Pitkän pitkän perjantain jälkeen oli vielä vuorossa pitkän pitkät pääsiäispäivät sunnuntai ja maanantai. Voi että kun rakastan noita pyhäpäiviä kun kaikki on kiinni ja kuollutta. NOT.
Lauantaina olin kahvilassa töissä, meni ihmeen nopeesti vuoro. Sunnuntaina käytiin hautausmaalla pitkästä aikaa, tai siis ite en oo käyny siellä lähinnä pitkään aikaan. Haudat oli hukkunu lumeen, joitain kiviä ei ees näkyny. Samalla reissulla kävin pienessä pääsiäismunajahdissa porukoilla. Illemmalla oli vuorossa vanha kunnon filmarin kautta leffailta H:n kanssa, leffana tällä kertaa ei yhtään vähempää kuin kaikkien Oscareiden arvoinen Magic Mike. Huh........
Maanantaina mmmm ei oikeestaan mitään. Löysin pitkästä aikaa lukuvimman kun nappasin hyllystäni vihdoin viime kesästä asti sukulaiselta lainassa olleen kirjan, Haydenin Hiljaisuuden lapset. Tona päivänä luin siitä about 2/3 yhteensä, se on multa jo melkosen hyvin. Kaupassa kävin myös, ihmiset tuli päälle.
No tiistaina eli eilenhän palattiin arkeen! Tosin ei vielä harkkapaikassa, jossa meno oli lievästi sanottuna kuollutta. Mutta eipä siinä, kyllä sitä itelleen tekemistä keksii jotenkin.
Tänään sen sijaan olikin erilainen harkkapäivä, olin vierailemassa hotellin puolella eli tein aamuvuoron hotellirespassa. Olipa jännää! Tykkäsin kyllä ja menisin uudestaankin. Siellä kauluspaidassa ja rusetti kaulassa (kuuluu työntekijöiden asuun, kuten myös henkselit joita ei harmi vaan mulle yheks päiväks riittäny!) ja vähän hukassa. Mutta opin kyllä ees vähän sitä systeemiä, ulostsekkauksia ja sisääntsekkauksia. Vuoroo varten en saanu oikeen nukuttua ku stressasin herätystä ja lopulta nousinkin sitte jo viideltä..
Olin kelannu että meen kaupan kautta vaan kotiin ja otan päikkärit, mutta eksyimpä matkalla Anttilaan. Anttilasta löysin kaks DVD-boksia joita oon kyttäilly (GA7 ja GG4), molemmat päälle kympillä, alennuksessa. Olihan ne pakko kiikuttaa kassalle. Mutta ohhoh siinä kävikin sitte jotain mitä mulle ei oo koskaan käyny - lompakkoa ei löytyny mistään! Hyi että tuli paniikki. Oliks toi joku vihje ettei mun pitäis ostaa niitä...... Sitte kuitenkin tajusin että olin eilisestä vaihtanu aamulla pikasesti laukkua eli sen lompakon oli pakko jäädä toiseen. Jätin boksit varaukseen ja lähin kotiin hakee lompakkoa - empä voinu kuitenkaa ruokakaupassakaan ilman sitä käydä. Venykin sitten tää lopullinen kotiinpääsy mutta onneks lompakko löyty ja boksit sain ja kaupassa käytyä.
Nyt tuntuu ihan flunssaselta. Mittasin äsken kuumeen, eipä ole. Mut päähän sattuu, nenään sattuu, kurkkuun sattuu, korviin sattuu. Yh en tahdo.
Kevään ja kesäajan kunniaks kuvitus viime keväiseltä Barcelonan reissulta.
