Mä jo luulin että oon aktivoitunu tän blogin kanssa mut niin sitä taas huomaa että viime päivityksestä onkin taas jo yli kuukausi. Hups.
En keksi mitään ihmeellistä kerrottavaa viimeseltä kuukaudelta. Oon tehnyt paljon töitä ja saanu välillä opetella hallitsemaan stressiä ja erityisesti priorisoimaan siellä. Se on hassua kun joinain päivinä on pakko vaan koittaa kokoajan priorisoida asioita, ja sillä välin olla unohtamatta niitä ei-niin-kiireisiä asioita. Tekemistä siis riittää. Hermoja on kanssa menetetty mut pääasiassa viihdyn kyllä työssäni hyvin. Nyt kun on osannu jo asettuukkin siihen, että se on mun kokopäivästä hommaa nyt.
Ystävänpäivä oli kiva, sain kukkia sänkyyn ja Itse Ilkimys 2-leffan. Niiden lisäksi J oli mua ajatellen ostanut meille myös käsi-imurin. Muka murustan sohvalle...
Ollaan oltu myös pariin otteeseen juhlimassa. Kaveri järkkäsi ystävänpäiväpippalot, josta mentiin Helsingin keskustaan baariin. Itse vaihdoin baaria kesken illan mennäkseni vielä moikkaamaan kaveria toiseen paikkaan. Seuraava päivä lagattiinkin kattoen Itse Ilkimystä, joka oli sikahyvä. Toisella kerralla oltiin parin kaverin synttäreitä viettämässä, ilta meni iloisissa tunnelmissa mutta baariin mennessä alkoi alamäki ja lopulta v*tutti niin paljon että oli pakko vaan hypätä taksiin ja mennä kotiin. Ihan kiva on ollu kyllä ulkoilla taas aina välillä. Eilenkin olin käymässä parin kaverin synttäreillä, tosin viime viikkoisen kahden päivän krapulan jälkeen en halunnut sitä kokea heti uudestaan joten ei tullut juurikaan otettua.
Musta on ihanaa, kun kevät on tuloillaan. Viime lauantaina oli niiiin keväistä jo (pientä takapakkia kylläkin su ja ma kun satoi lunta...) ja nyt taas aurinko möllöttää taivaalla ja lämmittää, vaikka tuuli onkin kova. Sää vaikuttaa kovasti ainakin omaan mielialaan, tai lähinnä aurinko. Ainoa miinus vaan se, että kuulin migreenin voivan johtua keväisin lisääntyneestä auringonvalosta, ja mulla on taas alkanu olemaan niitä päänsärkyjä, jotka viime keväänä samoihin aikoihin kesti monia viikkoja. Olen siis taas vetänyt migreenilääkkeitä (onneksi on vielä jäljellä) ja saanut sen pidettyä kurissa. Ehkä tämä taas tästä.
Tänä viikonloppuna käytiin kaverin kanssa katsastamassa GoExpo-messut. E oli edellisenä yönä tullut Ausseista mutta urhoollisesti lähti messuilemaan. Mentiin siis lähinnä Helsinki Horse Fair-messujen takia, ja oli kyllä paljon kaikkea kivaa. Työkavereitakin tuli käytyä moikkaamassa työpaikan pisteellä, mutta muutoin oltiin oikeastaan vaan hevosmessupuolella. Tuli hirveä hinku alkaa taas harrastamaan ratsastusta... Tänään oonkin sitten selannu netistä jos löytyis sopivaa vuokrattavaa!
Nyt edessä kolme päivää töitä ja taas pari vapaata. Pelkään, milloin kaikkialla kiertänyt flunssa iskee itteenkin... Tottakai vapaapäivinä sitten :D
Ainiin! blondius vaihtui kuukauden verran sitten bruneen nyt 4 vuoden putken jälkeen. Katotaan kauanko tällä kertaa jaksan, ennenkun turvaudun blondiin taas!
Showing posts with label juhlat. Show all posts

3/09/2014
11/20/2013
Tukholman kulttuurimatkailua ja arkea
Heipä hei pitkästä aikaa.
Nyt kun vielä muistaisi mitä tässä on tapahtunut. Oulun reissun jälkeen oon ettiny kovasti töitä, töitä ja töitä. Ja vaan ollut. Nyt olisi yksi paikka kiikarissa, ja pian pitäisi saada tietää miten valinnassa käy. Toivotaan parasta.
