Showing posts with label oppari. Show all posts
Showing posts with label oppari. Show all posts

10/09/2013

hämärä jo metsään hiipi

eli syksysäät on alkanut :( pimeetä ja sadetta. alkusyksy on vielä aika ihanaa kun on melko lämpönen ja aurinkoakin riittää. nyt alkaa kallistua sen tyhmän syksyn puolelle..


Toissa viikonloppuna muutettiin siis J:n kanssa yhteen. Oikeastaan kaikkien isojen kamojen siirto saatiin hoidettua la ja kämppä olikin melko sekasortoa kun eka yö täällä nukuttiin. Siitä se sitten lähti sujumaan, kyllä tää alkaa jo kodilta tuntua. Vielä vähän ostotarpeita on, sitten tästä kyllä tulee tosi kiva.


Toissa maanantaina täytin 22 vuotta ja (sen kunniaks) olin iltavuorossa töissä.... Tiistaina kävin opponoimassa yhden opinnäytetyön ja oman työn ohjauksessa. Etenkin alkuviikko meni samalla myös kotia järkätessä ja laatikoita purkaessa. Loppuviikosta olin koululla espanjan parissa ja kodinhengettärenä (pesukone meinasi esim. räjähtää). Lauantaina olin taas töissä. Tää viikko alkoi oman opparin esitystä valmistellessa - esitys oli tiistaina eli eilen. Ja hyvin meni, sain hyviä kommentteja. Nyt pari pikkuviilausta vaan ja julkasemaan. Aika jännää. Tänään alkoi Hullut Päivät, johon sain miehenkin raahattua mukaan. Illemmasta lähdin vielä E:n kanssa tallille paijailemaan ehkä yhtä lemppariheppaa Deetä.


Yhteiselo on alkanut sujumaan hyvin ja tää alkaa jo olla meidän oma koti. Oon jopa kokkaillut ja leiponut (jos pannukakku sellaseksi lasketaan) ja pessyt pyykkiä ja astioita ja kaikkea, eli olen opetellut kotivaimon tavoille. Nyt kun vielä saisi töitä eikä joutuis jäämään tosiaan kotivaimoilemaan....

siellä se pannari tulee...

Huomenna Ikeaan JES ja loppuviikko onin tyhjää täynnä.. Toki aina on Hullut Päivät. Ja tili itkee..

9/22/2013

syystunnelmia

Pitkästä aikaa! Päälle kaksi viikkoa taas menny pikku hujauksessa.



Viime kirjoituksessa oon hehkuttanut Suomi - Espanja -futismatsia, jota oltiin kattomassa siskon kanssa 6.9. Oli hyvä peli ja hienosti Espanja sen voittikin 0 - 2. Maailman parhaita tähtiäkin kentällä, kelpashan sitä katella.



Saatiin tosiaan se kämppä, josta mainitsin. Avaimet haettiin viime viikolla ja muuttaa saadaan koska vaan. Näillä näkymin ens viikonloppuna viedään huonekalut ja itsemme, pieniä kamoja sinne onkin jo ripotellen viety. Molemmat ollaan kovin tyytyväisiä uuteen kotiin.


Oon käyny tallilla E:n ja myös H:n kanssa, viimeksi tänään kattomassa pikkuisia poneja, tehny harkkaa (enää 2 päivää jäljellä), opparia (2 viikon päästä esitys...!), ollut töissä, ollut ristiäisissä ja tupareissa ja ulkona, shoppaillut uuteen kotiin... Siinä se on aikalailla mennytkin. Tänään laitoin myös hakemuksen kahteen työpaikkaan, katotaan miten käy.


Eipä tässä sen ihmeempiä, vähäsen jännittää muutto ja sopeutuminen ja siihen sumaan vielä opparijututkin. Noh, kolmen viikon päästä pitäs kaikkien stressitekijöiden alkaa olla aikalailla ohi. Tosin siihen mennessä ehtii tulla jo uusiakin...

Ehkä ens kerralla kuvia uudesta kodistakin!

7/28/2013

viimenen "loma"viikko

No eipä sitten tullu käytyä mökilläkään viikonloppuna. No, on siitä onneks voinut nauttia kaupungissakin - eilen otin pihalla kolme tuntia aurinkoa ja siitä seurauksena humaltunut Petteri Punakuono, eli posket ja nenä punaset. Onnistunu reissu sekin sitten.


Viime ma ja ti olin tosiaan töissä ja ne olikin nyt toistaseks sitten viimeset vuorot siellä. Katotaan sitten kun harkassa ei oo enää kiireitä / oppari on edistyny että jos vielä siellä jotain vuoroja tekisin. Keskiviikkona ja perjantaina mulla oli vähän mitäänsanomattomat päivät, toisena menin kahvilaan kirjottelemaan kouluhommia, toisena menin kirjastoon kirjottelemaan ja shoppailemaan. Torstaina sen sijaan näin illemmalla pitkästä aikaa lukioaikaisia / isoskoulutusaikasia kavereita. Mentiin Matinkylään M:n luo (jonne haluan muuttaa koska täydellinen kämppä). Oli hauskaa käydä läpi kaikkien kuulumisia ja nähä ihmisiä tosi pitkästä aikaa. Olin siellä melkeen puolille öin ku ei malttanu lähteä.


