Showing posts with label talvi. Show all posts
Showing posts with label talvi. Show all posts

1/28/2014

vuoden ensimmäiset kuulumiset

Uusi vuosi ja uudet kujeet: tää päätti pitkästä aikaa koittaa, josko sitä viihtyis ruskeehiuksisena blondin sijaan. Viime kokeilusta on jo kolme vuotta, tosin sillon päätös kadutti jo parin viikon kuluttua, jolloin tuloksena oli värinpoiston jälkeen porkkanapää. Josko tällä kertaa päätös kestäis hieman kauemmin..

Viime viikonlopun olin pitkästä aikaa vapaalla, sitä ennen olinkin ollut 5 viikonloppua putkeen töissä. Oli ihan kivaa vaihteeks näin. Lauantaina nukuin paljon ja vähän siivoilin, ja illemmasta mentiin J:n kanssa leffaan kattomaan The Wolf of Wall Street. Oli hyvä, vaikkakin kovin pitkä. Niin monet oli suositellu sitä, että oli pakko suostutella vastahakonen J kattomaan sitä myös. Kyllä sekin lopulta tykkäs.


Sunnuntaina tuli imuroitua, pestyä lattiat, käytyä kaupassa ja tehtyä (hyvää) ruokaa. Kunnon kotivaimoilupäivä…. Mutta kiva semmostakin harrastaa vaihteluks. Viikonloppu meni nopeesti ja tänään oli sitte paluu töihin ja keittiöön. Tällä viikolla kolme keittiö/kahvio-vuoroa ja pari respavuoroa, menee varmasti nopeesti viikko. Enskin viikonloppu vapaa, katotaan mitä sitä sillon keksis!

Alotin tossa ennen uuttavuotta kattomaan How I Met Your Motheria ja nyt on kriisi, koska Netflixissä on vaan 6 kautta ja eilen alko just kuudes. Toki sitä netistä näkis mutta haluisin tekstien kanssa…Pitää kattoa mihin päädyn, tyydynkö tekstittömiin versioihin vai päädynkö tilaamaan cdon.comista seuraavan kauden. Kyllä houkuttelis..

Epäreilua muuten, kun kaikki on lähössä jonnekin ulkomaille. Mäki haluan.

1/25/2014

Vuosi 2013.

Vuosi 2013. Alkoi pintapuolisesti hyvin, mutta syvällisemmällä tasolla en voinut oikein hyvin. Nyt, tammikuussa 2014, voin rehellisesti sanoa että olen ainakin tuplasti onnellisempi kuin silloin.

Tammikuu
Alotin harjoittelun kongressikeskuksen markkinoinnin ja myynnin harjoittelijana. Yks kivoimmista paikoista missä oon ollu töissä ja varmasti hyvä kokemus tulevaisuuden kannalta. Oli Matka2013-messut. Alotin opparikurssin ja aattelin etten valmistu koskaan. Tein paljon töitä kahvilassa. Henkisesti/fyysisesti en ollut kovin hyvässä kunnossa, mutta tein tärkeän askeleen kohti parempaa.

Helmikuu
Alotin opparin tutkimussuunnitelmasta. Olin kyllästynyt jo talveen. Tein harkkaa. Inhosin montaa asiaa. Käytiin kattomassa Apassionataa J:n kanssa.




Maaliskuu
Turhautuminen talvea kohtaan vaan lisäänty. Oli uniongelmia. Sain pelkäämäni noroviruksen. Podin kissakuumetta ja olin järkyttynyt kun Espanja ja Suomi pelas futiksen MM-karsintamatsissa tasan. Haaveilin matkoista ja koitin tehdä opparia.

Huhtikuu
Aprillattiin J:n kanssa kihlauksesta, mikä meni aika hyvin läpi. Oli pääsiäinen. Oli Kokous- ja kongressimessut. Kärsin jatkuvista päänsäryistä.





Toukokuu
Vietettiin hyvä vappu. Kevät tuli vihdoin. Käytiin Oulussa hautajaisissa. Kävin hieronnassa pari kertaa. Talleilin pitkästä aikaa. Olin tosi hyvällä mielellä harkan suhteen. Oppari edisty. Olin koukussa Big Bang Theoryyn.




Kesäkuu
Tunsin onnellisuuden taas, tuntu et meni hyvin. Olin tallilla, otin aurinkoa. Pääsin ratsastamaan pitkästä aikaa. Oltiin kissaa hoitamassa, ja kissakuume vaan koveni. Juhannus oltiin mökillä, ja siitä jatkettiin Björköbyhyn ja sieltä Ouluun.






Heinäkuu
Tultiin Oulusta kotiin ja kahvilahommat jatku. Päätettiin yhteenmuutosta. Olin lomalla harkasta ja nautin kesästä. Tuntu että kesä meni hirveetä vauhtia. Tein opparia.





Elokuu
Harkassa oli iso tapahtuma. Oli rapujuhlat Björköbyssä. Minigolfattiin ja käytiin Korkeasaaressa. Koulu jatku (vaikkei mulla sitä oikeestaan ollukkaan). Käytiin mökillä kummilapsen synttäreillä.

Syyskuu
Käytiin lintsillä. Allekirjotettiin kämpän vuokrasopimus. Oli Suomi-Espanja -futismatsi. Oppari alko valmistua. Aloin hakea töitä. Oli J:n synttärit. Saatiin kämpän avaimet. Harkka loppu. Täytin 22 vuotta.





Lokakuu
Esitin opparin. Laitettiin kämppää kodiksi. Oli J:n kanssa 2-vuotispäivä. Käytiin Oulussa viettämässä pidennettyä viikonloppua. Opettelin elämään kotivaimona. Hain töitä.

Marraskuu
Valmistuin. Pidin tuparit ja valmistujaiset. Koti alko olla hyvinkin koti jo. Tein muutamia vuoroja kahvilassa, mutta etin töitä. Pääsin haastatteluihin. Oltiin risteilyllä Tukholmassa.

Joulukuu
Alotin työt kokopäiväsenä työntekijänä urheilukeskuksessa. Tajusin kuinka paljon paremmin asiat on kuin vuosi sitten. Joulumieli alko hiipimään ja sain ekaa kertaa omaan kotiin oman joulukuusen. Uudenvuoden viettoon lähdin Ouluun.




Että semmosta. Kevyt hiljaisuus blogin puolella tässä viime aikoina, viime vuoden kertauskin oli luonnoksissa jo pitkään mutten ole vaan saanut aikaseksi julkaista mitään. Teen kokopäivätöitä, oon saanu uusia kavereita töistä, ja viihdyn siellä. Poden pahaa kissakuumetta ja olen koukussa How I Met Your Motheriin. Missä X-karkit on löytänyt tiensä takas mun jokapäiväiseen elämään. Inhoan talvea ja kylmyyttä, mutta oon oppinu että kylmyyteenkin tottuu. Mutta ei siitä silti sen enempää tykkää..

nyt nukkumaan! lupaan päivittää vielä ennen kesää….

4/09/2013

big hate

Nyt meni hermot. Ja sen kyllä huomaa.

