Uusi vuosi ja uudet kujeet: tää päätti pitkästä aikaa koittaa, josko sitä viihtyis ruskeehiuksisena blondin sijaan. Viime kokeilusta on jo kolme vuotta, tosin sillon päätös kadutti jo parin viikon kuluttua, jolloin tuloksena oli värinpoiston jälkeen porkkanapää. Josko tällä kertaa päätös kestäis hieman kauemmin..
Viime viikonlopun olin pitkästä aikaa vapaalla, sitä ennen olinkin ollut 5 viikonloppua putkeen töissä. Oli ihan kivaa vaihteeks näin. Lauantaina nukuin paljon ja vähän siivoilin, ja illemmasta mentiin J:n kanssa leffaan kattomaan The Wolf of Wall Street. Oli hyvä, vaikkakin kovin pitkä. Niin monet oli suositellu sitä, että oli pakko suostutella vastahakonen J kattomaan sitä myös. Kyllä sekin lopulta tykkäs.
Sunnuntaina tuli imuroitua, pestyä lattiat, käytyä kaupassa ja tehtyä (hyvää) ruokaa. Kunnon kotivaimoilupäivä…. Mutta kiva semmostakin harrastaa vaihteluks. Viikonloppu meni nopeesti ja tänään oli sitte paluu töihin ja keittiöön. Tällä viikolla kolme keittiö/kahvio-vuoroa ja pari respavuoroa, menee varmasti nopeesti viikko. Enskin viikonloppu vapaa, katotaan mitä sitä sillon keksis!
Alotin tossa ennen uuttavuotta kattomaan How I Met Your Motheria ja nyt on kriisi, koska Netflixissä on vaan 6 kautta ja eilen alko just kuudes. Toki sitä netistä näkis mutta haluisin tekstien kanssa…Pitää kattoa mihin päädyn, tyydynkö tekstittömiin versioihin vai päädynkö tilaamaan cdon.comista seuraavan kauden. Kyllä houkuttelis..
Epäreilua muuten, kun kaikki on lähössä jonnekin ulkomaille. Mäki haluan.
1/28/2014
1/25/2014
Vuosi 2013.
Vuosi 2013. Alkoi pintapuolisesti hyvin, mutta syvällisemmällä tasolla en voinut oikein hyvin. Nyt, tammikuussa 2014, voin rehellisesti sanoa että olen ainakin tuplasti onnellisempi kuin silloin.
Tammikuu
Alotin harjoittelun kongressikeskuksen markkinoinnin ja myynnin harjoittelijana. Yks kivoimmista paikoista missä oon ollu töissä ja varmasti hyvä kokemus tulevaisuuden kannalta. Oli Matka2013-messut. Alotin opparikurssin ja aattelin etten valmistu koskaan. Tein paljon töitä kahvilassa. Henkisesti/fyysisesti en ollut kovin hyvässä kunnossa, mutta tein tärkeän askeleen kohti parempaa.
Helmikuu
Alotin opparin tutkimussuunnitelmasta. Olin kyllästynyt jo talveen. Tein harkkaa. Inhosin montaa asiaa. Käytiin kattomassa Apassionataa J:n kanssa.
Maaliskuu
Turhautuminen talvea kohtaan vaan lisäänty. Oli uniongelmia. Sain pelkäämäni noroviruksen. Podin kissakuumetta ja olin järkyttynyt kun Espanja ja Suomi pelas futiksen MM-karsintamatsissa tasan. Haaveilin matkoista ja koitin tehdä opparia.
Huhtikuu
Aprillattiin J:n kanssa kihlauksesta, mikä meni aika hyvin läpi. Oli pääsiäinen. Oli Kokous- ja kongressimessut. Kärsin jatkuvista päänsäryistä.
