä on joko jossain tappoflunssassa tai oksennustaudissa. Siis tota tokaa pelkään niin paljon että voisin lukittautua vaan kotiin sisälle turvaan pöpöiltä koska en tahdo en tahdo en SUOSTU saamaan sitä. Hyi. Huomenna ja ylihuomenna kahvilahommiin.