Oltiin J:n kanssa mietitty matkaa loppuvuodeksi, kun ei olla käyty missään pitkään aikaan. Viimeksi Tallinnassa toissa jouluna, säälittävää. Kun jouduin 5 viikoksi saikulle, ekana päässä oli ajatus siitä, miten saan nuo viikot kulumaan. Pari ekaa meni mökkeillessä jne, mutta sitten tuntui ettei ole enää mitään. Siitä kehkeytyi ajatus jostain pikkuisesta parin päivän matkasta johonkin lähelle, esim. Tukholmaan tai Kööpenhaminaan. Omissa mietteissäni etin lentoja ja hotelleja ihan vain nähdäkseni hinta-tasoa. Kiusatakseni itteäni katsoin myös lentoja Barcelonaan, suosikkikaupunkiini. Yhtenä iltana puhuin J:lle, että jos lähdettäisiin pariksi päiväksi johonkin. Se totesi, että mennään kerralla vähän pidemmäksikin kuin pariksi päiväksi. Silloin myönsin että no olenhan mä tota Barcelonaakin miettinyt (J ei ollut siellä ennen käynyt). En ollut jotenkin uskaltanut ees toivoa, että J:kin saisi vapaata niin, että voitaisiin enemmäksi kuin pariksi päiväksi mennä. Siitä se sitten lähti ja aloin katella lentoja ja hotelleja. Seuraavana iltana taisinkin jo buukata matkat, siis vähän yli viikkoa ennen itse matkaa!
Viikossa sitten mun ohjelmana oli armoton suunnittelu, mitä kaikkea pitäisi nähdä ja tehdä. Matka-aika oli ke-su, ja ikävä kyllä su lento oli jo aamulla, eli se päivä oli tekemisten osalta poissa laskuista. Tavallaan meillä oli siis vain ke-ilta, to, pe ja la, mikä oli loppujen lopuksi ainakin mun mielestä liian vähän, vaikka oonkin siellä jo kolme kertaa aiemmin ollut. Ekan kerran kävin siellä kaverin kanssa täytettyäni 18 vuotta, oltiin muistaakseni vajaa viikko. Tokalla kerralla olin siellä siskon kanssa maaliskuussa 2012 (taitaa löytyä kirjoituksia siitä reissusta blogistakin) ja kolmannen kerran kesäkuussa 2012, kun olin tulossa vaihdosta kotiin, ja ennen lentoa Suomeen halusin jäädä pariksi päiväksi Barcelonaan (tästäkin varmaan jotain kirjoituksia tässä blogissa).
Keskiviikkona 13.8. lähdettiin päivälennolla, joka kesti tasan 4h. Barcelonassa otettiin lentokenttäbussi keskustaan, koska se oli huomattavasti halvempi vaihtoehto (5e/hlö) kun taksi (n. 30e). Siellä lentokenttäbussit jopa toimii - menee alle 10min välein ja on hyvin tilaa matkalaukuille. Verrataan vaikka Helsinkiin jossa lentokenttäbusseja menee sen verran harvoin, että tuhat ihmistä ahtautuu yhteen bussiin ja laukkutilaa on ehkä 5 laukulle. Lentokenttäbussilla mentiin Placa Catalunyalle, josta siirryttiin metrolla hotellille. Hotelli oli nimeltään NH Barcelona Stadium, joka ei ollut ihan keskustassa, mutta kauaa ei metrolla tarvinnut matkustaa. Hotelli oli itseasiassa ihan FC Barcelonan Camp Noun vieressä, mikä ei itseäni kannattajana haitannut yhtään :D Lähimmät metroasemat olivat Badal, Collblanc ja Les Corts, eli yhteydet oli kyllä hyvät.