Lauantaina eli eilen tosiaan oli auringonottosessiot eka, sitte porukoiden kukkien kastelun ja kaupan kautta Helsinkiin, jossa treffattiin J:n kanssa ja odotettiin sen kavereita. Ja odotettiin..... No mentiin sitten Alppipuistoon odottelemaan niitä, ja sinne sitte lopulta tulikin ihmisiä niin mikäs siinä ottaessa muutaman siiderin auringonpaisteessa. Helsinki oli muuten aika tapahtumarikas eilen - ratikat oli täynnä niin Summer Soundeihin meneviä, kuin Musen keikallekkin. Lisäks siellä Alppipuistossa oli joku ihme kansanjuhla ja se oli aivan aivan täynnä. Kallioilla kuunneltiin sitte sekä sen juhlan esiintyjiä että Musea kun kuulu Olympiastadionilta asti. Tänään on kuulemma Rihannakin Helsingissä, Helsinkihän on suosiossa.


Hieman meinas krapula hiipiä kylään tänään mutta eipä se kamalasti kiusannut, oltiin tultu kotiin jo ennen kahta. Tänään päätin viedä J:n tutustumaan vähän Matinkylään ajatellen sitä ehkä mahdollisena asuinpaikkana. Oikeestaan oltiin vaan Ompussa (näytin kyllä vähän kivoja kämppiäkin) ja sillä lailla.
Nyt pitäis päästä nukkumaan aika nopeesti koska huomenna jatkuu taas arki. Pitäis saada kiinni taas aamuherätyksistä, koska harkka jatkuu. Öitä!

6/06/2013

hyvää

Musta tuntuu että mulla on menny aika hyvin viime aikoina.
Lauantaina olin pitkästä aikaa kahvilahommissa ja aluksi tuntu että olin vähän hukassa, kun siellä oli uudet tuotteet ja kaikkea. Mutta kyllä sen sitte muisti. Illalla olin ihan poikki kun pääsin kaupan kautta himaan, mutta kaverit E & H oli niityllä viettämässä "päättäreitä" ja houkutteli muakin mukaan, ja taivuin ku taivuinki. Oli tosi kiva hengata vanhalla kunnon porukalla!



Sunnuntaina helle helli taas ja päädyin ensin pihalle makoilemaan ja myöhemmin päivällä E:n mukaan tallille. Ponit on ihania. E oli ovela ja vältteli turhan rajua hikistymistä eikä täten ratsastanut ollenkaan vaan juoksutti uljasta mustaa Faffeaan. Väsättiin muutama kavalettikin, jotka oli F:stä niin hurjia että niiden yli piti loikata. Mun hommahan oli siis kameran takana, mitä teen ihan mielellään koska E:n kamera ah. Oli ihanan lämmin ja sitäpaitsi ihanaa tuuletusta kun oltiin liikkeellä avoautolla! Eli ei valitettavaa.


Ma - to oon ollu harkassa taas. Tiistaina olikin jännä päivä kun lähetin asiakkaille mun oppariin liittyvän e-lomakkeen. Pelkäsin, ettei ihmiset lähe oikeen vastaamaan siihen, mutta mun kokonaisvastaustavotemäärä ylittykin jo ekana päivänä! Superhienoa että ihmiset on viittiny täyttää. Ihanaa kun oppari etenee. Eilen päädyttiin pitämään yks palaveri saunaan kuuluvalla terassilla, kun sisätiloissa oli niin tunkkasta. Pelättiin että kaikki ehti palaa siinä auringossa, mutta ei ilmeisesti sitte onneks kuitenkaan. Harkan jälkeen mentiin J:n kanssa jädeille ja oltiin kamppihengareita. Tänäänki näin harkan jälkeen J:n ja mentiin jädeille aurinkoon, vaikka palamisen riski on meillä kummallakin suuri... Siitä suuntasin sitte tätini luo käymään, hakemaan avaimia ja moikkaamaan mun viikonloppuhoidokkia - niiden uutta kissaa! Pitkästä pitkästä aikaa pääsin paijailemaan kissaa. Vaikka se olikin vähän ujo, niin se oli supersulonen. Hoidan sitä la-su, jollon testataan myös J:n mahdollista allergiaa...

Huomenna taas kahvilahommiin ja sitten oottaa viikonloppukisu :-)

5/29/2013

höpinäpöpinälöpinää


Addicted to the Big Bang Theory - check. Katoin joskus netistä jenkkitahtia sitä, mutta jossain vaiheessa se jäi enkä enää muistanu mihin olin jääny. Nyt oon kattonu uusia jaksoja, jotka tulee telkkarista, vaikka tossa välissä jäi useita kattomatta. Tossa kuitenkin kun lähettiin Ouluun niin ostin kakkoskauden junassa katottavaks, ykkönen mulla oli jo ja se oli katottu jo useempaan kertaan. Oulusta tulon jälkeen jumituin kattomaan joka välissä aina yhen jakson tms sitä, ja pian se kakkoskausi oliki jo lopussa, ja menin ostaa kolmosen. Nyt kylmä totuus iski mua kasvoihin viikonloppuna, että katoin viimesenkin jakson kolmoskaudesta. Jopa päivän selvisin ilman kunnes oli pakko käydä Anttilaa ohittaessa ostamassa seuraava kausi. Nyt pitääkin sitte nautiskella tästä kunnolla, koska vitonen on vielä niin kallis etten maksa yhestä tuotantokaudesta niin paljoa... tää on vaan niin mahtava sarja ja aina on aikaa ainakin yhelle jaksolle!