Toukokuu
Vietettiin hyvä vappu. Kevät tuli vihdoin. Käytiin Oulussa hautajaisissa. Kävin hieronnassa pari kertaa. Talleilin pitkästä aikaa. Olin tosi hyvällä mielellä harkan suhteen. Oppari edisty. Olin koukussa Big Bang Theoryyn.
Kesäkuu
Tunsin onnellisuuden taas, tuntu et meni hyvin. Olin tallilla, otin aurinkoa. Pääsin ratsastamaan pitkästä aikaa. Oltiin kissaa hoitamassa, ja kissakuume vaan koveni. Juhannus oltiin mökillä, ja siitä jatkettiin Björköbyhyn ja sieltä Ouluun.
Heinäkuu
Tultiin Oulusta kotiin ja kahvilahommat jatku. Päätettiin yhteenmuutosta. Olin lomalla harkasta ja nautin kesästä. Tuntu että kesä meni hirveetä vauhtia. Tein opparia.
Elokuu
Harkassa oli iso tapahtuma. Oli rapujuhlat Björköbyssä. Minigolfattiin ja käytiin Korkeasaaressa. Koulu jatku (vaikkei mulla sitä oikeestaan ollukkaan). Käytiin mökillä kummilapsen synttäreillä.
Syyskuu
Käytiin lintsillä. Allekirjotettiin kämpän vuokrasopimus. Oli Suomi-Espanja -futismatsi. Oppari alko valmistua. Aloin hakea töitä. Oli J:n synttärit. Saatiin kämpän avaimet. Harkka loppu. Täytin 22 vuotta.
Lokakuu
Esitin opparin. Laitettiin kämppää kodiksi. Oli J:n kanssa 2-vuotispäivä. Käytiin Oulussa viettämässä pidennettyä viikonloppua. Opettelin elämään kotivaimona. Hain töitä.
Marraskuu
Valmistuin. Pidin tuparit ja valmistujaiset. Koti alko olla hyvinkin koti jo. Tein muutamia vuoroja kahvilassa, mutta etin töitä. Pääsin haastatteluihin. Oltiin risteilyllä Tukholmassa.
Joulukuu
Alotin työt kokopäiväsenä työntekijänä urheilukeskuksessa. Tajusin kuinka paljon paremmin asiat on kuin vuosi sitten. Joulumieli alko hiipimään ja sain ekaa kertaa omaan kotiin oman joulukuusen. Uudenvuoden viettoon lähdin Ouluun.
Että semmosta. Kevyt hiljaisuus blogin puolella tässä viime aikoina, viime vuoden kertauskin oli luonnoksissa jo pitkään mutten ole vaan saanut aikaseksi julkaista mitään. Teen kokopäivätöitä, oon saanu uusia kavereita töistä, ja viihdyn siellä. Poden pahaa kissakuumetta ja olen koukussa How I Met Your Motheriin. Missä X-karkit on löytänyt tiensä takas mun jokapäiväiseen elämään. Inhoan talvea ja kylmyyttä, mutta oon oppinu että kylmyyteenkin tottuu. Mutta ei siitä silti sen enempää tykkää..
nyt nukkumaan! lupaan päivittää vielä ennen kesää….

11/20/2013
Tukholman kulttuurimatkailua ja arkea
Heipä hei pitkästä aikaa.
Nyt kun vielä muistaisi mitä tässä on tapahtunut. Oulun reissun jälkeen oon ettiny kovasti töitä, töitä ja töitä. Ja vaan ollut. Nyt olisi yksi paikka kiikarissa, ja pian pitäisi saada tietää miten valinnassa käy. Toivotaan parasta.