Koulusta sain paperit käteeni eli valmistuin 5.11.2013. Siltä hetkeltä oli kyllä jotenkin oottanut paljon enemmän mitä se sitten olikaan. Opintotoimistoon menin vaan sanomaan että tulin hakemaan tutkintotodistustani, sitten sihteeri haki sen, kätteli ja sanoi että hyvää jatkoa. Että siinä se sitten :D
Saman viikon perjantaina pidin kavereille tuparit/valmistujaisjuhlat, oli hauskaa eikä naapuritkaan häiriintynyt. Jatkoille baariin ja sieltä kotiutuminen kolmen maissa yöllä. Sekä silloin että sunnuntaina, kun pidin sukulaisille valmistujaiskahvittelut, yllätin itseni ja kaikki muutkin kokkaamalla ja leipomalla. Kaikki onnistui hyvin, mistä oon enemmän kun yllättynyt… Perjantaina tarjolla oli texmex-jauhelihapiirakkaa, feta-pastasalaattia, nakkipiiloja, kaurakeksejä ja Marianne-brownieita, kun taas sunnuntaina oli kana-pastasalaattia, feta-paprikapiirakkaa, mokkapaloja, juustokakkua ja porkkanakakkua, nam. Seuraavalla viikolla syötiinkin sitten kakkua joka päivä vielä kun jäi! Sunnuntaina siis sukulaisia saapui onnittelemaan ja kattomaan kämppää, oli kiva nähdä monia sukulaisia samassa paikassa samaa aikaa, kun sitä harvoin tapahtuu. Sain myös ihania valmistujaislahjoja.
Tänä viikonloppuna sen sijaan suunnattiin viimeiselle LOB-opiskelijaristeilylle sunnuntaista tiistaihin. Samalla hyttiporukalla kun aiemminkin, on osottautunut nimittäin erittäin hyväksi! Oli hieno reissu, vähän ollaan jopa pohdittu että jos sinne osallistuis kuitenkin jatkossakin vaikkei ollakaan enää opiskelijoita. Tukholmassa päästiin käymään Burger Kingissä, kuten aina, ja sieltä takasin laivaan vaan. Takasintulomatkalla laiva heilu todella paljon, selvinpäin olisin varmaan ollut jossain hytin nurkassa itkemässä pelosta…. Mutta oli hauskaa!
Nyt siis vaan toivon että joku työpaikka nappaisi, koska arki on oikeesti todella tylsää kun ei ole mitään tekemistä. Siis todella tylsää….

![]() |
| © Emmi H. |

| viinahyytelöt…. |
| Tukholmassa |
| Burger Kingissä |
![]() |
| Hienoja Big Bang Theory -paitoja! |
Nyt siis vaan toivon että joku työpaikka nappaisi, koska arki on oikeesti todella tylsää kun ei ole mitään tekemistä. Siis todella tylsää….
Tunnisteet:
arki,
juhlat,
kaverit,
kokkaaminen,
koulu,
matkailu,
risteily,
työt,
valmistuminen
10/26/2013
Oulussa ollaan
Tiistaina saatiin vihdoin kämppää taas hieman valmiimmaksi, kun haettiin sohva, joka oltiin huudettu huuto.netistä. Etukäteen jännitti, miten sen punainen väri sointuu yhteen jo olevan punaisen sohvan kanssa - ja hyvinhän se sopi, lähes samaa väriä! Keskiviikkona saatiin vieraita Oulusta, ja torstaina puolestaan itse lennettiin Ouluun.
Olin henkisesti jo ihan valmistautunut kohtaamaan lunta, mutta siinä asiassa Oulu petti, lämpötila oli noussut jo plussan puolelle ja viime viikolla tulleet lumet sulaneet täysin muutamia nokareita tien sivussa lukuunottamatta. Nyt nämä pari päivää mitä ollaan oltu täällä, on vaan satanut vettä ja ollut harmaata ja ankeata. Kuten eräs kaveri eilen totesi, yleensä kaikista vuodenajoista pystyy sanomaan jotain positiivista mutta juuri tässä ajassa ei oo oikeastaan mitään positiivista.
Torstaina siis tultiin eikä silloin tehty oikeastaan mitään erikoista - käytiin kaupassa, haettiin ruokaa ja lämmitettiin sauna. Itsellä oli juuri edellisenä päivänä iskeny pieni loppusyksyn flunssa päälle, joten sitä yritin vaan parannella ja olla rauhassa. Eilen käytiin kauppakeskus Zeppelinissä, ihan vaan koska en ollut koskaan siellä käynyt ja on kuulemma pohjoisen suurin kauppakeskus. No, onpa niitä suurempiakin nähty. Illemmalla mentiin vierailulle kavereiden uuteen kämppään ja istuskeltiin siellä vähän iltaa.
Tänä aamuna heräsin taas ihan flunssaisena, vaikka eilen jo luulin sen olevan ohi. Höh. Pitääkin päivä oottaa rauhakseen niin illalla jaksaa sitten vähän juhlia.
Täällä vielä huominen ja ylihuomenna lennetään illemmasta kotiin. Sitten alkaakin juhlaviikot kun joka viikonloppu on jotain juhlaa eikä töitä ole. Ensin on isoäidin 80-vuotisjuhlat, sitten on omat tuparit ja valmistujaiset, sitten lähdetään opiskelijaristeilylle, sitten on taas tupareita ja pikkujouluja... Huh.

9/22/2013
syystunnelmia
Pitkästä aikaa! Päälle kaksi viikkoa taas menny pikku hujauksessa.
Viime kirjoituksessa oon hehkuttanut Suomi - Espanja -futismatsia, jota oltiin kattomassa siskon kanssa 6.9. Oli hyvä peli ja hienosti Espanja sen voittikin 0 - 2. Maailman parhaita tähtiäkin kentällä, kelpashan sitä katella.