Keskiviikkoa viedään taas, tuntuu että oon kokoajan harkassa nyt kun teen siellä 4pvää/vko. Tää viikko olikin mielenkiintonen ku oli yks iso homma joka kuormitti etenki eilisen täysin. Ens viikolla pitäs lähettää oman opparin e-lomakkeet asiakkaille ja pitää peukkuja pystyssä että ihmiset vastais..!



Viime viikonloppu oli jees, oltiin lauantaina E:n kanssa Peuramaalla kattomassa ratsastuksen SM-kisoja. Sunnuntaina kävästiin J:n kanssa Maailma Kylässä -festareilla, koska en ollu käyny siellä ennen. Ei ehkä ollu ihan mun juttu mut tulipahan nähtyä. Muuten tässä onkin alkuviikko menny tosiaan harkassa ja koulullakin oon käyny, palauttamassa muutamia kirjoja. Joka kerta ku käyn koululla ni mietin vaa että monesko viimenen kerta se on. Toivottavasti ollaan jo lähellä loppua! Nyt keväällä ei tarvii käydä enää, ja sitte syksyn puolella on oikeestaan enää oppariseminaarit, harkkapaneelit ja -palautekeskustelut ja perus asioiden viimestelyä. Ainakin toivottavasti. 5.11. loistaa siellä jossain sitten.



Ollaan tosiaan mietitty Jn kanssa jos lähtis sitte marraskuussa jollekki oikeen kunnon turistilomalle, jossa tarvis vaa hypätä lentokoneeseen ja sit ei tarvis enää miettii mitää. Oppaat ja hotelliuima-altaat ja vaikka jotkut retketkin. Erittäin bueno! Ite löysin pari erittäin potentiaalista vaihtoehtoa kun selasin yhtenä päivänä Tjäreborgin sivuja, nimittäin Egyptistä, Hurghadasta. Pitää nyt kattoa.


Kun ensin sais vielä kesänkin suunnitelmia selkeytettyä. Juhannukseen asti oon harkassa, joten siinä ei erityistä mietittävää, juhannus vietetään jossain ja kesäkuun vikaks viikoks olis tarkotus suunnata Ouluun. Sieltä tultais heinäkuun aluks pois ja sit alkaiskin mun kahvilahommat, joita oon luvannu tehä heinäkuun ajan jotain 2-4 vuoroa viikossa. Siinäkin olis kiva kun ehtis jossain välissä mökille vaikka viikonlopuks käymään... Sitten elokuussa meen takas harkkaan ja teen siellä täyttä viikkoa. Huuh. Ja tässä ohella olis tarkotus kirjotella sitä opparia :D Veikkaan jotenki et tää kesä tulee menemään aika nopee. Mut pitää nauttia. Äsken ainakin nautin lämmöstä kun olin ilman pitkähihasta ulkona lukemassa auringonpaisteessa. Vaikka tuskin (harmi vain) rusketuin tossa ilta-auringossa yhtään, niin oli ihanan lämmin. Silmät kun laitto kiinni ni tuli mieleen Espanjan lämpö, tosin täällä se ilma ei oo niin tukahduttavan kuumaa!

eka uus vitonen minkä sain! muistuttaa monopolirahaa..
Lisäksi pakko kertoa mikä sai tänään tosi hyvälle mielelle. Sain harjottelupaikan tyypeiltä taas niin ihanaa palautetta kaikesta mitä teen että ei oikeesti huvittais lähteä tuolta mihinkään. Ihan tj:tä myöten mun työtä kiiteltiin, mikä tuntu oikeesti tosi hienolta. Vaikka siellä on tylsiäkin hetkiä niin silti tietää että työtä arvostetaan ja tunnen itteni siellä tärkeeks. Onneks harkkaa on vielä aika paljon kuitenkin jäljellä :-)

Nyt Greyn anatomia, adios!

5/08/2013

kesä on täällä!

Kesä, tai no ainakin kunnon kevät, on tullu Suomeen. On sitä jo hetki ootettukkin. Kuinka ihanaa onkaan kun ei tarvii ulkona takkia! Tänään oli eka päivä kun lähin harkasta ilman takkia ja aurinko paisto jopa kuumasti. Ihanaa.