Kauaksi aikaa ei hotellille jääty, koska kello oli jo jotain 18-19 ja halusin ehtiä tehdäkin sinä päivänä vielä jotain. Lähdettiin kohti Sagrada Famíliaa, eli arkkitehti Gaudín suunnittelemaa kirkkoa, joka on yksi Barcelonan tunnetuimmista nähtävyyksistä. Kirkon rakennus on aloitettu 1882 ja se on vieläkin kesken. Rakennus on ihan älyttömän korkea ja iso, eikä näytä yhtään niin vaikuttavalta kuvissa kun mitä on oikeasti. Lisäksi sen ulkoseinämät on täynnä pieniä yksityiskohtia, jotka viittaavat Raamatun henkilöihin ja tapahtumiin. En ollut koskaan käynyt Sagrada Famíliassa sisällä, mutta nyt päätettiin mennä. Jonoa oli jonkin verran, ja kun oltiin jonotettu ehkä 5min, tuli työntekijä sanomaan, että kiintiö on täynnä, eikä rakennukseen pääse enää tänään sisään. Harmitti kyllä, kerrankin olisi ollut aikaa sinne mennä eikä jonoakaan ollut tosiaan illasta liikaa toisin kun yleensä. Tyydyttiin sitten kiertämään rakennusta ja ihastelemaan sitä vain ulkoa. Jännä rakennus, kannattaa käydä katsomassa useammalta kuin yhdeltä puolelta, koska kaikki julkisivut ovat erilaisia. J:n pitkäaikaisesta toiveesta jatkettiin välipalalle Sagrada Famílian aukion nurkassa olevaan KFC:hen, se oli himoinnut sitä paikkaa jo vuosia.
Iltaa kun oli vielä jäljellä, käveltiin Glòriesin ostoskeskukseen, josta oon aina löytänyt jotain kivaa. Kaupat oli klo 22 asti auki, joten ehti hyvin kierrelläkin. Loppujen lopuksi ei tainnut muuta tarttua mukaan kun ruokaa ja juotavaa. Mentiin takasin hotellille vähäksi aikaa, kunnes klo 23 jälkeen alettiin miettiä mihinkä sitä suunnattaisiin syömään. Hotellin ravintola oli rempan takia kiinni, ja lähistöllä oli todella ihmeen vähän ruokapaikkoja. Tosi outoa, koska yleensä kaikilla kujilla on joku paikka. Lopulta kyllästyttiin etsimiseen ja jäätiin ulkoterassille paikkaan, jossa sai oikeastaan mitä vaan, ei vaan ollut kovin espanjalainen ravintola. Ruoka oli kuitenkin hyvää ja mahat täynnä päästiin nukkumaan puolenyön jälkeen.
Toka päivä alkoi hotellin aamiaisbuffetilla, joka maksoi naurettavat 17e/hlö. Ei siis kuulunut huonehintaan. Buffet oli hyvä, mutta ei ehkä ihan 17 euron arvoinen... Se olikin ainoa kerta kun syötiin aamiainen hotellilla, muina päivinä ostettiin muualta. Päivän ohjelmana oli mennä käymään Tibidabo-vuorella, jossa en ollut itekään koskaan ennen käynyt. Sinne ilmeisesti voisi myös kiivetä itse, mutta eipä paljoa kiinnostanut siinä helteessä hikoilla tosi jyrkkiä rinteitä ylös :D Mentiin ensin metrolla Avinguda Tibidabon metroasemalle, josta matka jatkui turistien suosimalla Tramvia Blau:lla, eli todella vanhanaikaisella sinisellä ratikalla, joka on otettu käyttöön jo 1901 eikä ole mikään merkittävä joukkoliikenteen osa, vaan lähinnä turistinähtävyys. Tramvia Blau kulki joko ylämäkeen tai vuorelta alas alamäkeen. Hauska tapa kulkea, kannattaa kokeilla :D Paljoa ei mahdu ihmisiä istumaan, varsinkin ylämäkeen mentäessä vaunu on ihan täynnä. Kun istumapaikat oli täytetty, päästettiin ihmisiä vielä sekä kuskin viereen seisomaan että takaosaan seisomaan, me päästiin kuskin viereen eteen, josta näki hyvin reittiä ja maisemia! Näissä vekottimissahan kuski seisoo ja ohjaa todella vanhanaikaisella järjestelmällä. Alamäkeen mentäessä vaan jarrutti kokoajan :D
Tramvia Blaulla päästiin aukealle, josta lähti Funicular del Tibidabo eli sellanen hassunnäköinen juna ylös vuorelle. Vaikea selittää funikulaarista, katsokaa wikipediasta TÄSTÄ linkistä mikä se on! Hienot oli maisemat sieltäkin, tosi jyrkkiä rinteitä ja kaupungin keskusta kaukana alhaalla. Kovin kauaa sillä ei mennyt ylös vuorelle. Maisemat ylhäällä oli mahtavat! Harmitti, etten ollut aiemmin lähtenyt siellä käymään. Siinä samassahan on Tibidabon huvipuisto ja mekin ostettiin funikulaarilippujen yhteydessä muutamat laiteliput, joita ei lopulta edes käytetty. Alempana olisi ollut ihan hauskan näkösiä laitteita, mutta nuo yksittäisliput kävivät vain ns. peruskerrokseen, jossa laitteet oli pelottavan korkeita ja jotkut radat menivät ei-minkään-päällä niin hyi... Korkeanpaikankammo iski eikä menty mihinkään :D Kierrettiin aluetta ja syötiin jätskit ja käytiin kattomassa superisoa kirkkoa, jonka näkee alhaalta kaupungin keskustastakin asti! Oli mahtava sää ja hieno paikka, ehottomasti käymisen arvoinen. Sieltä alas tultiin taas funikulaarilla ja Tramvia Blaulla, ja sitten metrolla hotellille.