Nimittäin tohon talveen. Ja kylmyyteen. Mittari näyttää -11 ja kahtena viime päivänä on satanu lunta. NYT ON HUHTIKUU ELI KEVÄT. Lumi vois painua johonkin harvinaisen kauas tai mä oikeesti otan kohta pelkän menolennon johonkin, missä tota valkosta p*skaa ei tarvii katella KOSKAAN. 

Jos joku ei oo vielä huomannu ni inhoon talvea.


Noh, loppuviikostahan olin sitten kipeenä, kuumetta ja flunssaa pukkas mutta koitin silti saada opparia edistettyä. Lauantaina oli kaverin äidin 50v-juhlat, jotka olin jo peruuttanu kohaltani kuumeen takia, mutta tuli niin huono omatunto kun todella halusin sinne mennä että lauantaina päätin sitten doupata pääni täyteen buranaa ja saapua paikalle. Onneks menin.


Lauantaina tein myös viikon hyvän teon, ja soitin kaatuneelle papalle ambulanssiapua ja ootin seurana. Pappa oli ihan pirteenä mutta ei päässyt ylös ja valitti polviaan. Oli muuten eka kerta kun soitin hätänumeroon. Pappa sai apua ja kiitteli.

Eilen oli taas harkkaa ja kädet täynnä tekemistä koko päivän. Onneks, koska menee aika paljon nopeammin kun ei tarvii keksimällä keksiä itelle tekemistä! Plus siellä harkkapaikassa on niin kivoja ihmisiä, niin kyllä sielä viihtyy.

Tää päivä olis pyhitetty kuvankäsittelykurssin tehtäville ja meen koululle käymään. Huominen opparille, koska harkkapäivä siirty huomiselta perjantaille. Ja to & pe harkkaa. Pe-illalla nään lisäksi ihanaa J:tä joka on ollu poissa yli 3kk!

3/16/2013

aurinkoenergiaa

Ehkä tää useemman päivän lepo tuli kuitenkin ihan tarpeeseen. Musta tuntuu et olin jo vähän unohtanukkin rentoutumisen jalon taidon - nyt oon ainakin taas löytänyt sen! Vointi alko kohenee jo sillon toissapäivänä ku aloin saamaan muutakin kun nestettä alas ilman että tuli ylös. Eilen meni alas jo ihan normaalisti kuten tänäänki, onneks. Nyt oonki sitte koittanu vaan lepäillä ja loikoilla ja tankata. En kyllä kiellä ettei tylsää olis ollu mut vaihtelua tääkin! Tänään olo tuntu jo melkosen normaalilta ni uskaltauduin ihan jopa itse kauppaan käymään. Ulkona oli aurinkoista ja suht lämmin joten oli ihan piristävää käydä vähän pihallakin. Eli sinne tais mennä sekin tauti, huh!


Ihan btw on kyllä pari selkeetä piirrettä mistä huomaa jos mä oon kipee. 1) En oikeesti jaksa olla koneella. Usein en vaan jaksa hirveestä chattailla tms mut kipeenä en oikeesti jaksa kattoo koko ruutua. 2) Mun ei tee yhtään mieli Pepsi Maxia. Ne jotka mut tuntee, tietää, että toi on oikeesti harvinaista. Huh, onneks molemmat asiat on jo korjaantunu normaaleiks. Tosin eräiden mielestä mun olis pitäny käyttää tilaisuus hyväks ja vierottautua Pepsistä..... Kauheen suuret luulot..

Mun päivät on koostunu nukkumisen lisäks aikalailla p*skojen tv-ohjelmien kattomisesta. Nytkin jotkut MTV:n laadukkaimmat sarjat menossa, ja huolestuttavinta on oikeesti se et must ne ohjelmat on ollu jopa ihan hyviä... Pistän kuumeen piikkiin! Eilen tuijottelin myös Step Uppeja ja tänään alotin purkamaan tallennuksia digiboksilta, yhen leffan kelasin vielä tänään kattoo loppuun. Lisäks ajattelin selaa pari kirjaa läpi opparia ajatellen. Siis selailulla tarkotan nimenomaan selailua: katon onko siellä mulle hyödyllistä tietoa ja taitan ne sivut joilla mahollisesti on, ni sitku alan sitä teoriaa kunnolla kirjottaa ni on jo kohtia merkattuna.


Ainiiin pakko kyllä kertoa eilisestä lääkärireissusta. Tarkotus oli siis vieressä olevan terveyskeskuksen päivystyksestä hakea vaan nopeesti saikkutodistus tän päivän töitä varten. Sen ainoon kerran kun oon ennen sellasen tarvinnu, ni meni yht ehkä puol h että pääsin hoitajalle joka kyseli ja selvitti oireet ja printtas sen lappusen ja allekirjotti. No eilenpä ei mennykkään ihan niin sujuvasti. Menin sinne jo ennen aamuyheksää. No mummot ja lapsiperheethän siellä oli jo jonossa. Olin ottanu yhen kirjan selattavaks odotteluajalle. No, ensin piti ottaa vuoronumero ilmottautumiseen, mua ennen oli 5. Ehin selata sen kirjan jo odotellessa sitä, kunnes tuli mun vuoro - enkä tuskin ehtiny ees istuu ku se oli jo syöttäny mun tiedot koneelle ja olin kertonu mikä on ja se sano et hoitaja kutsuu kohta nimellä (en ymmärrä mikä niillä muilla JO TOSSA VAIHEESSA kesti niin hiton kauan??). No, eipä siinä kun kelasin että se hoitaja voi suoraan sitte antaa mulle sen lappusen kun tosiaan oli aika selkee mistä oli kyse, ettei mitään testejä tarttenu. No se hoitaja kutsuki siitä yllättävän nopee, olin ihan yllättyny. Siellä se sitte kyseli ja kirjotteli koneelle ja itekki myönsi et joo sitähän tässä on liikkeellä ja mittas verenpaineen jne. No sittenpäs se meni huomaamaan että mun "oma lääkäri" oli juuri päivystysvuorossa joten KAPPAS VAAN MEEPPÄS VIELÄ KÄYMÄÄN SEN LUONA - se kirjottaa todistuksen! No sepäs ei ollukkaan sitten ihan vaan "meeppäs käymään"-juttu. Puolentoista tunnin venailun jälkeen lääkäri ottaa potilaan sisään ja totee mulle et "joo sä oot ihan seuraava :)" joo hirveen kiva, ai nyt jo?. Kuitenkaan se olo ei vieläkään mikään paras ollu ni oli ihanaa siellä ootella ja kuunnella huutavia lapsia ja tyhmiä ihmisiä. Ja lopulta ku pääsin sinne lääkärille ni siinä meni 2min ja olin lappu kädessä ulkona.
Kiitos terveyskeskus.

3/05/2013

tarvitsen UNTA!

Uniongelmat vaivaa. Ei väliä mihin aikaan meen nukkumaan mutta herään silti jossain 6.30 - 8.30 välillä katkonaisen yöunen jälkeen. Se on tosi inhottavaa, koska eilenkin mentiin nukkumaan vasta 1 maissa ja silti olin ihan silmät auki en-enää-saa-nukuttua -tilassa klo 6.50. Kaipaan pitkään nukkumista ja kunnon unta! Rytmin kannalta ei haittaa, koska ei tosiaan oo vaikee siis herätä esim harkkaan aamusin, mutta tolla rytmillä myös vapaapäivinä.... Ei kiva. Ja oon superväsyny jo iltapäivään mennessä. Eilenki otin päikkärit, jopa puol tuntia, mutta kun en haluis niihinkään tottua kun sit ei saa unta illalla. Tyhmät lääkkeet.