PS. Onpa muuten pakko mainita aprillipäivästä. Luulin ettei kellekään mee enää aprillipäivän iltapäivällä läpi mitkään pilat, mutta koska en oo koskaan saanu huijattua ketään ni oli pakko yrittää. Ehdotin J:lle aprilli-eroa tai aprilli-kihlausta, siis facebookissa, ja päädyttiin tokaan. Sieltähän alko sitte onnitteluja satelee siihen malliin, sekä fbssä että puhelimitse, että oli pakko pistää stoppi koko hommalle jo parin tunnin päästä :D
Showing posts with label pääsiäinen. Show all posts

4/03/2013
pääsiäisiä ja harkkaa
Tunnisteet:
aprilli,
Barcelona,
flunssa,
Gossip Girl,
Grey's Anatomy,
harjoittelu,
kevät,
pääsiäinen,
TV series,
vapaapäivät
3/29/2013
pitkän pitkä perjantai
Pitkäperjantait tuntuu aina kovin pitkiltä. Tänäänkin oon herännyt vasta ysin maissa, mikä on mun nykyiseen tahtiin kovin myöhään, ja silti ehtinyt ottaa jo yhet päikkäritkin koska tylsistyttää. Onneks ei ainakaan pääsiäiskarkit pääse loppumaan. Ja on mulla seurana ollut ees uus Cosmopolitan joka tuli keskiviikkona sekä uus Mondo, joka tuli eilen. Ne on ainoot lehdet mitä tilaan ja mun mielestä kakskin on jo paljon. Mutta Cosmo on tullu jo monta vuotta ja Mondo taas oli Matkamessuilla niin hyvässä tarjouksessa että olihan se pakko. Pääsee sitten varmasti kiusaamaan itteään ihanilla matkakohteilla kun mihinkään ei oikeesti oo varaa. Tänäänkin luin Madagaskarista ihan fiiliksissä vaikka tuskin sinne koskaan tuun pääsemään. Aina voi kuvitella.
PS. pahottelen jo valmiiksi kännykällä otettuja kuvia, se kamera näyttää olevan huonommassa kunnossa ku luulinkaan.
Kohteista, joita en luultavasti tuu koskaan näkemään, päästään niihin joihin kyllä tulen menemään. Prahasta oon puhunut ennenkin ja siitähän sopivasti löytykin juttua ja vinkkejä tästä lehdestä (kuten myös Roomasta ah). Mutta pakko tää Praha mainita, koska siellä oli niin hyvä juttu prahalaisesta pubista, jossa kiertää pöydissä tämmönen junarata, ja sen junan mukana lähetetään pöytiin tilattuja bissejä ja sitten sen kyytiin voi samalla laittaa tyhjät lasit. Kuinka kätevää! Ton haluisin kyllä nähdä. Siis se rata kiertää ympäri sitä pubia ja siellä on mäkiä ja tunneleita ja kaikkea :D
Mondon ja Cosmon ohella oon myöstehnyt opparia yrittänyt luoda vihdoin toista kuvakirjaa vaihtoajalta. Yhenhän tein jo heti sillon kesällä, siinä on kaikki reissut mitä kevään aikana tehtiin, ja tässä toisessa olis kyse ite Valenciasta. Sain vihdoin sen Ifolorin kuvakirja-ohjelman ladattua koneelle niin nyt onnistuu. Mutta aika kauan sen sommittelussa menee..
Näin kevään myötä mieli tekis pistää kotiakin uuteen uskoon. Verhothan vaihdoin silloin keväisempiin jo aiemmin, mutta muutenkin tekis vaan mieli uudistaa jotain, kalusteet erilailla tai muuta mutta oi kappas kun tässä pienessä kolossa ei paljon vaihtoehtoja ole :D Tän päivän projektiksi aattelin sekä vaatekomeron että vaatekaapin läpikäymisen ja turhien vaatteiden keräämisen UFFia varten. Sitä en oo tehny sitten Valenciasta tulon jälkeen (jos sillonkaan). Sillä sais jo vähän lisää tilaa tännekin, lähinnä tonne pikkuseen vaatekomeroon. Lisäks oon miettinyt jos seinien varustusta saisin vähän muutettua. Sängynkin yläpuolella olevat liput on kyllä kivat mutta tekis mieli muuttaa jotain. Kortteja voisin ainakin vähän vaihella seinille, nyt kun mulla on vaikka mistä uusia kortteja kiitos espanjalaisen postikorttiystäväni!