Koulusta sain paperit käteeni eli valmistuin 5.11.2013. Siltä hetkeltä oli kyllä jotenkin oottanut paljon enemmän mitä se sitten olikaan. Opintotoimistoon menin vaan sanomaan että tulin hakemaan tutkintotodistustani, sitten sihteeri haki sen, kätteli ja sanoi että hyvää jatkoa. Että siinä se sitten :D
Saman viikon perjantaina pidin kavereille tuparit/valmistujaisjuhlat, oli hauskaa eikä naapuritkaan häiriintynyt. Jatkoille baariin ja sieltä kotiutuminen kolmen maissa yöllä. Sekä silloin että sunnuntaina, kun pidin sukulaisille valmistujaiskahvittelut, yllätin itseni ja kaikki muutkin kokkaamalla ja leipomalla. Kaikki onnistui hyvin, mistä oon enemmän kun yllättynyt… Perjantaina tarjolla oli texmex-jauhelihapiirakkaa, feta-pastasalaattia, nakkipiiloja, kaurakeksejä ja Marianne-brownieita, kun taas sunnuntaina oli kana-pastasalaattia, feta-paprikapiirakkaa, mokkapaloja, juustokakkua ja porkkanakakkua, nam. Seuraavalla viikolla syötiinkin sitten kakkua joka päivä vielä kun jäi! Sunnuntaina siis sukulaisia saapui onnittelemaan ja kattomaan kämppää, oli kiva nähdä monia sukulaisia samassa paikassa samaa aikaa, kun sitä harvoin tapahtuu. Sain myös ihania valmistujaislahjoja.
Tänä viikonloppuna sen sijaan suunnattiin viimeiselle LOB-opiskelijaristeilylle sunnuntaista tiistaihin. Samalla hyttiporukalla kun aiemminkin, on osottautunut nimittäin erittäin hyväksi! Oli hieno reissu, vähän ollaan jopa pohdittu että jos sinne osallistuis kuitenkin jatkossakin vaikkei ollakaan enää opiskelijoita. Tukholmassa päästiin käymään Burger Kingissä, kuten aina, ja sieltä takasin laivaan vaan. Takasintulomatkalla laiva heilu todella paljon, selvinpäin olisin varmaan ollut jossain hytin nurkassa itkemässä pelosta…. Mutta oli hauskaa!
Nyt siis vaan toivon että joku työpaikka nappaisi, koska arki on oikeesti todella tylsää kun ei ole mitään tekemistä. Siis todella tylsää….

![]() |
| © Emmi H. |

| viinahyytelöt…. |
| Tukholmassa |
| Burger Kingissä |
![]() |
| Hienoja Big Bang Theory -paitoja! |
Nyt siis vaan toivon että joku työpaikka nappaisi, koska arki on oikeesti todella tylsää kun ei ole mitään tekemistä. Siis todella tylsää….
Tunnisteet:
arki,
juhlat,
kaverit,
kokkaaminen,
koulu,
matkailu,
risteily,
työt,
valmistuminen
10/31/2013
kotia, sisustusta, kukkia
Tultiin maanantaina illasta Oulusta kotiin lentämällä. Oli ihan hauska reissu, seuraavaksi sit vaan miettimään, mennäänkö sinne taas uudeksivuodeksikin. Olis kyllä kiva, mutta riippuu ihan työtilanteista.
Tiistaina pääsin vihdoin uuden kauppakeskuksen tarjontaa katsastamaan - se kun oli auennut juuri torstaina jolloin lähettiin Ouluun. Tein muutamia pieniä ostoksia, mutta kuten siskonikin totesi, oli se kyllä jotenkin pienempi kuin oli odottanut... Kiva kuitenkin että saadaan jotain uutta tännekin. Sieltä suunnattiin J'n kanssa kukkakaupan kautta mummon luokse, sillä tämä täytti sinä päivänä tasan 80 vuotta. Vietiin iso valkoinen ruusu. Saatiin siellä paljon herkkujakin vaikka piti vain käväistä.