Viikonloppu meni rauhallisesti, lauantai opparin parissa kirjastossa (no okei juurikaan mitään en kyllä saanu tehtyä..) ja työkavereita kävin kanssa pitkästä aikaa moikkailemassa. Sunnuntaina mentiin Jn kanssa yhdille 7-vuotissynttäreille (vaikkakin J totes mulle ennen niitä että synttärisankari, J'n siskon poika, taitaa täyttää "jotain 4-5"....). Lapsirakkaana ihmisenä ehkä jokseenkin totesin taas että lapsia ei tänne osotteeseen tule, mutta... oli kyllä ihan kivaa muuten!

Maanantaina meni harkassa aika pitkään, tiistaina olin eka aamupäivän harkassa josta siirryin koululle opparikurssille + ohjaukseen, ja tänään taas harkassa. Epäilyksistä huolimatta sain eilen pienen onnistumisen kokemuksen koululla, kun ohjaajat kehui tämän hetkisen työn sujuvuutta ja uskottavuutta. Lisäks keksittiin mulle keino saada muutamat opintopisteet lisää kesän aikana kokoon, jollon mun tavotteena olis valmistua jo 5.11.! Olis niin mahtavaa valmistua jo sillon, ettei tarvis ihan joulunaluspäiville asti stressata. Ja mietin jo, että olis ihana varata siihen marraskuulle heti joku ihana loma houkutukseks, että varmasti tulis tehtyä kaikki ajallaan....

Nyt pyhä keskiviikko 21 - 22. Eli Greyn anatomia.

PS. Perjantaina lähtö Ouluun pikavisiitille.

4/16/2013

Tiistaipäivittelyä

Näköjään tiistai on päivä jollon on aikaa tai tekee mieli kirjottaa blogiin. Viimekskin oli tiistai. No viikon välein on ihan hyvä, vois olla pidempiäkin taukoja..

Ai että se takatalvi mitä suuresti rakastin.......
Viime keskiviikkona alko Hullut Päivät, mihin oli tietysti pakko mennä tunkemaan mummojen keskelle. Sillon löyty yks kassillinen kaikenmoista. Sieltä menin kirjastoon kirjottelemaan opparia, vaikkakin muistan, että en oikeen mitään saanu sillon aikaseks.. Torstaina ja perjantaina oli harkkaa, muistaakseni molemmat päivät meni nopsaa kun tekemistä riitti. Lisäks perjantaina lähin suoraan kaverin, J:n, luo. J oli harkassa ulkomailla eikä oltu nähty neljään kuukauteen niin riitti turistavaa! Käytiin pikku ajelulla ja syötiin ja lähettiin yhen J:n kaverin, M:n, luokse viettämään iltaa. Sieltä lähdin joskus 10 jälkeen kulkemaan kotiin, tosin olin ihan hukassa paikassa missä en ollu koskaan ollu ja pelotti pimeessä ihmisporukat. Oli pakko soittaa siskolle ettei tarttenu yksin kävellä. Löysin kuitenkin bussipysäkille ja sieltä sitten meni tunnin verran kotiin.

Tasan vuosi sitte oltiin J:n kanssa Malagassa!
Lauantai käynnisty hitaasti ja ehin nukkumaan kahet päikkäritkin ennenkun pääsin kämpästä ulos. Siivoilin. Iltapäivällä lähdin kohti Hulluja Päiviä (taas), tällä kertaa Helsingin stokkalle. Siellä näin J:n joka onnistuneesti onnistu metsästämään mut sieltä. Ostin kirjan ja muumimukin (koska sisko oli myyntituulella...) ja namia. Sieltä siirryttiin Kinopalatsiin koska oltiin varattu jo aiemmin viime viikolla liput The Place Beyond the Pines -leffaan illaks. Leffa oli hyvä vaikkakin vähän synkkä ja surullinen. Mut naisten nyt kannattaa mennä kattomaan se jo Ryan Goslingin ja Bradley Cooperin takia.... Yks leffa pitäis vielä ehtiä kattomaan huhtikuun aikana, kun joululiput menee toukokuun 2.pvä vanhaks.

lauantain tylsyys johti webcameralla (ja myöhemmin photoboothilla...) leikkimiseen

Sunnuntainapa olin pitkästä aikaa kahvilahommissa. Päivä meni aika nopeesti vaimon kanssa työskennellessä eikä asiakaspalvelukaan tuntunu ikävältä ku asiakkaat oli aika hyvällä tuulella. Seuraava työpäivä siellä on näillä näkymin vasta helatorstaina.

Maanantai kulu taas harkassa ja sieltä lähin J:n kanssa käymään Käpylässä, jossa se on hoitamassa siskon lasta. Yöks tulin kyllä kotiin ja yritin opparijuttuja vielä vääntää kunnes tajusin ettei tänään oliskaan opparikurssia. Menin kuitenkin tänään koululle, jossa sain kolmisen tuntia mietittyä opparia. Lopullisista aikaansaannoksista en sano mitään mutta tulipa uhrattua kuitenkin aikaa. Sieltä Sellon kautta kotiin. Voi että kun muut ihmiset otti taas päähän. Ihmisviha valloillaan, vaihteeks..

No siellä koulun kirjastossa taas tänään.....
Huomenna ja ylihuomenna harkkaa, pääsen myös Kokous- ja kongressimessuille Finlandia-talolle. En oo koskaan ollu, ni ihan kiva kokemus varmaan!

