Sunnuntai-iltaa taas viedään, mitalittomassa Suomessa. Euroviisuja jopa satuin kattomaan, toisinku jääkiekkoa joka ei kiinnosta niin yhtään. E:n kanssa meillä oli hyvä euroviisukatsomo päällä facebookin välityksellä. Miten niitä kattoessa alkaa aina nolottaa?
Aiemmin eilen pääsin pitkästä aikaa E:n mukaan poneilemaan eli tallille. Sateen pelossa oltiin mutta se onneks iski vasta illemmalla. Meistä tuli E:n hepan kaa ihan hyviä kavereita jo mutta kyllä mä sain vielä parempia kavereita kahesta pienestä ponista! Voi kun olisi parveke johon voisi ostaa oman ponin. Sitten sitä voisi kantaa kainalossa ja halia ja rutistaa päivät pitkät. Ponit on ihania. Mutta niin, E sitten ratsasti ja ite pääsin kuvaushommiin. Heppa ei edes villiintyny mutta olkoot tuo nyt tän kerran sallittavaa kun kuski oli ilman satulaakin.. Ens kerralla haluan kyllä ikuistaa muutaman keulimisen.. Kuvasia voi nähdä E:n omasta blogista eli täältä.
Eilen illalla se lupailtu ukkonen kyllä sitten iskikin, meinasin kaivautua peiton alle piiloon. Luulin että olisin siedättyny ukkosenjyrinälle noiden päivittäisten räjäytysten myötä mutta ei. On se edelleen niin kammottavaa kun aina ennenkin.
Sunnuntai-aamuun heräsin rattosasti jo puol 7....... Tänään on ollut tylsääkin tylsempi helluntai = mikään ei oo auki. Tai no tylsääkin tylsempi se oli aluks kunnes päätettiin lähteä J:n kanssa leffaan. Mentiin kattomaan Identity thief eli suomennettuna Väärät paperit, oli hauska. Ukkosennustuksista huolimatta aurinko paisto ihanasti vielä kun lähettiinki leffasta, täällä on oikeesti kesä. Olis tehny mieli jäädä ottamaan aurinkoa mutta painuin sitten kuitenkin Kampin kautta kotiin.
Nyt tuijottelen taas vaihteeks Big Bang Theorya ja harkitsen nukkumaanmenoa. Herätys 6.00.
Kaks ihmistä mun elämässä ahdistaa mua. Enkä mä voi ikuisesti vältellä.




No comments:
Post a Comment