Täällä taas (ja saikulla edelleen..).
Toissa viikon keskiviikkona suuntasin nokkani kohti Hämeenlinnaa ja mökkielämää. Siellä oli ihan mukavaa ja tuli talviturkkikin heitettyä. Perjantaina sain enolta kyydin Tampereelle, josta hyppäsin Vaasan junaan. Tää Vaasan reissu oli jo ennen saikkua suunniteltu homma, koska Björköbyssä oli lauantaina meidän kummipojan kastajaiset. J olikin jo ollut siellä koko viikon rakennushommissa. Kastajaiset meni hyvin ja lapsi oli kiltisti, ja nyt olen kahden ihanan A:n kummi :) mutta kaikkialla oli niiiin kuuma ettei tiennyt miten päin olla. Merivesikin oli vissiin 28 asteista, että tosiaan _missään_ ei ollut kovin kylmä.. Tosin en haluu helteistä oikeasti valittaa muuten kun öiden osalta, nukuttua ei vaan saa tällä kuumuudella.
Björköbystä kotiuduttiin toissa sunnuntaina. Keskiviikkona käytiin katsomassa J:n siskon alle viikon vanhaa vauvaa, ja vietiin pari söpöä vaatettakin hänelle :) Toinen oli vielä ihan pikkunen. Torstaina suuntasin siskon kanssa Mustiolle sukulaisten luokse pariksi päiväksi. Osin rentouttavaa, osin ei. Mutta oli kiva nähdä kaikkia. Sieltä kotiuduin lauantaina.
Ihan hyvin oon nyt saanut aikani kulumaan, paikasta toiseen vaan ja välillä tylsyyttä viettäen kotona. Ahdistuin tällä viikolla siitä, että saikkua on vielä pari viikkoa jäljellä eikä ollut mitään suunnitelmia. No nyt on, koska varasin mulle ja J:lle matkan Barcelonaan ens viikolle, jes! Onkin ollut jo ikävä Espanjaa, mun vaihdosta on aikaa jo 2 vuotta ja sen jälkeen en oo siellä käynyt. Ihanaa päästä taas maailman parhaaseen kaupunkiin, vielä kun J ei oo siellä ollut.
Eilen käytiin kanssa Korkeasaaressa kattomassa apinoita jne. En ollut käynyt siellä pariin vuoteen niin oli ihan hauskaa. Tänään on HJK - FC Barcelona Helsingissä, vihdoin! On kyllä odotettukin. Vaikka pari suosikkipelaajaa ei ookkaan tulossa, on hauskaa mennä kattomaan ja bongailemaan muita maailmantähtiä. Ja ens viikolla sitten taas niiden omalle stadionille kiertelemään Barcelonassa 8)













No comments:
Post a Comment