Saatiin tosiaan se kämppä, josta mainitsin. Avaimet haettiin viime viikolla ja muuttaa saadaan koska vaan. Näillä näkymin ens viikonloppuna viedään huonekalut ja itsemme, pieniä kamoja sinne onkin jo ripotellen viety. Molemmat ollaan kovin tyytyväisiä uuteen kotiin.
Oon käyny tallilla E:n ja myös H:n kanssa, viimeksi tänään kattomassa pikkuisia poneja, tehny harkkaa (enää 2 päivää jäljellä), opparia (2 viikon päästä esitys...!), ollut töissä, ollut ristiäisissä ja tupareissa ja ulkona, shoppaillut uuteen kotiin... Siinä se on aikalailla mennytkin. Tänään laitoin myös hakemuksen kahteen työpaikkaan, katotaan miten käy.
Eipä tässä sen ihmeempiä, vähäsen jännittää muutto ja sopeutuminen ja siihen sumaan vielä opparijututkin. Noh, kolmen viikon päästä pitäs kaikkien stressitekijöiden alkaa olla aikalailla ohi. Tosin siihen mennessä ehtii tulla jo uusiakin...
Ehkä ens kerralla kuvia uudesta kodistakin!

9/05/2013
Muutoksia ilmassa
On taas kirjottaminen jäänyt, mut ei tossa muutamaan viikkoon sen kummepia tapahtunut kun harkkaa ja töitä ja opparia. Viime lauantaina J tapas ekan kerran mun toisen puolen sukulaisia kun oltiin kummitytön synttäreillä mökkimaisemissa. Kamalaa, että kummityttökin täytti jo 7v vaikka vastahan se syntyi.... Pieni koululainen jo.
Ollaan käyty kolmessa asuntonäytössäkin J:n kanssa, ja niinhän siinä kävi että eilen allekirjotettiin alustavat sopimukset yhdestä kämpästä! Näillä näkymin muutto on 1.10. vaikkakin saadaan varmaan avaimet jo vähän aiemmin. Kuinka jännää! Nyt sitten pitäs opetella asumaan kaksin, kolmen vuoden yksinasumisen jälkeen. Onhan tuo aika jännittävää :D Onneks mulla ei ympäristö paljoa vaihu kun muutetaan tohon aika lähelle, J:llä sen sijaan vähän enemmän. Oon jo yhdessä päivässä ehtinyt miettiä pääni puhki että miten sijotetaan sinne mitäkin. Siellä on parveke, ja lisäks kuuluvina kämppään astianpesukone ja pesukone. Ei enää taloyhtiön pesutupaa, jossa vuoroja ei noudateta, ihanaa! Katotaan nyt mihin ajankohtaan toi tulee ajottumaan tarkalleen, mutta varmaan aika liukuva muutto kun sisko ottaa sitten tän mun nykyisen (ja siivoaa sen ni mun ei tartte :---)). Musta tulee avovaimo!!
Ollaan käyty Lintsilläkin, huomenna on Suomi-Espanja futismatsi (vihdoin!!), lauantaina yhet ristiäiset ja yhet tuparit.... Kaikenmoista :-)
![]() |
| Espoossa näytti yks päivä vähän synkältä.. |
Ollaan käyty Lintsilläkin, huomenna on Suomi-Espanja futismatsi (vihdoin!!), lauantaina yhet ristiäiset ja yhet tuparit.... Kaikenmoista :-)
8/17/2013
Rapujuhlat ja tapahtumaviikko
Rapujuhlia vietettiin siis jo viime viikonloppuna, mutta mennyt viikko on ollu niin hektinen ettei oo ehtiny niistäkään kirjottaa.
Viime perjantaina siis itse kunkin töiden jälkeen hypättiin Helsingistä junaan kohti Vaasaa, minä, J, Jn kaveri ja tämän tyttöystävä. Fiilis oli aika hyvä koska olihan näitä juhlia jo odotettukin! töissä työkaverit oli jo printannu mulle mukaan rapujuhlalaulujakin, vaikka tiesin että perinteiset snapsilauluvihkoset saataisiin myös paikan päällä. Perillä Vaasassa oltiin vähän yheksän jälkeen, mun toka kerta siellä. Jn kaveri ja tyttöystävä jäi Vaasaan sukulaisten luo vielä siksi yöksi, mutta Jn toinen kaveri joka asuu Vaasassa kurvasi hakemaan meitä asemalta ja auton nokka kohti Björköbytä. Aikaa siitä menee sellaset 30-45 min. Siellähän olikin sitte jo porukkaa, kun moni oli saapunut paikalle jo aiemmin perjantaina. Pikkasenhan sitä sitten tissuteltiin jo sillon, pelailtiin mölkkyä tai ainakin jotain sen tapasta (muistona mojova mustelma) ja aliasta ja niin eespäin. klo 6.30 aamulla heränneenä totesin siinä puol 2 maissa että oli aika mennä nukkumaan, että jaksais itse rapujuhlien pääpäivänä. Oikee ratkasu.