Muistakaahan la-su yönä siirtää kellot, KESÄ(AIKA) ALKAA!
PS. pahottelen jo valmiiksi kännykällä otettuja kuvia, se kamera näyttää olevan huonommassa kunnossa ku luulinkaan.
![]() |
| Peiton alla on hyvä unelmoida ulkomaiden lämmöstä! |
![]() |
| I wish...... |
Mondon ja Cosmon ohella oon myös
Näin kevään myötä mieli tekis pistää kotiakin uuteen uskoon. Verhothan vaihdoin silloin keväisempiin jo aiemmin, mutta muutenkin tekis vaan mieli uudistaa jotain, kalusteet erilailla tai muuta mutta oi kappas kun tässä pienessä kolossa ei paljon vaihtoehtoja ole :D Tän päivän projektiksi aattelin sekä vaatekomeron että vaatekaapin läpikäymisen ja turhien vaatteiden keräämisen UFFia varten. Sitä en oo tehny sitten Valenciasta tulon jälkeen (jos sillonkaan). Sillä sais jo vähän lisää tilaa tännekin, lähinnä tonne pikkuseen vaatekomeroon. Lisäks oon miettinyt jos seinien varustusta saisin vähän muutettua. Sängynkin yläpuolella olevat liput on kyllä kivat mutta tekis mieli muuttaa jotain. Kortteja voisin ainakin vähän vaihella seinille, nyt kun mulla on vaikka mistä uusia kortteja kiitos espanjalaisen postikorttiystäväni!
Muistakaahan la-su yönä siirtää kellot, KESÄ(AIKA) ALKAA!
Tunnisteet:
kevät,
koti,
kuvat,
lehdet,
matkustelu,
pääsiäinen,
pitkäperjantai,
sisustus,
tylsyys,
Valencia
3/26/2013
loogisen epäloogista ajatuksenvirtaa
Nyt ihan perustelematta alotan vaan ajatuksenjuoksun mukaisesti. Varotan, ettei tässä kirjotuksessa oo sitten mitään punasta lankaa. Noniin. Oon sitä mieltä, et työpaikoillakin ihmisten päivään pitäis sisällyttää lyhyt päiväunitauko. Kuka ei olis toimivampi pienen unihetken jälkeen? Oon ehottomasti sen kannalla että tämmönen luova rentoutustauko parantais jaksamista ja luovuutta ja työntekijöiden tyytyväisyyttä.
Sitten seuraavaan aiheeseen. Miks kaikki muuttaa just nyt? Mun fb-seinä on täynnä muuttamispäivityksiä eikä blogeissakaan voi siltä välttyä. Alkaako monissa paikoissa remontit näin kevään myötä ja pakottaa ihmisiä muuttamaan? Eroaako ihmiset paljon tähän aikaan vuodesta ja muuttaa erilleen? Onko ihmiset tässä vaiheessa vuotta niin kyllästyneitä jo talveen ja kylmyyteen ja samoihin koti-ikkunamaisemiin että ne kaipaa maisemanvaihdosta? Vaihtaako ne kämppää vaan kevätpäivää piristääkseen?
Piristyksestä ihanaan asiaan nimeltä matkailu. Mun ykkösmatkakohteet olis tällä hetkellä varmaan Rooma ja Nizza. Ja Dublin! Voi kun olis aikaa ja rahaa vaan tulis jostain tilille ja sais vapaasti reissata kaupungista toiseen. Välittämättä mistään arkisista velvollisuuksista tai koulusta tai töistä. Roomassa kiinnostaa se historia ja nähtävyydet, hurahdin siihen varmaan lukiessani Enkelit ja demonit -kirjaa. Nizzassa rannat ja lämpö, Ranskaan oon halunnut jo pidempäänkin mutta viime kevään aikana Valenciassa ranskan tunneilla tuli tutustuttua yhteen kaupunkiin tarkemmin matkailutehtävien yhteydessä ja mun kaupunkina oli Nizza. Kyllä kiitos. Dublin - en tiedä miksi, Irlanti on aina kiinnostanut. Ja sinne haluisin mennä kesäaikaan että ees vois olla hyvät säät. Kuka maksaa?