Hotellilla käytiin hakemassa pyyhkeet ja rantakamat ja suunnattiin Barcelonetan rannalle. Kello oli jotain 18 tai 19 ja ranta oli _aivan täynnä_ ihmisiä. Hyvä kun sai mahdutettua edes johonkin väliin pyyhkeen. Mä vaan makoilin, J uskaltautui isoihin aaltoihin uimaan. Tuuli oli kova niin ne aallot oli oikeesti kamalan näkösiä. Murtuneen sormen lastaahan ei vieläkään saanut kastella joten jätin uimisen sikseen. Rannalta suunnattiin Maremagnum-ostoskeskukseen shoppailemaan ja syömään. En muista ravintolan nimeä mutta huippuhyvät ruuat, alku-, pää- ja jälkiruokineen. Ja viineineen. Käveltiin vielä Ramblan läpi sillon illalla.
Kolmantena päivänä (pe) lähettiin aamupäivästä kulkemaan kohti Park Güellia. Käytiin aamupalalla läheisessä kahvilassa ja pienten väärinymmärrysten kautta saatiin kyllä masut täyteen :D Park Güelliin meidän piti mennä muistaakseni kahdella metrolla (tai sit mentiin pientä kiertoreittiä mutta vaan yhellä metrolla) ja kävellen. Metrolta sinne on melkonen nouseminen mutta ilma oli hyvä ni mikäs siinä kävellä. Ainoa vaan, että en tiennyt että Park Güellin kävijämäärää on rajoitettu. Jonotettiin aikamme lippuja (ennen ei edes maksanut sisään!) ja vähän ennenkun oli meijän vuoro, tultiin ilmottamaan, että sen tunnin sisäänpääsyraja oli saavutettu ja seuraavan kerran pääsisi sisään vasta kolmisen tunnin päästä. Sellanen yllätys :D Ostettiin sitte liput valmiiks seuraavalle päivälle, koska ei jaksettu jäädä sinne oottelemaan.
Perjantain ohjelmaksi muotoutui sitten FC Barcelonan kotistadioni Camp Nou. Itse olin käynyt siellä kierroksella kerran aiemmin, mutta ikinä en valita jos sinne uudestaan pääsee. Matsia kun vielä pääsis sinne kattomaan ni olis täydellistä! Siellä vierähti muistaakseni tunti jos toinenkin ja mukaankin tarttui FCB-kaupasta mm. takki :) Myöhemmin hotellilla käytiin ainakin uima-altaalla ja ehkä lähettiin myös käymään Ramblalla, hitto kun ei voi muistaa enää tässä vaiheessa. Eikun! Taidettiinkin sieltä Park Güellilta mennä Ramblalle ja Goottilaiseen kaupunginosaan, sitten hotellille ja uima-altaalle ja lopulta Camp Noulle. Jotenkin näin :D Illalla tuli hirveä sade ja meillä oli ongelma kun haluttiin vielä syömään johonkin. Lähettiin metrolla Placa Espanyan viereiseen ostoskeskukseen ja käytiin siellä alakerrassa jossakin tupaten täynnä olleessa ravintolassa syömässä. Sato ihan jäätävästi, jo pienellä matkalla metroasemalta siihen ostarille kastui ihan läpimäräksi. Saatiin kuitenkin ruokaa ja tyytyväisenä hotellille nukkumaan.