3/24/2013

sitä ainaista arkea


Nyt kun oon ehkä ihan pikkusen päässy yli Espanjan hävettävästä esityksestä, voin taas kirjotella jotain. Lauantaina olin pitkästä aikaa kahvilatöissä, enpä ollu ollu siellä melkeen kahteen viikkoon sen ällöttävän taudin takia mitä ei ääneen sanota jottei se tule takasin. En halua enää koskaan sairastuu siihen. Olin siis saikulla edellisen viikonlopun ja vaan lepäsin ja tankkasin, ja näin ihanaa kaveriani K:ta todella todella pitkästä aikaa. Harkkapäiviä oli ma, to ja pe, torstaina olin perehdytysvuorossa ravintolapuolella ja en nyt tänne kommentoi siitä sen enempää. Sanon vaan et oli kiva palata markkinointi/myyntipuolelle perjantaina.. Tiistaina (kiva kun hypin näin loogisesti..) olin abien seurana kirjastossa, ne siellä luki ties mitä aineita ja mä kirjottelin muistiinpanoja opparin teoriaosuutta varten - siitä mainitsinkin tuolla aiemmassa postauksessa. Keskiviikkona sain kuulla hyvän asian, mun oma tsemppi elämässäni ei oo ollu turhaa :-) Niin... ja koska eilenhän en selvästi saanut töistä tarpeekseni niin menin tänäänkin työpaikallani käymään. No okei menin kattomaan uusia vuorolistoja. Mutta jäin sinne sitte tekemään opparihommiakin, koska vaimoke oli töissä ni en päässy sieltä kauemmas kun piti välillä vähän juoruilla. Huomenna sitten taas harkkaan.


Hirvee kissakuume. En kestä pikkukisujen kuvia ja videoita en kestä! Mun on pakko saada oma pikku kissa jota voi vaan paijata ja halia ja pusutella.

kuvat weheartit.com

3/19/2013

tilastoja

10 000 katselukertaa ylittyi tässä blogissa viime viikolla. huhhuh vaan! mutta kiitos nyt kuitenkin kaikille, jotka on tänne eksynyt. vaihdon aikana kirjotin tätä aika paljon itteni lisäks myös lukijoille (perhe, kaverit) mutta sen jälkeen kyllä tää on aika itteä varten vaan ollut. välillä jopa ahistaa kun tiedän, että tuo ja tuo ihminen mun elämästä näkee täältä kaiken - siksi pidän aika rajotettuna myös mitä kirjotan, koska julkistahan tää on.


Muutenkin voisin kertoa vähän statistiikkaa tähän blogiin liittyen. Tässänäin kun kirjottelen, on just luonnistumassa 200. kirjoitus (suurin osa julkisia, pari julkaisematontakin joukossa). Tarkalleen ottaen sivun katsomisia on ollut 10 129. Suurin kävijäpiikki on ollut helmikuussa 2012, just kun olin lähteny vaihtoon. Kaikista eniten katsomisia yksittäisistä teksteistä on ollut A few trips booked -kirjotuksella (en tajua miks:D). Hakukonehauista seuraavilla hakusanoilla on löydetty mun blogiin (just??):

linja-auto meni etuajassa
pörrösukat blogspot
finland 95 years
finland exchange -money -currency
ibizaaaaa
krokaani
"way to go" blog tytti
finnish passport snowflakes
go campeones

Eniten sivuja on kateltu Suomesta (ylläri). Tokana on Yhdysvallat, sitte Venäjä ja sitte Espanja. Yli sataan sivun katseluun pääsee myös Saksa ja Australia. Selaimista 40% katseluista on ollu Safarilla, 37%, 11% Chromella. Käyttöjärjestelmittäin 67% (:D saattaa ehkä ihan pikkusen vaikuttaa että porukoilla ja siskolla ym on Mac!) Macintoshilla, 27% Windowsilla ja lopuilla kaikilla alle 1% (iPad, Android, Linux yms yms). Semmosta!

Nyt teen vielä tälle päivälle yhestä kirjasta muistiinpanot opparia varten. Olin jopa kolmisen tuntia kirjastossa jo tekemässä, hyvä minä! tuli kevyt flashback siellä kun koko kirjasto oli täynnä abeja lukemassa kirjotuksiin. hahaa onneks ne on ohi... 3 vuotta sitten, hyi ku kauan!!

2/26/2013

Hohhoijaa nyt.