Lauantaina olikin oikee aktiivipäivä vaikka osa olikin jo hieman krapulassa. Ennen puoltapäivää lähettiin jo satamaan päin, koska pojat halus lähteä kalaan. Muutamia tunteja siellä merillä vietettiin, itehän nautin auringosta ja pelkäsin kuollakseni ku ajettiin pari kertaa kiville jne.... Kalaa ei kylläkään paljoa tainnut tulla.. Porukkaa tuli lisää siinä päivällä jossain vaiheessa, ja lähettiin iltapäivästä vielä hyvin isolla porukalla pelaamaan minigolffia Björköbyn minigolfiin. Saatiin koko kenttä käyttöön meijän porukalle, tuskin siellä kukaan olis uskaltanukkaan tulla samaa aikaa kun osa pelas meluten ja hakaten mailoja ja osa keskitty nesteytyspuoleen. Sieltä palattiin takas juhlapaikkaan, missä melkeen heti sitten jo alkokin rapukekkerit. Aika meni kovin nopeesti, ravut oli hyviä, muutkin tarjoilut oli hyviä ja snapsit pahoja mutta pitihän niitä ottaa kun snapsilaulut niitä vaati. Illan mittaan porukkaa tippu pikkuhiljaa, mutta oli tosi hauska ilta. Ite jaksoin sinne 4am asti kunnes iski ylitsepääsemätön väsymys. Jotkut sankarit kuulemma veteli vielä pitkälle aamuun, 6-7 asti. Sunnuntaina oli paikat täynnä raikasta porukkaa :D
Sunnuntaina päivällä sitten oli junamatka vielä edessä, Vaasa-Helsinki, jonka melkeen koko porukka nukku, mua lukuunottamatta. Junan penkit ei oo mukavat nukkumiseen. Onneks oli ihan hyvä olo jo sillon, ei olis kovin raikas toikaan junamatka kyllä huonossa olossa. Lisäksi mulla oli edessä pitkä ja tärkeä viiko harkassa, niin piti sitä jo alkaa skarpata.
Maanantai ja tiistai oli vielä aika rauhallisia, kunhan hoitelin vähän etukäteisjärjestelyjä jne, harkassa siis. Keskiviikkona se hulina sitten alko kun paikalle tuotiin 1500 nimikylttiä jotka piti kaikki käydä läpi, olin siellä melkeen iltaan asti. Torstai oli itse tapahtumapäivä mikä meni hyörien ja pyörien paikassa jos toisessa. En voinu pysähtyä kun olisin alkanu vaan stressata. Yks mielenkiintonen kohtaaminenkin tohon päivään kuului, sanonpa vaan että millä todennäköisyydellä :D Tapahtumahan kesti 18.30 asti, jonka jälkeen mentiin jatkamaan henkilökunnan kanssa vähäks aikaa. Tuntu hyvältä saada ansaitut viinit eteen ja vielä kippistelytkin myös mulle! Tapahtuma oli tosi onnistunut ja mahtava kokemus mulle. Kaikki suju tosi jouhevasti ja hyvin, nyt tuntuu vaan oudolta että se on ohi kun sitä on valmisteltu jo helmikuusta asti. Mut toisaalta helpottavaa. Eilinen meni jälkijuttuja hoitaessa, pitkäksihän sekin päivä venähti.
Tänään oon siivonnu kotini joka oli päässyt menemään ihan kaaoskuntoon. Illemmalla mennään J:n kanssa leffaan.

Björköby,
harkka,
Helsinki,
J,
juhlat,
juna,
kaverit,
leffat,
rapujuhlat,
tapahtumat
7/05/2013
Suomimatkailua
Jos nyt vihdoin saisin kirjotettua meijän pikku kesäreissusta! Tultiin vasta tiistai-iltana ja pari päivää paiskin tossa töitä, joten ei oo aika eikä jaksaminen riittäny vielä. Ja reissun aikana ei vaan saanu kirjotettua.
Harkasta alko kesäloma juhannusta edeltävänä keskiviikkona, jatkuu maanantaina 29.7. Torstaina kävin värjäyttämässä ripset ja kulmat (mihin en aio enää tuhlata rahaa kun paljo mitään muutosta ei mun mielestä näkyny..) ja viiden jälkeen hypättiin J:n kanssa junaan Helsingistä, määränpäänä Hämeenlinna, josta eno nappas meijät kyytiin ja köröteltiin mummon lapsuudenpaikkaan, tutummin mökille. Mummu siellä jo meitä odotteli tuoreen makaronilaatikon kanssa. Mm.
Perjantaina tuli sitten juhannuksenviettoon lisää porukkaa, kun porukat, sisko, serkku+poikaystävä hurautti autolla pihaan. Heti perään tuli myös toiselta suunnalta eno kolmen serkun kanssa. Siinähän sitä juhannusporukkaa riittikin! Tunnelma oli melkosen iloinen ja tunnelma tiivis. Pienen tissuttelun jälkeen päätettiin lähteä J:n ja serkun kanssa katsastamaan Eteläisten paikallisbaari. Kyseessä on niinkin hieno paikka, että paikan nimenä toimii valkoselle taustalle spraylla tehty "PAIKALLINEN". Otettiin siinä yhet ja kärtsättiin ihoa auringossa, ihan ku ei oltais J:n kaa jo muutenkin poltettu itteämme.. Siinä sitte joku turkulainen tuli meille selittelemään olevansa ritari ja seuraavaks joku vanhempi herra kertomaan erittäin hyviä vitsejä, niinki hyviä, et lopulta päätettiin palata sukulaisten sekaan. Oli hauska juhannus.
