1/02/2013

kooste loppuvuodesta 2012

Viime kirjotuksessa pääsin kesäkuuhun asti kuvien kanssa, nyt siis heinäkuu - joulukuu.

Heti huhtikuun alussa sain kämppäni takasin (ekat viikot takas Suomessa olin asunu J’n ja porukoiden luona). Hieno päivä oli 4.1.2012 kun Espanja voitti futiksen EM-kisat. Heinäkuun alussa alotin kahvilatyöt, joissa siis oon edelleen. Heinä- ja elokuussa olin töissä aika paljon, koulun alkaessa piti vähän vähentää. Heinäkuussa oli myös kaverin ja sen kaverin järkkäämät mökkibileet MeriTeijossa. Kävin myös kuvien mukaan talleilemassa ja mökkeilemässä heinäkuun aikana.


MeriTeijosta


Mökki & kesä :-)


Poneilua!

Elokuun alkupuolella kävästiin Oulussa ja sieltä ajamalla myös Björköbyssä J’n tuttavan synttärijuhlilla. Myöhemmin elokuussa suunnattiin kohti Björköbytä vielä uudelleenkin – rapujuhliin! Kalenterin mukaan myös BB on alkanut elokuussa, siitähän sain mukavan päivärytmin sitte koko syksylle…







Elokuu vaihtu syyskuuksi isoäidin 70v-juhlia vietellessä mökillä ja Mustion linnassa. Koulu alko syyskuussa myös, ja niin väheni työvuorojn määrä. Syyskuun vikana päivänä oli mun synttärit, joita kahviteltiin vaan porukoilla. Ed. päivänä juhlittiin niitä kavereiden kanssa Helsingissä.

Isoäidin synttärit Englanti-teemalla


synttärilahjaks sain ikioman OnePiecen!


Lokakuussa ei tapahtunu ihmeempiä, ehkä parhaiten muistuu mieleen ensilumi, Halloween-pippalot ja tuhannet deadlinet. Viimenen päivä oli myös mun ja J’n ensimmäinen vuosipäivä, jollon käytiin syömässä kiinalaisessa ravintolassa.







Marraskuun kohokohta oli ehkä se, kun pääsin työhaastatteluun kysymääni paikkaan, jossa oon alottamassa harjottelun nyt tammikuussa. Muuten kahlasin loputtomassa kouluhommien suossa pitkälti koko marraskuun.. ja tein töitä.



Joulukuun alussa oli viimesiä kouluhommia, ryhmän pikkujoulut ja yhellä kurssilla järkkäämä tapahtuma. Koulu loppu 17.12. ja samalla viikolla oltiin muutaman päivän reissulla Tallinnassa J’n kanssa. Joulupyhät vietin syöden ja makoillen vaan, olin muutaman päivän töissä ja sitten olikin jo lähtö Ouluun.

[Tähän ei tuu nyt ihmeempiä kuvia kun kyseessä on joulukuu eli ne kuvat löytyy ihan edellisistä postauksista :D]

Oulun reissusta kerron lisää kun pääsen kotiin, ja saan kuvatkin koneelle (tosin ne ei ehkä oo julkasukelposia...). Tähän kuitenkin pohjustukseks pakollinen turistikuva:

toripolliisi, huomatkaa vastaava kuva elokuulta ;)
 
Nyt istutaan J'n kanssa paluumatkalla junassa kohti Helsinkiä. 3h takana, 4h edessä. "jee".

No comments:

Post a Comment