Mä en oikeesti jaksa ymmärtää tätä hevosenlihaSKANDAALIA. Joo, on se väärin että kaikkia ainesosia ei oo tuotteissa lueteltu, koska ostajan pitäs pystyy luottamaan siihen tietoon mitä annetaan, mut silti ihan oikeesti. Lihaa kun lihaa, kuinka monelle sillä loppujen lopuks olis ees merkitystä vaikka siinä lukiskin et osa lihasta on hevosta. Tuskin kovin moni jättäis ostamatta, edelleen, lihaa kun lihaa. Maailmassa vaan on ehkä tärkeempiäkin asioita kun tutkia, missä kaikissa mahollisissa tuotteissa on hevosenlihaa. Hohhoijaa, no, toivottavasti ne "kelvottomat" tuotteet sit tosiaan annetaan johonkin, missä niitä arvostetaan. Tuntuu vaan niin hiton tyhmältä et paljon paljon ruokaa heitetään pois jonkun tommosen mitättömän asian takia, kun sitä jotkut osais arvostaa enemmän kun kuvitellaankaan. Ja ei tästä näin isoa juttua ees olis tullu, jollei media olis alkanu vauhkoomaan ja skandalisoimaan koko hommaa. Pakko sanoo et voi Ikea-raukat, ne tulee menettää aika paljon rahaa ku joutuu vetämään lihapullansa pois myynnistä:D No joo.


Tosiaan vapaa viikonloppu oli täällä suunnalla, ja ohjelmassa oli koiran vahtiminen. Menin tädin kotiin lauantaina iltapäivästä ja J tuli perässä. Siinä olikin oiva ulkoiluttaja, ei mun tarvinnu ees nenää ulos ite pistää. Sitäpaitsi siellä oli Netflix joten ihan vikkelästihän siellä se ilta sitten meni. Sunnuntaina oli ihana auringonpaiste ja teki mieli vaan makoilla sohvalla johon paisto aurinko vaikka olis ollu kouluhommia tehtävänä. Illasta sainkin kotona sitten jotain tehtyä, mutta en kyllä tarpeeks..

Eilen oli taas harkkapäivä, olipa kiva palata sielläkin "arkeen" kun porukka palaili lomalta, viime viikko oli kuitenkin aika erilainen ja olinki siellä vaan sen yhen päivän. Päivä meni nopsaa kun hommaa riitti. Ja on kyllä niin kiva saada positiivista palautetta siitä mitä tekee! Ei oo varmaan yhtään päivää kun olisin harkasta lähteny huonolla mielellä pois. Harkan jälkeen jäin vielä hetkeks Kamppiin kahvilaan lukee opparia varten, koska tiesin etten sitä kotona tekis. Lähtiessäni sieltä kävin vielä kevään kunniaks nappaamassa itelleni kukkia kotiin :-)


Kohta aion raahautua koululle, niin ehdin kirjotella työsuunnitelmaa vielä ennen opparitunteja (ja ehkä niiden jälkenkin). Pitäis nimittäin aikalailla tänään saada se valmiiks, mikä tuntuu melko mahottomalta jutulta mutta nooh. Loppuviikko onkin taas kiirettä pitää -teemaa. Kahvilapaikassa alkaa alepäivät ke-su, ja oon töissä sopivasti just pe ja la eli muutenkin ne viikon kiireisimmät päivät. Sunnuntaina on taas vapaata.

Vitsi kun tekis mieli mennä Ikeaan ku vaan olis aikaa. Onneks ei lihapullien takia, koska kohta niitä ei enää saiskaan. Vaan ihan TAVARAN takia.

2/22/2013

kevättä kotiin

Tänään nukuin pidempään kun moneen viikkoon! eli varttia vaille kymmeneen. Olipa outo olo ku puolipäivä tuli jo niin pian heräämisen jälkeen haha. Vapaapäivä siis, tai itseasiassa kolme, enkä tiedä miten päin olis. No, kuten taisin aiemmin todeta ni ei se homma kyllä kesken lopu - nimittäin onhan mulla sellanen pieni asia työn alla ku oppari. Koska en sitä kotona kykene tekemään ni nappasin koneen ja kirjoja ja raahauduin koulun kirjastoon. En kyllä viihtyny siellä parii tuntia pidempään, tosin se meni kiinnikin jo kolmelta. Sain tehtyä jotain mutta olis kyllä pitäny saada enemmän.. Siitä liikuin Selloon katsastamaan vähän tilannetta kun oon miettiny miten saisin kämppäni vähän keväisempään kuntoon. Haluisin hirveesti ostaa kaikkea vaaleenvihreetä ja keltasta, mutta kun niin. no nyt mikään ei sovi punasen sohvan kanssa :-D Taitaa jäädä pääsiäistiput siis ostamatta. No Anttilan kodinosastoltahan aina saa jotain tarttumaan mukaan, tällä kertaa löysin verhot! Ne vastaa aika hyvin mun kriteereihin: keväisemmät (aiemmat oli tummanpunaset, yksväriset) + pitää sopia punaseen sohvaan + mattoihin. Tosin nyt kun oon ne ripustanu ni huomaan et ne muutti tän pikkukämpän ilmettä ihan kauheesti. Mut en tiiä onkse huono, ainaki ne tuo valosamman olon. Tämmöset siis tarttu mukaan:


Kaipa niihin vielä tottuu! Sieltä sitte tulin kaikkine kantamuksineni kotiin ja siinäpä tää vapaapäivä. Sain tossa kyllä vielä yhen kuvankäsittelytehtävän tehtyä, hyvä minä. Huomenna mennään työkaverin kanssa Omppuun katsastamaan joku lintsitapahtuma ja illemmasta tädin luo hoitelemaan haukkua. Sama haukku kun sillon joulukuussa oli täällä mun luona. Sunnuntaina tuskin on mitään ihmeempiä, pitää valmistautuu täyteen työviikkoon: kolme harkkapäivää, yks koulupäivä, kaks työpäivää kahvilassa (ilmeisesti vielä osuu alennuspäivät ens viikolle eli hulinaa riittää...) ja huh. En haluu vielä ees kunnolla ajatella.