Viikko on taas menny edellisestä kirjottamisesta, ei taho aika/motivaatio oikeen riittää. Viime viikon ainoo vapaapäivä olikin sunnuntai, kahen aika hektisen kahvilatyöpäivän jälkeen, jollon siis myös heräsin kahdeksalta aamulla ja puoleenpäivään mennessä olin tiskannu, imuroinu, puunannu kämppää ja pistäny pyykkivuoren pesuun. Turhauttavaa. Lähin iltapäivällä käymään vielä Ikeassa hakemassa kaikkea keväistä sälää ja samalla sieltä tullessa poikkesin Ompussa kattomassa uudet vuorot. Tuntu hirmu pitkältä päivältä, just ton heräämisen takia... Eilen oli taas harkkapäivä kuten myös ke ja pe tulee olemaan. Tänään kouluun esittämään työsuunnitelmaa apua ja opponoimaan paria muuta. Tän viikon ainoo vapaapäivä on torstai. Mitään ihmeitä ei luvassa tällä viikolla.

Jos nyt loppuun taas pikkasen valittaisin tosta "meinaa tulla kevät - NO EI KUN -20 ASTETTA JA LUMIMYRSKYÄ KEHIIN" -tilanteesta. Olin loppuviikosta hyvällä mielellä keväisen fiiliksen takia. Kunnes koitti lauantai jollon naama syväjääty matkalla töihin ja töistä päästessä pitikin jo rämpiä uudessa lumihangessa. Voi kiitos taas Suomen talvet, voisin muuttaa vaikka Australiaan jossa on ollu lämpimin kesä pitkiin aikoihin. Kiitos ja kuitti.

2/22/2013

kevättä kotiin

Tänään nukuin pidempään kun moneen viikkoon! eli varttia vaille kymmeneen. Olipa outo olo ku puolipäivä tuli jo niin pian heräämisen jälkeen haha. Vapaapäivä siis, tai itseasiassa kolme, enkä tiedä miten päin olis. No, kuten taisin aiemmin todeta ni ei se homma kyllä kesken lopu - nimittäin onhan mulla sellanen pieni asia työn alla ku oppari. Koska en sitä kotona kykene tekemään ni nappasin koneen ja kirjoja ja raahauduin koulun kirjastoon. En kyllä viihtyny siellä parii tuntia pidempään, tosin se meni kiinnikin jo kolmelta. Sain tehtyä jotain mutta olis kyllä pitäny saada enemmän.. Siitä liikuin Selloon katsastamaan vähän tilannetta kun oon miettiny miten saisin kämppäni vähän keväisempään kuntoon. Haluisin hirveesti ostaa kaikkea vaaleenvihreetä ja keltasta, mutta kun niin. no nyt mikään ei sovi punasen sohvan kanssa :-D Taitaa jäädä pääsiäistiput siis ostamatta. No Anttilan kodinosastoltahan aina saa jotain tarttumaan mukaan, tällä kertaa löysin verhot! Ne vastaa aika hyvin mun kriteereihin: keväisemmät (aiemmat oli tummanpunaset, yksväriset) + pitää sopia punaseen sohvaan + mattoihin. Tosin nyt kun oon ne ripustanu ni huomaan et ne muutti tän pikkukämpän ilmettä ihan kauheesti. Mut en tiiä onkse huono, ainaki ne tuo valosamman olon. Tämmöset siis tarttu mukaan:


Kaipa niihin vielä tottuu! Sieltä sitte tulin kaikkine kantamuksineni kotiin ja siinäpä tää vapaapäivä. Sain tossa kyllä vielä yhen kuvankäsittelytehtävän tehtyä, hyvä minä. Huomenna mennään työkaverin kanssa Omppuun katsastamaan joku lintsitapahtuma ja illemmasta tädin luo hoitelemaan haukkua. Sama haukku kun sillon joulukuussa oli täällä mun luona. Sunnuntaina tuskin on mitään ihmeempiä, pitää valmistautuu täyteen työviikkoon: kolme harkkapäivää, yks koulupäivä, kaks työpäivää kahvilassa (ilmeisesti vielä osuu alennuspäivät ens viikolle eli hulinaa riittää...) ja huh. En haluu vielä ees kunnolla ajatella.

Ps. Kohta on pääsiäinen. Onneks pääsiäiskarkit on tullu jo kauppaan, en muistanu kuinka hyviä noi yhet karkkirakeet on. Ne on ollu aina ihan suosikkeja ja viime vuonna en niitä saanu ni nyt voin syödä niitä viime vuodenki puolesta. Nam.

Pps. Kohta on maaliskuu. Sit on jo huhtikuu, sit on jo toukokuu ja KESÄ!

2/20/2013

valittaa vähän voisin.

Siis jos nyt saan hieman valittaa ni miten h*tossa se voi olla kerrostalon asukkaille niin liian vaikeeta käydä hakemassa ne omat pyykkinsä pois kuivaustuvasta ajallaan?? Moneskohan kerta taas ku jouduin jonku rumia pyykkejä ja pitkiä kalsareita sielä repimään alas että sain pyykkini kuivamaan, MUN varaamalla ajalla. Alkaa suututtaa. Ja mitään ei auta vaikka varauskirjaseen asiasta kirjottais, idiootit ei silti tajua. Miten se voi olla niin vaikeeta.......


Noniin kiitos. Sitte voidaan palata vaikka normaaliin asiaan. Tai no "asiaan". Sunnuntaina viettelin vapaapäivää ja koitin paeta kotoa kahvilaan kirjottamaan opparijuttuja, kun kotona niitä ei koskaan saa tehtyä. No ei ne hyvin sujunu sielläkään. Sieltä kuitenkin kävin myös moikkaamassa porukoita, joiden luokse meidän mummo muutti viikonloppuna, kun sen kotona alko putkiremppa. Putkirempat on ihan sanonko mistä. Siistiä jälkeehän niistä tulee juu mutta se kaikki säätäminen niitä varten ja blah. Onneks mun kämpässä se on ohi! Enää kämpän sijainnista aiheutuvana häiriönä on länsimetron räjäytykset, joiden takia ikkunat helisee. Ei tarvii laittaa seiskan aamuina herätyskelloa soimaan kun tasan kello seitsemän reikä reikä jysähtää ekan kerran.