Hauholla viihdyttiin vielä sunnuntaihin asti, jollon meidät kuskattiin Hämeenlinnan asemalle taas ja otettiin suunta kohti Seinäjokea ja sieltä Vaasaa. En ollu muuten koskaan ennen käyny Vaasassa. Sieltä sitten meidät haettiin asemalta ja matka jatku kohti Björköbytä, jossa J:n siskon perhe asuu. Sama paikka missä oli viime vuonna rapujuhlat, ja tulee olemaan tänäkin vuonna. Oltiin sen verran myöhään perillä ettei ehitty kamalasti mitään tekemään enää paitsi että pääsin ekaa kertaa elämässäni traktorin kyytiin (:D), käytiin rantakahvilassa ja katottiin Confederations Cupin Espanjan matsi. Ainiin, kesä oli lähes pelastettu kun siskoseni hoksasi että tänäkin kesänä tulee jalkapalloa, jossa Espanjakin oli mukana! Sitä kateltiin myös siis jo aiemmin juhannuksena mökillä.
Maanantaina ennen Björköbystä lähtemistä käytiin vielä suolatornissa, josta näki koko saariston yli hienosti, ja jätskillä sellasella kiskalla, missä irtojätskipallot oli pään kokosia. Ilma oli ihana. Joskus kahen maissa lähettiin ajelemaan kohti Oulua J:n ja J:n isän kanssa. Matkaan meni sellanen nelisen tuntia, pysähdyttiin kerran syömään. Juhannuksen jälkeisenä maanantai-iltana oltiin siis perillä Oulussa, jossa me vietettiin kokonainen viikko (mun pisin aika Oulussa!), eli tähän tiistaihin asti.
Mitäs kaikkea Oulussa sitten tapahtuikaan. Ainakin meillä oli hirmu hyvä loma siellä. Ekat päivät oli tosi aurinkoisia ja kuumia ja sain jopa rusketusrajat topista ja shortseista. Loppuviikosta alko sitten sateet ja kyllä sitä vettä tulikin... Talviturkki tuli heitettyä heti alkuviikosta, kun käytiin yks ilta J:n kanssa Nallikarissa uimassa. Oli hieno ranta ja paljon väkeä vielä sillon seittemän maissa! Käytiin uimassa yks päivä myös Lämsänjärvellä, vesi oli jopa mun mielestä ihanan lämmintä.
Käytiin myös Oulussa leffassa kattomassa Hangover 3, joka oli ihan hauska mutta vähän turhaan sitäkin juttua on venytetty kolmeen osaan.. Samalla meillä oli J:n veljen mopsi hoidokkina yhen yön ajan. Se olikin vähän uneton yö kun pentu olisi tahtonut viereen mutta mä en sitä sänkyyn päästänyt. Ei tainnu niin minä, J tai koirakaan paljoa nukkua.. Yhtenä päivänä lähettiin myös vähän tissuttelemaan J:n veljen ja parin kaverin kanssa. Se oli hauska ilta, kuvamateriaalit ja videot mukaanlukien.... Lisäksi ne pisti mut maistamaan Oululaista perinneruokaa, rössypottua... Kukin voi itse tutkia mitä se on, mutta kuten tätinikin totesi, taisin olla hieman alkoholia nauttinut jos sitä suuhuni tosiaan pistin :D Katottiin myös Espanjan matsi sillon. Täysin selvinpäin sitä ei olis pystynykkään kattomaan ku rankkareille kerta meni.... Yhtenä iltana oltiin myös pelaamassa minigolffia, ja kaikkien onneksi (koska olen huono häviäjä) voitin, jee!!
Muuten aika Oulussa meni rennosti makoillen, välillä dataillen, syöden, shoppaillen ja silleen. Vikana iltana oltiin syömässä ravintolassa Pikisaaressa. Oli hirmu hyvä paikka, Sokeri-Jussin kievari tai joku?
Tiistaina tosiaan illemmasta Norwegian lennätti meidät takasin Helsinkiin ja oli palattava arkeen. Oli hirveen kiva viettää aikaa rauhassa Oulussa, kun yleensä ollaan oltu siellä niin vähän aikaa kerrallaan.
Arkeen palautti tosiaan erittäin hyvin pari yhtäkkiä ilmennyttä työpäivää, ensin 9h ja sitten 6h. Tänään on vapaata, viikonlopun ohjelmista en tiedä. Ens viikolla kaks päivää töitä, seuraavalla kolme, ja sitte vielä kaks. Sitte jatkuuki jo harkka.