Vika kunnon päivä, eli lauantai, olikin sitten vielä täynnä tekemistä. Aamupäivällä suunnattiin uudestaan kohti Park Güellia ja otettiin aamiaiset matkan varrella. Tällä kertaa oli siis liput valmiina niin varmistettiin sisäänpääsy. Tihkusadetta oli ilmassa, mutta ei sillain haitannu, siellä olis ehkä ollut tuskasempaa kulkea helteessä. Ihan uus juttu oli tosiaan se, että the turistiosuudet eli mosaiikkiteokset ym oli rajattu niin, että niihin ei päässyt ilman maksua - ympäröivät puistot oli kyllä ilmasia. Jonkun aikaa käppäiltiin siellä ympäriinsä ja on se kyllä iso paikka :D Sinne vois helpolla eksyä sinne ympäröiville puistoalueille, onneks meillä oli karttakin mukana.
Myöhemmin käytiin jossain kaupoissa Placa Catalunyan ja Ramlan läheisyydessä ja illemmalla päädyttiin Goottilaisen kirkon viereen ravintolaan syömään. Oli superhyvät ruuat taas, vikan illan kunniaksi onneksi :) Sieltä lähettiin vielä Placa Espanyalle ja kattomaan suihkulähdeshowta. Sen näin jo kolmatta kertaa, mutta koskaan ennen en oo nähnyt siellä noin paljon ihmisiä! Toisaalta, turistikausi ja lauantai-ilta, että sinänsä ymmärrettävää. Mutta silti outoa :D Joskus haluun vielä sinne ylös kattomaan.. Sieltä suunnattiin hotellille, herätys oli seuraavana aamuna joskus 5am joten oli parempi mennä ihmisten aikoihin nukkumaan. Sunnuntai-aamuna taksi tuli hakemaan hotellilta ja vei lentokentälle.
Olisin kyllä ainakin ite viihtynyt kauemminkin taas Barcelonassa. Pakolliset turistinähtävyydet kyllä ehtii tommosessa 3-4 päivässä nähdä joo, mutta jos haluaa siellä aikaa enemmänkin ja tykkää kierrellä ja shoppailla niin kyllä se viikko pitäis olla aikaa. No, oon taas kerran varma ettei reissut Barcelonaan ollu vielä tässä, kyllä sinne taas uudestaan suunnataan. :)
Showing posts with label Torre Agbar. Show all posts
Showing posts with label Torre Agbar. Show all posts
10/04/2014
3/17/2012
Friday (this time it actually is Friday..) in Barcelona
The heading explained: today, when we were going to the Glòries shopping center, it just came to my mind (out of nowhere) that I had named my last post as "Friday in Barcelona" when it was actually Thursday. It seems that i'm ahead of the time. Well, I changed it, and now it actually is Friday. Or should I say was.
Well, today, as I said, we went to the Glòries shopping center as I remembered it from the last time I was in Barcelona (fall 2009). I like that place and in addition, it's so easy to find - just go towards Torre Agbar! haha, my favorite "monument" in Barcelona. I bought a few shirts and before leaving we went to Farggi to eat some ice cream (and to enjoy the sun - i guess i got even a little bit tanned? M got sunburned...).
After Glòries we took a metro to Catalunya and headed to Las Ramblas. We also went to the shopping center Maremagnum (situated in the port area). Again, we were on the move for more than 7 hours. Exhausted? YES.
Pictures (once again):
Well, today, as I said, we went to the Glòries shopping center as I remembered it from the last time I was in Barcelona (fall 2009). I like that place and in addition, it's so easy to find - just go towards Torre Agbar! haha, my favorite "monument" in Barcelona. I bought a few shirts and before leaving we went to Farggi to eat some ice cream (and to enjoy the sun - i guess i got even a little bit tanned? M got sunburned...).
After Glòries we took a metro to Catalunya and headed to Las Ramblas. We also went to the shopping center Maremagnum (situated in the port area). Again, we were on the move for more than 7 hours. Exhausted? YES.
Pictures (once again):
Tunnisteet:
Barcelona,
Catalunya,
Glòries,
Las Ramblas,
shopping,
Spain,
Torre Agbar
Subscribe to:
Posts (Atom)


