No maanantai-aamussahan heti ootti jännitysmomentti sitten ku hampaita pestessäni huomasin, että mun kulmahampaasta on ilmeisesti lohjennut kärki ja sitä sisälmystä eli ilmeisesti verta näky sieltä sisältä. Pelästyin pahemman kerran, jopa niin paljon että otin heti puhelimen käteeni ja soitin kiirepäivystykseen, josta sainkin hamppilääkäriajan heti samalle päivälle klo 13. No kappas vaan kun työt alko ihan toisella suunnalla klo 14. Oli pakko soittaa sinne että myöhästyn, pitää pistää hammas kuntoon. No mutta kaikki menikin kivuttomasti ja vaivattomasti ja olinki työpaikalla jo klo 14.15. Jopas olin siis vikkelä. Töissä meni se ilta. Ja eilinenkin ilta. ja huominenkin ilta.. Eilen olin lisäks koulussa turhaakin turhemmalla luennolla, oli pitkä päivä ku jouduin lähtee kotoa jo 9am ja pääsin takas vasta puol 10pm. Tänään oli viikon ainoo harkkapäivä ja oi että kun tykkäsin kun arska pilkotti taivaalta ku astu ulos klo 8am! Kyllä se aina vähän piristää. Hieman muuten ehkä nauroin uutiselle että Jyväskylässä on aurinko paistanu yht 18h viimesen 80 päivän aikana. Masentavaa....


Jeb tosiaan huomenna iltavuoroon taas ja sitten alkais mun _3 päivän vapaa_. What? Hämmentävää. Sillon olis kyllä tiedossa ainakin koiran hoitoa näillä näkymin että kyllä sitä jotain tekemistä on. Ja ai kappas vaan kun ens viikolla pitää myös palauttaa 20-30 sivunen tutkimussuunnitelma opparista! Eiköhän siinä hommaa riitä.... mun tekstiosuus on nyt ehkä vajaa 10 sivua ja tuntuu et oon käsitelly kaiken oleellisen... Oh frustration here i come... Noniin hauskaa loppuviikkoa vaan.

kaikki kuvat weheartit.com:sta

PS. ihan tasapainosuuden vuoks voisin tähän loppuunkin hieman valittaa. Nimittäin alan olla kyllästyny myös tähän nenäsumutteen jatkuviin painalluksiin, nenäliinakasoihin ja suun kautta hengittämiseen. talviflunssat pois hus nyt, ei oo varaa sairastaa.

2/16/2013

arkea, muistoja, toivoa

Taas on viikko hujahtanut ohi töiden parissa niin, ettei oo melkeen ees huomannu. Nopee kertaus viikosta ja sitten eteenpäin:
Maanantaina oli pitkä harkkapäivä, 10h, tosin viimeset pari tuntia meni rennossa palaverissa kun testailtiin ravintoloiden uusia tuotteita. Se päivä hujahti niin nopeesti että en voinu kun miettiä, että ikinä esim. kahvilahommissa ei oo noin pitkä päivä tuntunu menevän noin nopeesti. Kai se kertoo jotain että viihdyn siellä ihan hyvin.
Tiistaina oli opparihommia, tosin erittäin turha tunti kyllä oli. Kaverit yritti houkutella Laskiaisriehaan, mutta koska en pidä talvesta enkä lumesta enkä kylmyydestä enkä pahemmin ulkoilustakaan niin jätin väliin. Sen sijaan opparituntien jälkeen menin työpaikalleni moikkailemaan superpitkää päivää tekevää työkaveriani (en vaan malttanu olla viikkoon menemättä työpaikalle haha). Mun kahvilatyökaverit on ihania. Oon kyllä tainnu sen kertoakkin.
Keskiviikkona ja torstaina oli taas harkkapäivät. Torstaihan oli toki, kuten tiedätte, ystävänpäivä. Sen kunniaks olin osana harkkapäivää ohjaajan mukana Wanhassa Satamassa sellasessa ystävänpäivän kutsuvierastapahtumassa, missä oli muutamia yrityspuheenvuoroja ja cocktail-tarjoiluja ja sellasta. Olipa jännää, se oli periaatteessa mun eka tommonen virallinen "edustus"tilaisuus. Sieltä sitten kiirehdin keskustaa kohti, koska oltiin menossa J:n kanssa leffaan. Käytiin kattomassa Silver Linings Playbook, eli suomennettuna Unelmien pelikirja (Bradley Cooper ah), joka oli leffana hyvä mutta vähän outo mun makuun. Hurjasti väsytti leffan jälkeen kun oli kuitenkin tullu herättyä jo puol seittemältä.
Perjantaina oli pitkästä aikaa (no okei viikon verran edellisestä) kahvilahommia. Se on jännä kun tuntuu aina että on ihan pihalla kaikesta jos on pienikin tauko noista hommista. Asiaa monimutkaisti se, että meille oli sinne tullut uusi kaveri nimeltä sirukortinlukija, jonka kanssa toimiminen on pientä totuttelua. Noh, kyllä se siitä.

from weheartit.com

No tulikin sitte vähän pidempi kertaus viikosta. Nyt mennään kuitenkin jo lauantaiaamussa, kello on yheksän (musta on tullu ihme aamuihminen...) ja päälle tunnin päästä olis nokka kohti kahvilahommia taas. Eilen ehkä hieman ylitin itteni kun mua kysyttiin myös sunnuntaiks töihin - raha olis kyllä kiinnostanu mutta onnistuin sanomaan etten mielelläni tule, koska se on mun ainoa vapaapäivä tällä viikolla. Kaikilla ihmisillä on oikeus edes yhteen vapaapäivään viikossa (joka mulle kyllä tarkottaa siivouspäivää ja opparin työsuunnitelman edistämispäivää..). Mutta oon ehkä hieman ylpeä että uskalsin sanoa ei. En aio ajaa itteeni mihinkään burn outtiin, vielä kun kevät on vasta näin alussa.

Torstaina muuten tuli parit "mukavat" flashbackit kun näin abeja penkkareita viettämässä. Itsehän en koskaan sille ajelulle osallistunut (=päässyt jäätymään rekkaan) mutta abiristeilylle voi kyllä. Puoliks toivon etten olis sinne osallistunut mutta puoliks ajattelen sitä hauskana muistona. Asioilla on aina kääntöpuolensa. No, toivottavasti tän vuoden abit piti hauskaa, ainakin rekoissa niillä näytti hauskaa olevan. Asiaan liittyen eilen tuli kahvilaan puku päällä sellanen nuorehko poika niin oli pakko kysästä että onko wanhoja tanssimassa ja olihan se. Pientä taukoo viettämässä ja vielä oli toinen esitys edessä. Toivotinpa vaan onnea esitykseen, toi on varmasti päivä jonka tulee kans muistamaan loppuikänsä. En voi kiistää etteikö mua harmittais ihan jumalattomasti se, että ite menetin sen prinsessapäivän. Siinä olis yks miljoonista asioista mitä haluisin menneisyydessäni muuttaa. Olin oottanu sitä monta vuotta ja odotukseks se vaan jäikin, toteutusta vaille. Toivottavasti kuitenkin saan vielä prinsessapäiväni tässä elämässä, todennäkösintä se varmaan olis häiden muodossa. Aina voi toivoa.


Seuraavaks voisin vielä ihan pikkusen valittaa tosta talvesta. Alan olla todella kypsä lumeen ja pakkaseen. Ei edes tarvis olla kesä, kunhan kevät alkais näyttäytymään pikkuhiljaa. Tai itseasiassa! Huomasin viime viikolla ensimmäisen kevään merkin, mistä puhuinkin harkkapomon kanssa. Se on hyvä merkki se. Nimittäin se, että harkasta lähtiessä ei oo enää säkkipimeetä. Sillon ku alotin siellä ni oli. Nyt on vielä edes vähän valosaa! Ihanaa kun se pimeys alkaa siirtymään myöhemmäks. Henkilökohtasesti kesäsin mun mielestä on turhauttavaa jos pimee tulee myös liian myöhään, koska sillon ei saa nukuttua ajoissa. Sellanen kello 21 olis aika sopiva. Mutta tää klo 16 ei todellakaan.