eläimet,
Finland,
Hämeenlinna,
Hauho,
J,
jalkapallo,
juhannus,
juhlat,
kaverit,
kesä,
leffat,
loma,
matkustelu,
Oulu,
ranta,
sukulaiset,
suomi,
työt,
Vaasa
5/08/2013
kesä on täällä!
Kesä, tai no ainakin kunnon kevät, on tullu Suomeen. On sitä jo hetki ootettukkin. Kuinka ihanaa onkaan kun ei tarvii ulkona takkia! Tänään oli eka päivä kun lähin harkasta ilman takkia ja aurinko paisto jopa kuumasti. Ihanaa.
Viikonloppu meni rauhallisesti, lauantai opparin parissa kirjastossa (no okei juurikaan mitään en kyllä saanu tehtyä..) ja työkavereita kävin kanssa pitkästä aikaa moikkailemassa. Sunnuntaina mentiin Jn kanssa yhdille 7-vuotissynttäreille (vaikkakin J totes mulle ennen niitä että synttärisankari, J'n siskon poika, taitaa täyttää "jotain 4-5"....). Lapsirakkaana ihmisenä ehkä jokseenkin totesin taas että lapsia ei tänne osotteeseen tule, mutta... oli kyllä ihan kivaa muuten!
Maanantaina meni harkassa aika pitkään, tiistaina olin eka aamupäivän harkassa josta siirryin koululle opparikurssille + ohjaukseen, ja tänään taas harkassa. Epäilyksistä huolimatta sain eilen pienen onnistumisen kokemuksen koululla, kun ohjaajat kehui tämän hetkisen työn sujuvuutta ja uskottavuutta. Lisäks keksittiin mulle keino saada muutamat opintopisteet lisää kesän aikana kokoon, jollon mun tavotteena olis valmistua jo 5.11.! Olis niin mahtavaa valmistua jo sillon, ettei tarvis ihan joulunaluspäiville asti stressata. Ja mietin jo, että olis ihana varata siihen marraskuulle heti joku ihana loma houkutukseks, että varmasti tulis tehtyä kaikki ajallaan....
Nyt pyhä keskiviikko 21 - 22. Eli Greyn anatomia.
PS. Perjantaina lähtö Ouluun pikavisiitille.

Grey's Anatomy,
harjoittelu,
juhlat,
kesä,
oppari,
Oulu,
suomi
4/09/2013
big hate
Nyt meni hermot. Ja sen kyllä huomaa.
Nimittäin tohon talveen. Ja kylmyyteen. Mittari näyttää -11 ja kahtena viime päivänä on satanu lunta. NYT ON HUHTIKUU ELI KEVÄT. Lumi vois painua johonkin harvinaisen kauas tai mä oikeesti otan kohta pelkän menolennon johonkin, missä tota valkosta p*skaa ei tarvii katella KOSKAAN.
Jos joku ei oo vielä huomannu ni inhoon talvea.
Noh, loppuviikostahan olin sitten kipeenä, kuumetta ja flunssaa pukkas mutta koitin silti saada opparia edistettyä. Lauantaina oli kaverin äidin 50v-juhlat, jotka olin jo peruuttanu kohaltani kuumeen takia, mutta tuli niin huono omatunto kun todella halusin sinne mennä että lauantaina päätin sitten doupata pääni täyteen buranaa ja saapua paikalle. Onneks menin.
Lauantaina tein myös viikon hyvän teon, ja soitin kaatuneelle papalle ambulanssiapua ja ootin seurana. Pappa oli ihan pirteenä mutta ei päässyt ylös ja valitti polviaan. Oli muuten eka kerta kun soitin hätänumeroon. Pappa sai apua ja kiitteli.
Eilen oli taas harkkaa ja kädet täynnä tekemistä koko päivän. Onneks, koska menee aika paljon nopeammin kun ei tarvii keksimällä keksiä itelle tekemistä! Plus siellä harkkapaikassa on niin kivoja ihmisiä, niin kyllä sielä viihtyy.
Tää päivä olis pyhitetty kuvankäsittelykurssin tehtäville ja meen koululle käymään. Huominen opparille, koska harkkapäivä siirty huomiselta perjantaille. Ja to & pe harkkaa. Pe-illalla nään lisäksi ihanaa J:tä joka on ollu poissa yli 3kk!

1/03/2013
Uudenvuodenvietot
Tosiaan, jos vielä jäi epäselväksi, niin matkasin uudenvuoden viettoon Ouluun sunnuntaina ja palasin kotiin eilen. Junalla. 7h / suunta. Kammotti etukäteen mutta selvittiinhän siitäkin. J tuli takasin päin samaa matkaa.