Ps. Kohta on pääsiäinen. Onneks pääsiäiskarkit on tullu jo kauppaan, en muistanu kuinka hyviä noi yhet karkkirakeet on. Ne on ollu aina ihan suosikkeja ja viime vuonna en niitä saanu ni nyt voin syödä niitä viime vuodenki puolesta. Nam.

Pps. Kohta on maaliskuu. Sit on jo huhtikuu, sit on jo toukokuu ja KESÄ!

2/16/2013

arkea, muistoja, toivoa

Taas on viikko hujahtanut ohi töiden parissa niin, ettei oo melkeen ees huomannu. Nopee kertaus viikosta ja sitten eteenpäin:
Maanantaina oli pitkä harkkapäivä, 10h, tosin viimeset pari tuntia meni rennossa palaverissa kun testailtiin ravintoloiden uusia tuotteita. Se päivä hujahti niin nopeesti että en voinu kun miettiä, että ikinä esim. kahvilahommissa ei oo noin pitkä päivä tuntunu menevän noin nopeesti. Kai se kertoo jotain että viihdyn siellä ihan hyvin.
Tiistaina oli opparihommia, tosin erittäin turha tunti kyllä oli. Kaverit yritti houkutella Laskiaisriehaan, mutta koska en pidä talvesta enkä lumesta enkä kylmyydestä enkä pahemmin ulkoilustakaan niin jätin väliin. Sen sijaan opparituntien jälkeen menin työpaikalleni moikkailemaan superpitkää päivää tekevää työkaveriani (en vaan malttanu olla viikkoon menemättä työpaikalle haha). Mun kahvilatyökaverit on ihania. Oon kyllä tainnu sen kertoakkin.
Keskiviikkona ja torstaina oli taas harkkapäivät. Torstaihan oli toki, kuten tiedätte, ystävänpäivä. Sen kunniaks olin osana harkkapäivää ohjaajan mukana Wanhassa Satamassa sellasessa ystävänpäivän kutsuvierastapahtumassa, missä oli muutamia yrityspuheenvuoroja ja cocktail-tarjoiluja ja sellasta. Olipa jännää, se oli periaatteessa mun eka tommonen virallinen "edustus"tilaisuus. Sieltä sitten kiirehdin keskustaa kohti, koska oltiin menossa J:n kanssa leffaan. Käytiin kattomassa Silver Linings Playbook, eli suomennettuna Unelmien pelikirja (Bradley Cooper ah), joka oli leffana hyvä mutta vähän outo mun makuun. Hurjasti väsytti leffan jälkeen kun oli kuitenkin tullu herättyä jo puol seittemältä.
Perjantaina oli pitkästä aikaa (no okei viikon verran edellisestä) kahvilahommia. Se on jännä kun tuntuu aina että on ihan pihalla kaikesta jos on pienikin tauko noista hommista. Asiaa monimutkaisti se, että meille oli sinne tullut uusi kaveri nimeltä sirukortinlukija, jonka kanssa toimiminen on pientä totuttelua. Noh, kyllä se siitä.

from weheartit.com

No tulikin sitte vähän pidempi kertaus viikosta. Nyt mennään kuitenkin jo lauantaiaamussa, kello on yheksän (musta on tullu ihme aamuihminen...) ja päälle tunnin päästä olis nokka kohti kahvilahommia taas. Eilen ehkä hieman ylitin itteni kun mua kysyttiin myös sunnuntaiks töihin - raha olis kyllä kiinnostanu mutta onnistuin sanomaan etten mielelläni tule, koska se on mun ainoa vapaapäivä tällä viikolla. Kaikilla ihmisillä on oikeus edes yhteen vapaapäivään viikossa (joka mulle kyllä tarkottaa siivouspäivää ja opparin työsuunnitelman edistämispäivää..). Mutta oon ehkä hieman ylpeä että uskalsin sanoa ei. En aio ajaa itteeni mihinkään burn outtiin, vielä kun kevät on vasta näin alussa.