Mulla oli muuten tällä viikolla ja jo parilla edelliselläkin viikolla pieni etsintä käynnissä. Nimittäin uus kalenteri. Voi että mua ahdistaa jos kalenteri on täynnä sotkua ja rumalla käsialalla keskittymättä kirjotettuja juttuja. Ruma kalenteri ahdistaa. Joten halusin hankkia uuden josta tekisin kauniin. No, eipä kalentereita meinannu sitte millään löytyä, kaikki oli jotain seinäkalentereita, muistikirjoja tai päiväkirjoja. Aina elokuussa kaupat on täynnä kalentereita mutta nyt siis _ei mitään_. Etin joka päivä viime viikolla, kunnes eilen löysin Ompusta vihdoin yhden josta tykkäsin. Ai että kun nautin siitä kun sain kopioida vanhasta rumasta kalenterista kaikki jutut uuteen, sotkuttomaan ja puhtaaseen ja kauniiseen kalenteriin. Meillä kaikilla on outoutemme :D Ostin jopa uusia kyniäkin että voin eri asioita kirjottaa eri värein, esim. kahvilavuorot sinisellä, harkkavuorot punasella, kaverit lilalla jne.. call me weird mutta ainakin mä oon tyytyväinen!

Toi kalenteri on ainakin värikäs, ja nimikin ehkä kuvaa sitä, mitä tältä vuodelta odotellaan:-)

Lisäks joka kuukaudelle on ns. teema ja mukana pieniä "mietelauseita" tai pätkiä teoksista!

2/10/2013

talvea.

töihin matkalla klo 7am
Mitään ihmeellistä asiaa ei kyllä tällä kertaa löydy. Muutamia talvikuvia on tullu napsittua kun sitä lunta nyt kerta riittää. Moneskohan päivä putkeen tota lumisadetta.. Mulle riittäis jo aivan hyvin, oon täysin valmis siirtymään kevääseen. Tosin tämmösiä lumimääriä en ehtiny kokemaan viime talvena, eli siitä on kaks vuotta ku oon viimeks tarponu tämmösissä kinoksissa.

Viime viikko tuntu alkuun ihan ylitsepääsemättömän kiireiseltä, mut aika sujuvasti se kyllä sitte meni. Torstaina tuli tehtyä harkkavuoro vähän eri hommissa kun yleensä, oli ihan kivaa vaihtelua. Perjantaina oli taas normaali harkkapäivä. Ainoo huono asia tossa harkkapaikassa on kyllä se, että joudun menemään julkisilla ruuhka-aikoihin sinne ja pois. Inhoon sitä tungosta, niin bussin sisällä kun liikenteessäkin.


Viikonloppu on menny rauhallisesti. Vaikka on ollu vapaata, niin oon heränny viime viikon rytmin takia jo 8 - 9 maissa. Eilen oli tarkotuksena edistää opparin tutkimussuunnitelmaa, ja koska se ei kotona onnistunut niin siirryin Picniciin. En kyllä sano että se hirveen jouhevasti sielläkään olis sujunut.. Illemmalla kävästiin parin kaverin, E:n ja M:n kanssa kolmannen kaverin tupareissa/synttäreillä. Viivyttiin parisen tuntia, ja oon edelleen valmis vaihtamaan illan isännän/synttärisankarin kanssa kämppiä koska vaan.....

Tänään sen sijaan olin kärppänä ylhäällä jo 8 jälkeen, ja sillä aikaa kun J vielä veteli sikeitä mukavasti sinne lähelle puolta päivää, ehin mm. tehdä kuvankäsittelytehtäviä ja kattoa yhen leffan. Koska rentoilumoodi oli vielä päällä niin katottiin vielä joku nelisen jaksoa Big Bang Theorya. Iltapäivän puolella skarppasin ja lähettiin V:n kanssa kahvittelemaan ja kiertämään parit kaupat. Sain samalla 5€ lahjakortin Citymarkettiin koska mun sieltä viime viikola ostama tuote oli vanhentunut. Kyseessä oli siis yksi vaivainen suklaapatukka niin on toi 5€ semmosesta ihan ok hyvitys :-) Saa muutamankin uuden! Lisäks kävin moikkaa työkavereita ja kattoo uudet listat. Olipa kiva nähä taas V:täkin, sen verran harvoin kuitenkin nähään ni juttua aina riittää.


Nyt pitäis jo asennoitua kohti tulevaa viikkoa. Yksi vapaapäivä luvassa - sunnuntaina. Harkkaa teen kolme päivää, koulua yhtenä ja kahvilaa pari päivää. Huh, taitaa taas mennä viikko nopeesti kun hommaa riittää. Seuraava viikko onki sitten pääkaupunkiseudun hiihtolomaviikko, mikä tarkottaa vaan yhtä harkkavuoroa, joten sillä viikolla mulla on jopa kolme vapaata, ohhoh. Nyt kamat kasaan ja pian jo untenmaille niin jaksaa ponkasta taas kuuden jälkeen ylös. Adiosta vaan!



1/29/2013

Vettä sataa.

Yhyy en tahtois tehä kuvattomia postauksia mutta ei oo mitään uusia kuviakaan. Ehkä kaivan jotain vanhoja. Kuten esim. kesältä, jos ne vaikka lämmittäis tän ikävän loska-lumisateen keskellä. Viime viikko oli aurinkoista jopa mukavaa talvikeliä, ni miks nyt piti taas iskee tämmönen ikävä sääputki joka saa (ainakin mut) vaan inhoomaan Suomea ja no.. kaikkea. Ulos ei tee mieli astuakkaan ja jos sen joutuu tekemään ni mielessä on vaan se hetki et pääsee taas sisälle. Inhoon kylmää. Inhoon talvea.


Taitaa olla viikon verran viime kirjotuksesta, eli mitäpäs kertoisinkaan. Ah juu viime viikolla olin kolme päivää harkassa, missä asiat alkaa jo sujua, ja kaks päivää kahvilahommissa. Tai no yhen lyhkäsen iltavuoron ja lauantain. Viime viikolla näin myös ihan kivasti kaiffareita, kun ti oli opparihommia ja näin koulukavereita (joita nykyään näkee niin harvoin!), ke oltiin E:n kanssa kahvittelee ja juoruumassa ja la illalla näin monia kavereita H:lla, jonka synttäreitä ja jonka siskon läksäreitä vieteltiin. Su oli viikon eka vapaapäivä, joka oli mulle siivouspäivä. Ihanaa kun on nyt siisti kämppä. Kävin myös porukoilla eilen moikkailemassa. Illalla mulla oli kauhunhetket kun minikoneeni (kiitos pc:n vammasen irtoomattoman virtapiuhan) lensi kaaressa lattialle, koska kompastuin piuhaan. Ai miksi rakastan maccia? no siinä on ainakin magneetilla se piuha kiinni ja irtoo tarvitessa. No, onneks kone aukes vielä, pienen viiveen jälkeen, ja jatko toimimista. Olis ollu hieman p*ska homma muuten, koska esim mun oppari riippuu minikoneesta täysin (koska siinä on Office).