Eilen vietin tylsää päivää kunnes päätin lähteä metsästämään meille uusia verhoja. Varaa ei kyllä olisi, mutta ei tästä tuu mitään, että olkkarissa oli kaksi punaista sohvaa ja lisäksi vielä punaiset verhot... Tummanruskeat oli metsästyksen kohteena, mutta tiiättekö kuinka vaikeeta niitä on löytää? Siis kohtuullisen hintasenakin vielä?? Ehin turhautua pariinkin kertaan sillä reissulla. Lopulta ostin yhden tummanruskean valoverhon testaukseen. Se oli hyvän värinen mutta kovin ohut, kun tosiaan on vain valoverho. Päädyttiin kuitenkin siihen että hain tänään toisen samalaisen, sillä meillä ei nyt ole varaa mihin tahansa verhoihin ja noi on nyt ihan ok:t koska suurimman ajan päivästä on kuitenkin pimeetä niin ei sitä paksuutta niissä edes paljoa tarvitse.
Tänään olin vikan kerran espanjan tunnilla, jotka loppu mun osalta tähän koska valmistun koko koulusta ens viikon tiistaina. Olin siellä siis ihan omasta ilosta ja voin kyllä sanoa, että opin siellä ehdottomasti enemmän kuin mitä olisin oppinut itekseni lukemalla. Sieltä hakemaan sitä toista verhoa ja vähän keittiötarvikkeita.. Kotona vaihtelin verhoja ja siivoilin ja pyykkäsin ja kaikenmoista. J oli poikkeuksellisesti päivän töissä, ja menee yöllä takasin.. Muutenkin tuun nukkumaan seuraavat viikot aikalailla yksin kun toinen aikoo painaa täyttä viikkoa töitä. Taloudellisesti hyvä mutta tämä pieni ihminen joutuu olemaan ihan yksin. :(
Meillä tuli virallisesti eilen kaksi vuotta täyteen. On ollut myötä- ja vastoinkäymisiä, mutta kaikesta on selvitty ja tässä me nyt ollaan, saman katon alla elämässä. Kyllä mä voin melkoisen tyytyväinen ihminen olla.
Tiistaina pääsin vihdoin uuden kauppakeskuksen tarjontaa katsastamaan - se kun oli auennut juuri torstaina jolloin lähettiin Ouluun. Tein muutamia pieniä ostoksia, mutta kuten siskonikin totesi, oli se kyllä jotenkin pienempi kuin oli odottanut... Kiva kuitenkin että saadaan jotain uutta tännekin. Sieltä suunnattiin J'n kanssa kukkakaupan kautta mummon luokse, sillä tämä täytti sinä päivänä tasan 80 vuotta. Vietiin iso valkoinen ruusu. Saatiin siellä paljon herkkujakin vaikka piti vain käväistä.
| Oulukaveri |
Tänään olin vikan kerran espanjan tunnilla, jotka loppu mun osalta tähän koska valmistun koko koulusta ens viikon tiistaina. Olin siellä siis ihan omasta ilosta ja voin kyllä sanoa, että opin siellä ehdottomasti enemmän kuin mitä olisin oppinut itekseni lukemalla. Sieltä hakemaan sitä toista verhoa ja vähän keittiötarvikkeita.. Kotona vaihtelin verhoja ja siivoilin ja pyykkäsin ja kaikenmoista. J oli poikkeuksellisesti päivän töissä, ja menee yöllä takasin.. Muutenkin tuun nukkumaan seuraavat viikot aikalailla yksin kun toinen aikoo painaa täyttä viikkoa töitä. Taloudellisesti hyvä mutta tämä pieni ihminen joutuu olemaan ihan yksin. :(
Meillä tuli virallisesti eilen kaksi vuotta täyteen. On ollut myötä- ja vastoinkäymisiä, mutta kaikesta on selvitty ja tässä me nyt ollaan, saman katon alla elämässä. Kyllä mä voin melkoisen tyytyväinen ihminen olla.
| vuosipäiväkukka |
10/26/2013
Oulussa ollaan
Tiistaina saatiin vihdoin kämppää taas hieman valmiimmaksi, kun haettiin sohva, joka oltiin huudettu huuto.netistä. Etukäteen jännitti, miten sen punainen väri sointuu yhteen jo olevan punaisen sohvan kanssa - ja hyvinhän se sopi, lähes samaa väriä! Keskiviikkona saatiin vieraita Oulusta, ja torstaina puolestaan itse lennettiin Ouluun.