Torstaina muuten tuli parit "mukavat" flashbackit kun näin abeja penkkareita viettämässä. Itsehän en koskaan sille ajelulle osallistunut (=päässyt jäätymään rekkaan) mutta abiristeilylle voi kyllä. Puoliks toivon etten olis sinne osallistunut mutta puoliks ajattelen sitä hauskana muistona. Asioilla on aina kääntöpuolensa. No, toivottavasti tän vuoden abit piti hauskaa, ainakin rekoissa niillä näytti hauskaa olevan. Asiaan liittyen eilen tuli kahvilaan puku päällä sellanen nuorehko poika niin oli pakko kysästä että onko wanhoja tanssimassa ja olihan se. Pientä taukoo viettämässä ja vielä oli toinen esitys edessä. Toivotinpa vaan onnea esitykseen, toi on varmasti päivä jonka tulee kans muistamaan loppuikänsä. En voi kiistää etteikö mua harmittais ihan jumalattomasti se, että ite menetin sen prinsessapäivän. Siinä olis yks miljoonista asioista mitä haluisin menneisyydessäni muuttaa. Olin oottanu sitä monta vuotta ja odotukseks se vaan jäikin, toteutusta vaille. Toivottavasti kuitenkin saan vielä prinsessapäiväni tässä elämässä, todennäkösintä se varmaan olis häiden muodossa. Aina voi toivoa.


Seuraavaks voisin vielä ihan pikkusen valittaa tosta talvesta. Alan olla todella kypsä lumeen ja pakkaseen. Ei edes tarvis olla kesä, kunhan kevät alkais näyttäytymään pikkuhiljaa. Tai itseasiassa! Huomasin viime viikolla ensimmäisen kevään merkin, mistä puhuinkin harkkapomon kanssa. Se on hyvä merkki se. Nimittäin se, että harkasta lähtiessä ei oo enää säkkipimeetä. Sillon ku alotin siellä ni oli. Nyt on vielä edes vähän valosaa! Ihanaa kun se pimeys alkaa siirtymään myöhemmäks. Henkilökohtasesti kesäsin mun mielestä on turhauttavaa jos pimee tulee myös liian myöhään, koska sillon ei saa nukuttua ajoissa. Sellanen kello 21 olis aika sopiva. Mutta tää klo 16 ei todellakaan.

Mulla oli muuten tällä viikolla ja jo parilla edelliselläkin viikolla pieni etsintä käynnissä. Nimittäin uus kalenteri. Voi että mua ahdistaa jos kalenteri on täynnä sotkua ja rumalla käsialalla keskittymättä kirjotettuja juttuja. Ruma kalenteri ahdistaa. Joten halusin hankkia uuden josta tekisin kauniin. No, eipä kalentereita meinannu sitte millään löytyä, kaikki oli jotain seinäkalentereita, muistikirjoja tai päiväkirjoja. Aina elokuussa kaupat on täynnä kalentereita mutta nyt siis _ei mitään_. Etin joka päivä viime viikolla, kunnes eilen löysin Ompusta vihdoin yhden josta tykkäsin. Ai että kun nautin siitä kun sain kopioida vanhasta rumasta kalenterista kaikki jutut uuteen, sotkuttomaan ja puhtaaseen ja kauniiseen kalenteriin. Meillä kaikilla on outoutemme :D Ostin jopa uusia kyniäkin että voin eri asioita kirjottaa eri värein, esim. kahvilavuorot sinisellä, harkkavuorot punasella, kaverit lilalla jne.. call me weird mutta ainakin mä oon tyytyväinen!

Toi kalenteri on ainakin värikäs, ja nimikin ehkä kuvaa sitä, mitä tältä vuodelta odotellaan:-)

Lisäks joka kuukaudelle on ns. teema ja mukana pieniä "mietelauseita" tai pätkiä teoksista!

2/05/2013

aamuja aamuja

Viikon ainoona aamuna ku olisin saanu nukkuu jopa melkeen yheksään, oon päivittämässä blogia jo ennen kaheksaa. En saanu nukuttua seittemää pidempään (okei koska menin ehkä aikasemmin ku moneen vuoteen nukkumaan - puol 11). Tää on kunnon aamuviikko, harkkaa kolmena päivänä aikaseen vuoroon ja lisäks yks kahvila-aamuvuoro, ja sit tää aamu. eikä tän viikon tapahtumat rajotu aamuun vaan pitkät päivät on joka päivä. mutta.... vapaa viikonloppu!!! saatan olla ehkä ihan pikkusen helpottunu ku päästään viikonloppuun:)



Viime viikko.. Pitää ihan palauttaa mieleen ja kurkkaa kalenteria. Ke & to oli harkkapäiviä, pe oli pitkä kahvilapäivä. Lauantaina näin N:aa, joka jättää mut taas pariks kuukaudeks kun lähtee pois harkkaamaan:( Sunnuntaina oli Apassionata! Kyseessä oli siis 10-vuotisshow, Friends Forever, joka oli kyl hiano. Oon tosiaan kerran ollu joskus sillon kattomassa kun se oli ekoja kertoja Suomessa. Kyllähän sitä mielellään katteli!





Eilen oli pitkähkö harkkapäivä, tänään koulua + töitä, huomenna töitä + koulua, to & pe harkkaa. Huuuh! Eipä siinä, onhan ainaki tekemistä. Ja whoop whoop palautin eilen opparin aiheanalyysin ja aloin jo hahmotella myös tutkimussuunnitelmaa! Ihanaa kun asiat etenee.





Ihan huvikseen vaan päätin ottaa katsausta vuoden takaiseen. Tasan vuosi sitten on kirjotettu tämmönen postaus. Muistan hyvinkin noi sunnuntait ja sen turhautuneisuuden!