Opparista puheenollen, mulla on nyt kriisi. Sain harkkapaikasta kaks oppariaihe-ehdotusta ja nyt en tiedä yhtään kumman valitsen. Haluisin päästä jo hommiin mutta kun en osaa päättää. No, ainakin mulla on hyvä tilanne kun on aihe ylipäätään.. Lupasin ke ilmottaa harkkapaikkaan kumman valitsen, ni tehdään sopimus. Tällä viikolla oon harkassa kolme päivää, kahvilassa yhen päivän ja sitte on vapaa viikonloppu. siis mikä?? vieras käsite, melkeen ihan ahistaa ajatus "tyhjästä" viikonlopusta! Sunnuntaille on tosin ohjelmaa - Apassionata, johon sain J'ltä+sen porukoilta liput joululahjaks. Oon ollu kattomassa sitä showta tasan kerran, ehkä 8 vuotta sitten? Koska nyt se on 10-vuotisshow. Jebajee.


Tylsä kirjotus ja silleen mut minkäs teet. Alanpa kirjottaa harkkapäiväkirjan tokaa kirjotusta. Koko harkka-aikana pitäis kirjottaa väh. 10 kertaa. Tänään opparikurssia ja silleen, koitan saada aiheen päätettyä ni pääsis kohta jo hommiin!

Ylpeys cappuccino! No okei hetken jo seissyt mutta lehti erottuu ;)

1/22/2013

Kylmä ja silleen

Viikonloppu meni kahvilahommissa. Lauantai-aamuna kone näytti -30 astetta pakkasta eikä tehny mieli nousta sängystä sitte yhtään. Sunnuntaina oli jo parempi, vielä kun paisto noin kivasti aurinko (ks. alla oleva kuva) niin oli itseasiassa aika sopiva. Mulla on pientä ongelmaa tässä nyt havaittavissa, kun tarviin oikeesti tota kahviladuunia taloudellisesti + mulla on siellä ihan ykkös työkaverit, mutta kun kevään mittaan harkka-ajat lisääntyy ja opparin kanssa tulee olee hommaa, ni en tiiä miten saan kaiken järkättyä. Lisäks asiakaspalvelu tuntuu taas toisinaan niin kuralta että terve.. Mutta ainakin toistaseks jatkan näin ja katon sitte kevään edetessä tilannetta. Siihen en kuitenkaan lähe, että oon harkassa 5pvää/vko, tuolla töissä viikonloppusin ja opparin parissa... öisin? Joo ei kuulosta kivalta. Edes mä en oo niin hullu, vaikka jokseenkin kunnianhimonen ja suorittaja oonkin.


Viime päivinä ja viikkoina on mietittäny jos jonkinlaiset asiat. Tein viimeviikolla myös ehkä yhen ratkasevan askeleen ja toivon että se tulee vaikuttamaan positiivisesti. Siihen ehkä suurimpana kimmokkeena oli se, että tajusin kuinka suuri ero mun onnellisuudessa on nykyisen tilanteen ja vähä päälle vuos sitte vallinneen tilanteen välillä. Toivon niin koko sydämestäni et saisin sen onnellisuuden takas mitä mulla sillon oli.


Tänään on muuten tasan vuosi mun ekasta päivästä Valenciassa. Kotoa lähin 20.1.2012 ja olin puolenyön jälkeen perillä Valenciassa. Aika hämmentävää, toisaalta tuntuu että siitä on hirveen lyhyt aika, toisaalta hirveen pitkä aika. Nään edelleen välillä unia että asun siellä siinä kämpässä jossa asuttiin. Myös mun vaihtarikaverit on seikkaillu mun unissa, se on jännää, vielä kun aamulla kaikki tuntuu edelleen niin todelliselta. Voi kun olis kiva palata käymään Valenciassa. Kyllä mä vielä sinne meen käymään, mielessä on ollu sellanen Espanjan kiertelyreissu, että lentäis esim. Madridiin ja sieltä junalla vaikka Valenciaan ja sieltä Barcelonaan (yllätys). Pitää kehitellä. Viime torstain matkamessuilta tarttu ihan kivasti noita Espanjankin esitteitä taas mukaan ni voi olla että pari muutakin mutkaa siihen reissuun sisältyis.. 


Loppuun ajattelin tehä jotain vähä vaihteluks tähän blogiin. Haasteen poimin randomisti blogista, jota en edes lue.

Viisi asiaa jotka tuovat hyvää mieltä:
Aurinko
Onnistuminen
Selittämätön hymy
Oma sänky
Kissat :3


Viisi asiaa, joita teet päivittäin:

Oon Facebookissa
Otan lämpimän suihkun
Syön salmiakkia
Stressaan
Toivon

Viisi kirjaa, joita suosittelet muille (apua oonko ees lukenu nii montaa kirjaa):
Torey Hayden: Tiikerin lapsi
Harry Potterit (:-D no ne on oikeesti hyviä!)
Nora Robertsin Dream-trilogia (Daring&Holding&Finding the dream)
Pasan ja Atpon Suuri suomalainen v*tutuskirja, hieno teos :-D
Torey Hayden: Lapsi muiden joukossa

Viisi materialistista lahjatoivetta:
Uus kännykkä!!!
Ehjä DVD-soitin ..
Greyn anatomian pari uusinta kautta
Jotkut kivat tohvelit töihin (harkkapaikalle)
Paksu ihana pehmeä (punanen) talvitakki

Viisi lempiruokaasi:
Kauraleipä
Sellanen parsa-kukkakaaligratiini (mmm ku osais itekki tehä..)
Pinaatti-ricotta tortellinit
Makaronilaatikko
Ranet

Viisi paikkaa, jossa haluaisit käydä:
Rooma, Italia
Madrid, Espanja
Irlanti
New York, USA
Nizza, Ranska

Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat sinua:
Vahvatahtoinen
Suorittaja
Pessimisti
Luotettava
Huono aamuihminen ..

Viisi asiaa, joista unelmoit:
Onnellisuus
Fyysinen ja henkinen terveys
Mieleinen ammatti
Rakas(tava) perhe
Varaa säännölliseen matkusteluun


1/18/2013

harjottelun alku + Matka 2013

No enpä oo taas hetkeen kirjotellut! Viime viikonloppuna siis olin töissä lauantain ja sunnuntaina näin vaan kaveria, ja stressasin harjottelun alkua! Koska maanantaina oli siis tosiaan eka päivä harjottelua. Paikkaa en nyt nimeltä täällä mainitse mutta oon siis myynnin ja markkinoinnin harjottelijana nyt syyskuuhun asti.