Sunnuntaina pääsin Ouluun perille joskus viiden jälkeen. Sinä iltana ei tehty mitään ihmeempiä, syötiin ja saunottiin ja löhöttiin. Maanantaina käytiin vähän shoppailemassa, ite en löytöjä tehny (ja olin just ostanu ennen lähtöä jo kahet kengät täältä niin varaakaan ei olis löytöihin oikeen ollu), mut J'lle onneks löydettiin sitä sun tätä. Käytiin myös katsastamassa J'n ja J'n isän kanssa paikallinen saman ketjun kahvila kun missä oon töissä, vertailusilmällä tottakai ;) Takas kämpillä alko valmistautuminen, jonka välissä kuitenkin tehtiin pikkuvisiitti J'n veljelle ja tyttöystävälle, jotka oli muuttanu vähän aikaa sitten. Joskus iltasella suunnattiin aika lähellä asuvien, J'n lapsuudentuttujen luo, johon porukkaa keräänty illan mittaan ihan runsaastikkin. Itehän tunsin sieltä vaan muutaman ihmisen, mutta eipä siinä, kivaa oli silti. Keskiyöllä ulostauduttiin kaikki ampumaan parit raketit ja kattelemaan ilotulituksia. Uudenvuoden vaihtuessa pussailtiin ja halailtiin ympäriinsä. Joskus kahen maissa tuli jäätävä väsy ja kun käveltiin takas J'n porukoiden kämpille niin oikeesti varmaan nukuin ja kävelin samaa aikaa :D Ikinä mikään matka ei oo tuntunu niin pitkältä, vaikkei se kai loppujenlopuks ees niin pitkä ollu..
Tiistaina, vuoden 2013 ekana päivänä, lagattiin hyvin pitkään vaan sängyssä katellen kaikkea turhaa telkkarista. Kolmen maissa skarpattiin vähän ja päätettiin ettei koko päivä sitä voi olla, ja päätettiin lähtee leffaan. Suomalainen komedia, Rakkauden rasvaprosentti (J'n ehdoton ykkösvalinta!!11), eihän se laadullisesti mikään mestariteos ollu mut ihan hauska :D Illalla vielä saunottiin ja syöpöteltiin sitten.
Keskiviikkona ei hirveesti muuta ehitty tehä ku syödä siellä aamupala ja sitten jo lähettiinkin juna-asemalle. Piiiitkä junamatka, Helsingissä tuntu et olis jo juurtunu siihen penkkiin. Kaheksan maissa olin Helsingissä ja yheksän maissa himassa. Yks facebook-kaveri oli lisänny kuvan palapelistä ja mulla tuli hirvee himo tehä palapeliä, niin ostin sitten kotimatkalla vielä itelleni palapelin. Tietenkään ei olis kannattanu yhtään ajatella tota tasoa... en oo tehny palapelejä vuosiin ja tajusin sitten yöllä 1 maissa että toi on ihan hiton vaikee mulle :D noooh onneks tänään on vielä töistä vapaata, ehin vähän väsätä sitä. Muuten oon tänään vaan pyykänny enkä oo viittiny mennä ees suihkuun vielä kun ootan puhelua harkkapaikasta työvuoroja koskien. Mulle sanottiin että ne soittaa ke tai to mutta ei oo kuulunu, en jaksais koko päivää vaan istuu ja venaa puhelua! Joulukoristeita korjailin pois ja koitin vähän siivota. Passia ei oo löytyny..
| En muuten enää koskaa valita et Hämeenlinnaan olis pitkä matka... |
Sunnuntaina pääsin Ouluun perille joskus viiden jälkeen. Sinä iltana ei tehty mitään ihmeempiä, syötiin ja saunottiin ja löhöttiin. Maanantaina käytiin vähän shoppailemassa, ite en löytöjä tehny (ja olin just ostanu ennen lähtöä jo kahet kengät täältä niin varaakaan ei olis löytöihin oikeen ollu), mut J'lle onneks löydettiin sitä sun tätä. Käytiin myös katsastamassa J'n ja J'n isän kanssa paikallinen saman ketjun kahvila kun missä oon töissä, vertailusilmällä tottakai ;) Takas kämpillä alko valmistautuminen, jonka välissä kuitenkin tehtiin pikkuvisiitti J'n veljelle ja tyttöystävälle, jotka oli muuttanu vähän aikaa sitten. Joskus iltasella suunnattiin aika lähellä asuvien, J'n lapsuudentuttujen luo, johon porukkaa keräänty illan mittaan ihan runsaastikkin. Itehän tunsin sieltä vaan muutaman ihmisen, mutta eipä siinä, kivaa oli silti. Keskiyöllä ulostauduttiin kaikki ampumaan parit raketit ja kattelemaan ilotulituksia. Uudenvuoden vaihtuessa pussailtiin ja halailtiin ympäriinsä. Joskus kahen maissa tuli jäätävä väsy ja kun käveltiin takas J'n porukoiden kämpille niin oikeesti varmaan nukuin ja kävelin samaa aikaa :D Ikinä mikään matka ei oo tuntunu niin pitkältä, vaikkei se kai loppujenlopuks ees niin pitkä ollu..
| pientä otetta UV'n vietosta...:D |
| hyiiiiisss |
| UV'n bilekoira! |
12/18/2012
haastetta ja viikonloppujuttuja
Päivät 16 ja 17 tässänäin, ohhoh, empä pysynyt taas päivien mukana. Mikä yllätys.