Olin henkisesti jo ihan valmistautunut kohtaamaan lunta, mutta siinä asiassa Oulu petti, lämpötila oli noussut jo plussan puolelle ja viime viikolla tulleet lumet sulaneet täysin muutamia nokareita tien sivussa lukuunottamatta. Nyt nämä pari päivää mitä ollaan oltu täällä, on vaan satanut vettä ja ollut harmaata ja ankeata. Kuten eräs kaveri eilen totesi, yleensä kaikista vuodenajoista pystyy sanomaan jotain positiivista mutta juuri tässä ajassa ei oo oikeastaan mitään positiivista.
Torstaina siis tultiin eikä silloin tehty oikeastaan mitään erikoista - käytiin kaupassa, haettiin ruokaa ja lämmitettiin sauna. Itsellä oli juuri edellisenä päivänä iskeny pieni loppusyksyn flunssa päälle, joten sitä yritin vaan parannella ja olla rauhassa. Eilen käytiin kauppakeskus Zeppelinissä, ihan vaan koska en ollut koskaan siellä käynyt ja on kuulemma pohjoisen suurin kauppakeskus. No, onpa niitä suurempiakin nähty. Illemmalla mentiin vierailulle kavereiden uuteen kämppään ja istuskeltiin siellä vähän iltaa.
Tänä aamuna heräsin taas ihan flunssaisena, vaikka eilen jo luulin sen olevan ohi. Höh. Pitääkin päivä oottaa rauhakseen niin illalla jaksaa sitten vähän juhlia.
Täällä vielä huominen ja ylihuomenna lennetään illemmasta kotiin. Sitten alkaakin juhlaviikot kun joka viikonloppu on jotain juhlaa eikä töitä ole. Ensin on isoäidin 80-vuotisjuhlat, sitten on omat tuparit ja valmistujaiset, sitten lähdetään opiskelijaristeilylle, sitten on taas tupareita ja pikkujouluja... Huh.

10/14/2013
10/09/2013
hämärä jo metsään hiipi
eli syksysäät on alkanut :( pimeetä ja sadetta. alkusyksy on vielä aika ihanaa kun on melko lämpönen ja aurinkoakin riittää. nyt alkaa kallistua sen tyhmän syksyn puolelle..
Toissa viikonloppuna muutettiin siis J:n kanssa yhteen. Oikeastaan kaikkien isojen kamojen siirto saatiin hoidettua la ja kämppä olikin melko sekasortoa kun eka yö täällä nukuttiin. Siitä se sitten lähti sujumaan, kyllä tää alkaa jo kodilta tuntua. Vielä vähän ostotarpeita on, sitten tästä kyllä tulee tosi kiva.
Toissa maanantaina täytin 22 vuotta ja (sen kunniaks) olin iltavuorossa töissä.... Tiistaina kävin opponoimassa yhden opinnäytetyön ja oman työn ohjauksessa. Etenkin alkuviikko meni samalla myös kotia järkätessä ja laatikoita purkaessa. Loppuviikosta olin koululla espanjan parissa ja kodinhengettärenä (pesukone meinasi esim. räjähtää). Lauantaina olin taas töissä. Tää viikko alkoi oman opparin esitystä valmistellessa - esitys oli tiistaina eli eilen. Ja hyvin meni, sain hyviä kommentteja. Nyt pari pikkuviilausta vaan ja julkasemaan. Aika jännää. Tänään alkoi Hullut Päivät, johon sain miehenkin raahattua mukaan. Illemmasta lähdin vielä E:n kanssa tallille paijailemaan ehkä yhtä lemppariheppaa Deetä.