Maanantai meni aikalailla paikkaan tutustuessa ja ihmisiä kätellessä. Porukka tuntuu kivalta ja oon aikas varma et tuun ihan kivasti viihtymään tuolla. Tiistaina oli koulua, ja olin tunneilla melko turhaan koska meillä oli hanke-esittelyjä joiden avulla värvättiin ihmisiä eri hankkeisiin mukaan tekemään opinnäytetöitä. Olis se muuten varmaan hyödyllinen ollut mutta kun tiedän että tuun tekemään opinnäytetyöni harkkapaikan kanssa yhteistyössä, vaikka aihe onkin vielä pimennossa. Harkkaohjaajat kuulemma miettii sitä yhessä ja jossain kokouksessa, et se olis sit sellanen josta olis oikeesti sille paikallekki hyötyä. Keskiviikkona oli taas harkkapäivä, taas tutustumista paikkoihin ja järjestelmiin ja sellasta. Ens viikolla mun olis tarkotus jo saada oma työpiste ni en joudu hännystelemään mun ohjaajia koko aikaa :D


Keskiviikkona oltiin illalla J'n kanssa leffassa, pitkään on ollu tarkotus käydä kattomassa Juoppohullun Päiväkirja mutta taas se meni niin tyhmiin aikoihin että päädyttiin toiseen. Tällä kertaa se oli siis Frankenweenie, Tim Burtonin uus mustavalkonen leffa. Oli outo, mikä ei yllätä kun on Burtonista kyse mutta hyvä! Menin pitkästä aikaa J'n luo yöks (en oo ollu siellä puoleen vuoteen ...) ja pääsin pelaamaan CTR:ää, oujee.


Eilen sitten J'n luota siirryin aamupäivällä kohti Helsingin Messukeskusta ja Matka 2013 -messuja, joille pääsin ammattilaispassilla vähän niinku töihin. En siis mihkään ständille vaan periaatteessa kuitenkin vieraana siellä kiertelin. Teki hirvee mieli vaan tarttua joka tarjoukseen ja lähteä nopee johonkin. Sattumalta mun pöydältä löytyy nyt kasa Espanjan, Prahan, Kroatian ja Irlannin esitteitä.. Ja toki paksu iso Apollon matkaesite, eiköhän niistä jotain kivaa taas löydy :D Lisäks tilasin Mondon kotiin, 12kk 36€:lla, ei paha. Välissä kävin lääkärissä ja menin vielä myöhemmin takas matkamessuille. Oli tosi virallinen olo kierrellä siellä sen nimilappupassin kanssa kun monet esittelijät oikeen spottas et "Niiin aijahas sä olet tuolta! Hieno paikka!" ja muutenki kiinnitti huomiota ku siinä luki nimen lisäks yritys minkä puolesta olin. Kotiin tuomisina messuilta oli yhteensä neljä täyttä paperikassia esitteitä (työtehtävä, emmä nyt muuten niin paljoa olis raahannu..), metrilakuja ja kaikkea oheis-ilmais-sälää mitä sieltä nyt tarttukaan. Kädet oli tänään kipeet.


Tänään aamulla käväsin terveyskeskuksessa verikokeissa (saanko nyt vähän valittaa tosta -20c kylmyydestä...) ja oon tehny työhommia. Kaveria olis tässä vielä tarkotus nähä. Samalla panikoin etten saa mistään tauteja kun tuntuu että kaikki mun ympärillä on joko jossain tappoflunssassa tai oksennustaudissa. Siis tota tokaa pelkään niin paljon että voisin lukittautua vaan kotiin sisälle turvaan pöpöiltä koska en tahdo en tahdo en SUOSTU saamaan sitä. Hyi. Huomenna ja ylihuomenna kahvilahommiin.

1/04/2013

haasteen loppu

Eilen oli vapaapäivä, pesin pyykkiä, kävin kaupassa ja porukoilla, tein palapeliä (:D). Ei mitään elämää suurempaa. Tänään olin 8h päivän töissä, huomenna olis ollu samallainen mut vaihoin vähä myöhempään 7h vuoroon. Sit on sunnuntai taas vapaa (yks kaveri buukattu kalenteriin), ens ma töitä, ti koulua, ke töitä, to ?, pe töitä, la töitä ja su mennessä oon varmaan jo kuollu. Silleen. Kaks kaverii olis tarkotus vielä buukkaa tonne sekaan, täyttä on!



Ajattelin nyt lopetella vihdoin tän haasteen tässä.


Day 28 – Something you don’t leave the house without

No avaimet nyt on varmin. Puhelimen pystyn jättää just ja just kotiin jos esim. meen käymään kaupassa ja se on latauksessa. Mut muuten se on kyllä toinen. Lisäks lompakko ja bussikortti on yleisiä. Lisäks mua alkaa ahistaa jos mulla ei oo Nomination-korua ranteessa. Töissäkin se usein tuppaa jäämään ranteeseen vaikkei koruja periaatteessa sais pitää.

Day 29 – How have you changed in the past 2 years?

2 vuotta sitten oli vuoden 2011 alku eli tuotanoin. Olin sillon siis jo Laureassa ja asuin tässä samassa kämpässä. Olin töissä mainostoimistossa. Hmm no ainakin oon edistyny opinnoissa ja kasvanu ihmisenä niidenki myötä. Lisäks  oon erilaisissa töissä, vuorotöissä, johon en uskonu ton työn jälkeen pystyväni (siellä mulla oli vapaat työajat) :D Kaks suurinta asiaa tässä välillä on varmasti ollu vaihto ja seurustelu. Molemmat on kasvattanu mua tosi paljon ihmisenä, molemmista oon oppinu hirveesti. Kai ne molemmat on mua jollain tavalla muuttanu. Niin elämänasenteen, -näkemyksen kun ihan itsetunnon ja sosiaalisuuden kannalta. Molemmat on opettanu mua uusien tilanteiden ja uusien kokemusten kautta.

Viimesen kahen vuoden aikana on tapahtunu niin hyviä ku huonojakin asioita. Oon eläny huipulla, oon käyny pohjalla, mut sitä kai se elämä onkin - aaltoliikettä. Aina ei mee hyvin mutta joskus niitäkin hetkiä paremmin. Ikuisena pessimistinä näin nopeesti mulla tulee mieleen useita ikäviä asioita viime vuosien ajalta, mut loppujen lopuks, on tässä kyllä ihaniakin asioita koettu.


Day 30 – Your highs and lows of this month

Jassoo ja viimenen kohta. Tuotanoin, ehkä kirjotan nyt joulukuusta kun sinne tää haaste oli vähä niinku tarkotettu. Joulukuun alku oli ehkä ihan itessään vähän hämmentävää aikaa ja kaikki asiat mietitytti, miten jatkaa, mitä tapahtuu jne. Olin myös tosi stressaantunu viimesistä deadlineistä ja esityksistä. Joulukuun keskikohilla ollu viikonloppu oli ihan kiva, syksyn mittaan valmisteltu tapahtuma oli perjantaina (ja meni hyvin), lauantaina pääsin ratsastamaan ja oli kaverin läksärijuhlintaa ja sunnuntaina oltiin vielä leffassakin J'n kanssa. Ennen joulua tehty Tallinnan reissu oli myös kokonaisuudessaan aikas kiva, oli mukavaa vähän vaihtaa maisemaa. Joulun aika oli toisaalta ihanaa mut toisaalta ei. Jos nyt jonkun yhteenvedon vetisin ni joulukuun alku oli se low-kohta, josta tilanne lähti vähän nousemaan puoltaväliä kohti. Lopussa vähän siksakkia. Selkeetä :D Hei mut ai, su ja ma kuuluu vielä kans joulukuuhun. Oulussa oli kivaa (miinus hieman turhan pitkät junamatkat).