Day 16 – A photo of the item you last purchased
No jos ajatellaan tää eilisen kannalta ni ainoo mitä eilen hankin oli Pepsi, karkkipussi ja salmiakkiaskit :D Oltiin siis leffassa. Kuvaa en nyt ihan välttämättä jaksais ottaa, tiiätte kuitenkin miltä noi jutut näyttää. Jos tää ajateltais tän päivän osalta ni viimesin ostos tänään oli silmätipat! Töihin mennessä kävin Ompun Instrumentariumista hakemassa, koska mun toinen silmä on nyt ollu kaks päivää aivan punanen, en pysty käyttää piilareita, ja nään sillä tosi oudosti. Se on tosi ahistavaa kun puolet näkökentästä on ihan sumeena.. Toivottavasti ei oo mitää pahempaa:/ Tuntuu kokoajan ku olis jotain pesuainetta tai shampoota silmässä. Ainakaan toistaseks ei oo silmätipat auttanu..
Day 17 – Something that you miss
Saanen palata jo erääseen menneistä haasteen päivistä - en kaipaa mitään enempää kuin mun isää. Tätä en ees lähe perustelemaan, niin se vaan on ja tulee varmaan aina olemaankin.
Lisäks kaipaan kesän lämpöä, Espanjaa, muutamaa vanhaa kaveria, sitä kun kävin vakioratsastustunneilla, sitä kun pelasin futista... Jollain tasolla myös ihan niitä yläaste-aikoja, isosjuttuja, tallihengailuja... Kaipaan myös sitä aikaa, kun alettiin J'n kanssa seurustella, sitä uutuuden huumaa :-) Toki kaipaan myös mun äitiä, kaipaan lapsuutta, kaipaan meijän kisua! Kaipaan hirmu monia asioita ja oon just sellanen kaihostelija et mietin paljon vanhoja aikoja ja tapahtumia.
Sitten ihan peruskuulumisia, joita taisin kirjottaa viimeks torstain paikkeilla. Perjantaina olin siis klo 9 - 24 töissä koululla tapahtumassa joka järjestettiin osana yhtä opintojaksoa. Oli kiva mutta pitkä päivä, kyllä väsytti ku pääsin kotiin. Ite tapahtumassa kaikki meni tosi hyvin, olin ite ääni- ja valaistusvastaavana (joo wtf..) mut en onnistunu pilaamaan koko hommaa :-D Ryhmä toimi hyvin yhessä eikä ollu ongelmia. Pääsin sinä yönä vasta 3:n maissa nukkumaan ja aamulla oli herätys ennen 10, tallille. Siitä kerroinkin lauantaina, siis että pääsin pitkästä aikaa rastastamaan (ps. on muute paikat taas kipeenä, voi terve näkisitte ku kävelen..).
Lauantaina oli ratsastuksen jälkeen kunnon koomaolo mutta sain koottua itteni ja käytyä kaupassa ja valmistauduttua sekä lähettyä kaverin läksäreihin Helsinkiin. Punaviini kohotti mukavasti mieltä. En oo ihan varma mihin aikaan sieltä selvisin, mut suht ajoissa olin kotona koska nautin taas sellasen mukavan about tunnin pitusen suihkun yöllä, ja sieltä tullessani muistelisin kellon olleen jotain puol 4. Hups, naapurit mahtaa rakastaa mua (siinähän vaan, viha on molemminpuoleista).
Eilen sitte oli tarkotus edistää tohon tapahtumakurssiin liittyvää portfioliota (palautus tnä), mutta voi kappas kun porukoiden tulostimesta olikin musteet loppu. Voin sanoa että kyllä, ketutti. Illemmalla mentiin J'n kanssa leffaan kattomaan Hobitti. Se oli hyvä (en oo lukenu kirjaa) mutta suuuuhteellisen pitkä. En voi jotenkin ymmärtää että se kirja on niin ohut mutta siitä silti saadaan revittyä joku leffatrilogia. No, jääpä nähtäväks. Ei ainakaan jääny kohtia ymmärtämättä ku kaikki ehittiin käsitellä. Illalla vielä epätoivosesti koitin edistää portfoliota kunnes hyväksyin etten saa sitä enää eteenpäin ilman niitä kuvia. Hihhei vaan ja tänään aamulla ylös 6.30 ja koululle tulostamaan. Tapaaminen alko 9, maikka oli tilannu skumpat ja kaikki paikalle ja käytiin tapahtumaa läpi - hyvää palautetta tuli, jee. Sieltä sitte Sellon kautta kotiin käymään ja töööihin. Tälleen puolisumeella näkökentällä oli hieman ahistavaa ja aluks tuntu ettei mistään tuu taas mitään mut kyllä se siitä. Väsytti loppua kohten vaan jo ihan hitosti (onko ihme kun takana kolme yötä n. 6h unilla, mikä on mulle vähän). Jos sitä kohta vaikka nukkumaan, että jaksaa huomenna taas töissä. Taidan silti ensin vähä ärsyttää naapureita ja mennä vielä "lyhyehköön" lämpimään suihkuun ;-) siitähän saavat ku ovat taas kokoillan huutanu ja kolistellu!
Subscribe to:
Posts (Atom)