Yhteiselo on alkanut sujumaan hyvin ja tää alkaa jo olla meidän oma koti. Oon jopa kokkaillut ja leiponut (jos pannukakku sellaseksi lasketaan) ja pessyt pyykkiä ja astioita ja kaikkea, eli olen opetellut kotivaimon tavoille. Nyt kun vielä saisi töitä eikä joutuis jäämään tosiaan kotivaimoilemaan....
Huomenna Ikeaan JES ja loppuviikko onin tyhjää täynnä.. Toki aina on Hullut Päivät. Ja tili itkee..

| siellä se pannari tulee... |
Huomenna Ikeaan JES ja loppuviikko onin tyhjää täynnä.. Toki aina on Hullut Päivät. Ja tili itkee..
Tunnisteet:
asunto,
hevoset,
J,
kokkaaminen,
koti,
muutto,
oppari,
shoppailu,
syntymäpäivä,
työt
9/27/2013
muuttoviikonloppu edessä!
Tällä viikolla oli viimeset päivät harkkaa, mulla oli kyllä niin hirveen hyvä tuuri ton harkkapaikan kanssa. Tammikuusta asti kun tuli siellä oltua niin ehti jo sulautua osaksi porukkaa, minkä takia harkan loppuminen tuntui tosi oudolta. Sain sieltä vielä läksiäismuistojakin! Huomenna vielä kuitenkin läksiäisten viettoa muutamien harkkatyökavereiden kanssa, mennään syömään ja keilaamaan.
Viimenen viikko ollaan J:n kanssa rampattu kämpillä lähes joka päivä. Viemässä tavaroita, laittamassa verhoja... Huonekalut on tarkoitus muuttaa lauantaina, eikä kämpässä ole vielä sähköjä. Että näin. Itsestänihän ei ole kantamaan, mutta onneksi tulee raavaita miehiä avuksi.
Oppari alkaa olla valmis. Vein viimeisimmän version opeille tänään ens tiistain ohjausta varten, sitten vielä niien kommenttien mukaiset korjaukset siihen tiistaina ja samana päivänä pitää vielä palauttaa se opponenteille luettavaksi. Esitys siitä viikon päästä, ja sitten on ihan max. viikko vielä hioa ennen kuin valmistumisilmoitus pitää tehdä. Huomenna on harjoittelujen palautekeskustelu, eli pitäs olla nekin op:t kohta pulkassa. Ja yhen kesäkurssin arviointia edelleen odoteltaessa.... Jännää, kohta olen valmis.
Oon hakenu paria työpaikkaakin. Toinen erityisesti kiinnostaisi kovasti, joten toivotaan, että onni osuu.. Nyt on aika mennä nukkumaan niin jaksaa huomenna.
Viimenen viikko ollaan J:n kanssa rampattu kämpillä lähes joka päivä. Viemässä tavaroita, laittamassa verhoja... Huonekalut on tarkoitus muuttaa lauantaina, eikä kämpässä ole vielä sähköjä. Että näin. Itsestänihän ei ole kantamaan, mutta onneksi tulee raavaita miehiä avuksi.
Oppari alkaa olla valmis. Vein viimeisimmän version opeille tänään ens tiistain ohjausta varten, sitten vielä niien kommenttien mukaiset korjaukset siihen tiistaina ja samana päivänä pitää vielä palauttaa se opponenteille luettavaksi. Esitys siitä viikon päästä, ja sitten on ihan max. viikko vielä hioa ennen kuin valmistumisilmoitus pitää tehdä. Huomenna on harjoittelujen palautekeskustelu, eli pitäs olla nekin op:t kohta pulkassa. Ja yhen kesäkurssin arviointia edelleen odoteltaessa.... Jännää, kohta olen valmis.