Jee.

12/22/2012

Viroa viroa!








Hmm. Ehkä käsittelen tän Tallinnareissun lähinnä kuvilla? En jaksais kirjottaa ja jos en päivitä sitä jotenkin niin se jää.. :D Torstaina siis otettiin suunta kohti Vanhaa Kaupunkia ja joulutoria. Harmi vaan Tallinnassa oli ihan jäätävän kylmä, kylmempi kun Helsingissä, niin varpaat ja aivot jääty jo melkosen nopeesti. Kyllä me kuitenkin useampi tunti silläkin reissulla vietettiin. Hotellilla kyseltiin tosiaan mahdollisuuksia hieronnoista & kasvohoidoista ym., mutta kävi ilmi että se onnistuis mutta vaan yhelle kerrallaan, ni päädyttiin varaamaan sauna ja jacuzzi eli poreallas tunniks ihan omaan käyttöön. Ja oli kyllä hyvä ratkasu! Haluisin niin sellasen altaan kotiinikin... Illalla syötiin hotellin ravintolassa, oli super hyvää.




Perjantaina piti taas jo herätä pakkailemaan koska huone (yhyy ihana sviitti) piti luovuttaa 12. Laiva kuitenkin läti vasta kuudelta, joten hengailtiin jokunen tunti vielä siinä läheisessä ostoskeskuksessa ennen satamaan siirtymistä. Sain kaikki joululahjat hankittua mitä pitikin (no okei ehkä viimeset jutut vielä laivasta), joten oon tyytyväinen. Ja itelle tarttu mukaan muutama paita, kynttilöitä ja herkkuja! Perjantai tuntu pitkältä päivältä ja valmistauduttiin että Helsingin päässä tulis olemaan ihan hirveetä kun ihmiset taas rynnii kiireissään ulos. Sepäs menikin odotettua paremmin, saatiin taksi ja Kamppia kohti. Ehin vielä kaupassa käymään ja sitte kotiin valmistautumaan tän päivän töihin (joka on sitte ihan oma asiansa...... ei oltu varmaan ainoo työpaikka jossa mahto olla yks vuoden kiireisimmistä päivistä). Jep. Kokonaisuudessaan oon tyytyväinen reissuun. Toivottavasti on J'kin, se oli kuitenkin alkuperäsesti sille synttärilahja multa :-)




Ja jatketaampa nyt haastetta vielä.

Day 21 – Five ways to win your heart

No jaahas :D Milläköhän mun sydän voitetaan... No varmaan ihan ensimmäinen on jonkinlainen sulosuus, joka silleen vallottaa. Seuraavaks myös fiksuus, koska mun sydäntä ei kyllä houkutella idioottimaisuudella tai sellasella perus tyhmyydellä. Kolmantena, jonkinlaista romanttisuutta pitää löytyä, esim. kukan antaminen tms on aika hyvä keino mun kohalla. En ehkä oo ihminen, joka osottais kokoajan tunteitaan kovin vahvasti mut kyllä mä näytän kun jotain arvostan. Sit neljäntenä on kans sellanen realistisuus, muhun ei vetoa hirveesti sellanen "kaikki on ihanaa ja täydellistä ja leijailemme pilvenhattaroilla"-asenne, koska ite oon melkosen vahva pessimisti. Tottakai toivoo on aina ja asioilla on tapana järjestyä, mut silti, mua vaan v*tuttaa jos kaikkeen pitää asennoituu niin ihanasti ja upeesti ja mahtavasti ja ai että kun rakastetaan kaikkea ja maalaillaan taivaanrantoja. Joo ei. Jos asiat menee päin pyllyä ni sit ne menee ja se on hyväksyttävä, eikä kiellettävä sitä totuutta. Viimesenä on tietty rohkeus. Otetaan asioita sarvista kiinni, tehdään asioita. Esim. mun sydämen voittamisen suhteen on tärkeetä, et heti alkuun ei vaikka maalailla vaan että "olis ehkä kiva joskus tehdä jotain" vaan ihan oikeesti tehdään asian eteen jotain, pyydetään ulos, järjestetään aikaa jne.

En tiiä vastasko nää täysin kysymykseen, nää oli ehkä enemmän luonteenpiirteitä jotka muhun vetoaa mut ihan sama. Sinne suuntaan.


Day 22 – Things you like and dislike about yourself

Noniin just joo. Tää ei tuu olemaan mikään mun kovin vahva kohta, lähinnä toi hyvät asiat. Oon aika selkeesti täälläkin ilmassu, että mun itsetunto ei oo ihan kohillaan enkä oo ehkä maailman onnellisin ihminen joten katotaas nyt. Koitan nyt ees keksii kolme asiaa molempiin.

Dislike-kohat on helppo ni alotan niistä. Jos ei nyt saa sanoa että ulkonäkö kokonaisuudessaan ni nimetään sieltä nyt vaikka että inhoan mun (naaman) ihoa (ja sitä kuinka paljo oon laittanu rahaa sen kuntoon saamikseks ja se silti näyttää tältä). Toisena haluisin tykätä ja nauttia urheilusta; nyt en siitä tykkää joten en sitä tee, ja se on ihan perusterveyden ja tulevaisuuden kannalta oikeesti huono asia. Kolmantena on jossain mielessä tunteettomuus. En tiedä johtuuko se siitä, etten anna itteni lähteä kunnolla asioihin mukaan, vai siitä ikuisesta pessimistisyydestä etten edes jaksa innostua ja näyttää kaikkia tunteita ja olla ihana kun kuitenkin kaikki sitte kääntyy. Otan hirveen usein vaan "hälläväliä"-asenteen ja se ärsyttää mua. Haluisin olla positiivisempi ja sellanen... tempautuvampi?



Sitte liket. Vitsi ku tulis mieleen sellasia itteni ulkopuolisia asioita vaa mihin oon tyytyväinen mut ei ne ihan tähän käy. No mä tykkään mun sosiaalisesta puolesta. Aina en ehkä sitä jaksa osottaa, mut sillon ku se tulee luonnostaan ni se on ihana tunne. Siis että oikeesti tuntee olevansa sosiaalinen ja mukana porukassa ja näin. Esim. töissä mulla on usein sellanen olo ja se on ehkä pääsyy miks viihdyn töissä vaikka välillä onki raskaita päiviä. Toiseks mä pidän hyvänä asiana mun (melkosen vahvaakin) itsenäisyyttä. Siinä on ehottomasti huonotki puolensa mutta toisaalta mulla tulee vahva olo ku tiiän pärjääväni omillani ja oikeesti hoidan asiat itse. En oo riippuvainen kenestäkään sinänsä. Kolmanneks sanon ööööö.. (tätä mietin oikeesti pitkään) mut vaikka mun käsialan :-D (katoin ympärilleni ja keksin ton pöydällä olevasta paperista). Mulla on aina ollu aika selkee käsiala, joka on toki muuttunu vuosien mittaan. Nykyään ei hirveesti tarvii kirjotella ja jos jotain nopeeta kirjotan (esim muistilaput) ni hutasen ne vaan. Mut heti ku alkaa ajatuksella jotain kirjottamaan niin mun mielestä mun käsiala on nättiä. Noniin eiköhän oo aika jättää tää tähän......