Matkailusta kotimaanmatkailuun - mua pikkusen harmittaa kun jos pyyhkis ens lauantain työpäivän niin mulla olis viiden päivän vapaa. J on lähdössä Ouluun ja maisemanvaihdos kyllä kelpaisi. Mutta ei. Tämä idiootti ei tajunnut sitten sitä lauantaita pyytää vapaaksi, niinkuin monet muut, joten enpä lähdekään mihinkään vaan sen lauantain takia. Ja ne vapaapäivät homehdun kotona - liikaa vapaa-aikaa mutta mikään paikka ei oo auki. Voi kun kivaa.
Ja sitten perusarkeen. Otin muuten yhen kesäopintojakson, se on täysin verkkototeutuksena ja vaan 3op eli ei kuormita paljoa (koska oppariakin pitäs saada tehtyä..) mutta edistää kuitenkin mun loppujen opintopisteiden keräämistä. Tällähän hetkellä multa puuttuu niitä 56 kappaletta. Harjoitteluista saan 2 x 15 eli 30op ja opinnäytetyöstä 15op (vaikka se tuntuukin ainakin 100:n opintopisteen suuruselta vuorelta). Eli niiden jälkeen jää puuttumaan 11op, joita kirin kiinni kuvankäsittelykurssilla tänä keväänä - 5op. Joten sitten jäis enää 6op, josta puolet saisin tolla kesäkurssilla. Ja syksyllä ajattelin lukea enää espanjaa koululla niin tulis pisteet täyteen ja vähän ylikin. Hope so! Kesäkurssivalikoimasta löyty kerrankin ihmeen montakin kiinnostavaa. Viellä vähän harkitsen yhtä, mutta kuormitus kuitenkin kasvais enkä halua riskeerata opparin edistymistä. Tää, minkä nyt otin, on Lahden ammattikorkeakoulun Matkailu-koulutusohjelman kurssi Destination management. Just tollasta mäkin olisin alunperinkin halunnu opiskella! Dammit kun en sinne Tampereelle sillon päässy..
Missäköhän muuten olisin nyt jos olisin sillon 2010 päässy Tampereelle opiskelemaan? Tää on taas tämmöstä vanhaa kunnon jossittelua mutta kyllähän sitä välillä miettii sellasia mitä jos -skenaarioita. No, ehkä vaan tyydyn toteemaan et olishan se elämä varmasti erilaista. Mutta hyvässä vai pahassa? Mene ja tiedä. Monesta muustakin asiasta vois miettiä samaa. Elämässä ei oo ikinä tilannetta jollon ei vois jossitella.
Joo, ehkä otan jo varaslähdön ja toivotan jo tässä vaiheessa hyvää pääsiäistä. Itelle se tulee olemaan harvinaisen tylsä mutta minkäs teet. Nuorempana pääsiäinen oli aina kivaa kun oli lomaa ja aika usein mentiinkin esim. mökille. Ja sillon pienenä pienenä pääsi aina virpomaan ja sai paljon herkkuja ja rahaakin. Sitten muutamana vuotena (olisko ollu 2006 ja 2007) kun pääsin E:n ja sen vanhempien mukaan Rukalle viettämään pääsiäistä, ne oli varsinkin huippuodotettuja reissuja! Voi kun nykyäänkin olis joku kiva pääsiäisperinne, just että menis aina jonnekin tai että olis jotain odotettavaa.. No, ehkä taas joskus.
Hyvää pääsiäistä siis!

ajatuksia,
Easter,
koulu,
matkustelu,
mietteet,
pääsiäinen
Subscribe to:
Posts (Atom)