![]() |
| ja niin se kesä on ohi... |
9/22/2013
syystunnelmia
Pitkästä aikaa! Päälle kaksi viikkoa taas menny pikku hujauksessa.
Viime kirjoituksessa oon hehkuttanut Suomi - Espanja -futismatsia, jota oltiin kattomassa siskon kanssa 6.9. Oli hyvä peli ja hienosti Espanja sen voittikin 0 - 2. Maailman parhaita tähtiäkin kentällä, kelpashan sitä katella.
Saatiin tosiaan se kämppä, josta mainitsin. Avaimet haettiin viime viikolla ja muuttaa saadaan koska vaan. Näillä näkymin ens viikonloppuna viedään huonekalut ja itsemme, pieniä kamoja sinne onkin jo ripotellen viety. Molemmat ollaan kovin tyytyväisiä uuteen kotiin.
Oon käyny tallilla E:n ja myös H:n kanssa, viimeksi tänään kattomassa pikkuisia poneja, tehny harkkaa (enää 2 päivää jäljellä), opparia (2 viikon päästä esitys...!), ollut töissä, ollut ristiäisissä ja tupareissa ja ulkona, shoppaillut uuteen kotiin... Siinä se on aikalailla mennytkin. Tänään laitoin myös hakemuksen kahteen työpaikkaan, katotaan miten käy.
Eipä tässä sen ihmeempiä, vähäsen jännittää muutto ja sopeutuminen ja siihen sumaan vielä opparijututkin. Noh, kolmen viikon päästä pitäs kaikkien stressitekijöiden alkaa olla aikalailla ohi. Tosin siihen mennessä ehtii tulla jo uusiakin...
Ehkä ens kerralla kuvia uudesta kodistakin!

9/05/2013
Muutoksia ilmassa
On taas kirjottaminen jäänyt, mut ei tossa muutamaan viikkoon sen kummepia tapahtunut kun harkkaa ja töitä ja opparia. Viime lauantaina J tapas ekan kerran mun toisen puolen sukulaisia kun oltiin kummitytön synttäreillä mökkimaisemissa. Kamalaa, että kummityttökin täytti jo 7v vaikka vastahan se syntyi.... Pieni koululainen jo.
Ollaan käyty kolmessa asuntonäytössäkin J:n kanssa, ja niinhän siinä kävi että eilen allekirjotettiin alustavat sopimukset yhdestä kämpästä! Näillä näkymin muutto on 1.10. vaikkakin saadaan varmaan avaimet jo vähän aiemmin. Kuinka jännää! Nyt sitten pitäs opetella asumaan kaksin, kolmen vuoden yksinasumisen jälkeen. Onhan tuo aika jännittävää :D Onneks mulla ei ympäristö paljoa vaihu kun muutetaan tohon aika lähelle, J:llä sen sijaan vähän enemmän. Oon jo yhdessä päivässä ehtinyt miettiä pääni puhki että miten sijotetaan sinne mitäkin. Siellä on parveke, ja lisäks kuuluvina kämppään astianpesukone ja pesukone. Ei enää taloyhtiön pesutupaa, jossa vuoroja ei noudateta, ihanaa! Katotaan nyt mihin ajankohtaan toi tulee ajottumaan tarkalleen, mutta varmaan aika liukuva muutto kun sisko ottaa sitten tän mun nykyisen (ja siivoaa sen ni mun ei tartte :---)). Musta tulee avovaimo!!
Ollaan käyty Lintsilläkin, huomenna on Suomi-Espanja futismatsi (vihdoin!!), lauantaina yhet ristiäiset ja yhet tuparit.... Kaikenmoista :-)
![]() |
| Espoossa näytti yks päivä vähän synkältä.. |
Ollaan käyty Lintsilläkin, huomenna on Suomi-Espanja futismatsi (vihdoin!!), lauantaina yhet ristiäiset ja yhet tuparit.... Kaikenmoista :-)
Subscribe to:
Posts (Atom)

.jpg)